Pääsykokeet, ne meni hyvin. Siis aivan yllättävän hyvin. Koe oli kuitenkin sen verran helppo, että taisipa mennä kaikilla muillakin. Sain loppupeleissä luettua ihan mukiinmenevästi. Perjantaina luin melkeen pyöreät luvut. Toivottavasti se riitti. Nähtiin pääsykokeissa yks suomalainen tyttö, kenet Gino oli tavannut Mancorassa. Sillähän näitä suomityttöjä riittää. Heh. Pieni pieni maailma. Ravintola mayassa on uskomattoman hyvä lounas, eikä ole edes pahan hintanen -suosittelen lämpimästi. Helsinki 10 on muuten vaan tosi magee kauppa. Jos on niin paljon rahaa, ettei tiedä mihin, sitä laittaisi, kannattaa käydä siellä. Sen jälkeen tietää.
Kävin vanhassa duunipaikassani yks päivä lounaalla. Cesar salaatti oli hyvää, mutta aivan luokattoman hintasta. 10 euroa. auts. Oli hyvä käydä. Ihan loistohomma, etten ole siellä töissä enää. Nyt mä uskon siihen että kaikella on tarkoituksensa. Alan pikkuhiljaa jo ehkä antamaan anteeksi mun hieman ikävän kohtelun entisen pomoni suunnalta. Mäkin pidän itteeni niin hyvänä tyyppinä ja silti en osaa antaa anteeks mitään. Yritin yks ilta selittää Ginolle kaikkea kaikesta ja mä en vaan tykkää pettyä ihmisiin. Mä haluun kaikki paskat ihmiset mahdollisimman kaus musta. Ok ei saa haukkua ketään paskaksi. Enpä silti deletoi tuota.
Ei taas yhtään mitään asiaa yhtään mistään. Mulla on kaikki hyvin. Meillä oli pitkästä aikaa laadukas hengaus poikien kanssa. Oltin Helsingin ankeimmassa puistossa syömässä kiinalaista. Pekingistä saa hyvää ruokaa, mutta se ihan oikeasti maistuu huomattavasti paremmalta sivistyneesti lautaselta syötynä. Kola on kiva paikka. Oltiin siellä Crowmoorilla. Pitäis alkaa kuuntelemaan monipuolisempaa musaa. Kolassa soi ihana funk. Kesäolympialaiset kaipaa vielä vähän lisäsuunnittelua. Meille tulee hyvä mökkireissu.
Keksiviikkona lähdetään baariin. Silloin kaikilla on pääsykokeet ohi.
Mä en tiedä yhtään kuka tätä blogia lukee. Ehkä mä paljastan itsestäni liikaa asioita. Ehkä pitäisi miettiä enemmän, mitä tänne kirjoittaa. Mä en kuitenkaan jaksa miettiä sitä. Laitoin tän blogin pystyyn, kun mua ahdisti ja itketti. Ja kirjottaminen auttaa. Ei mua aina ahdista kun tänne runoilen. Joskus haluan vaan jakaa tän kaiken ihanuuden koko maailman kanssa. Ehkä tärkein syy on kuitenkin mun tavaroiden alituinen hukkaus. Internettiä en voi hukata, päiväkirjan oikein vaivattomasti. Se on hukassa ja mä haluaisin löytää sen ja lukea niistä ajoista kun olin surullinen. Ihan vain huomatakseni, että olen niin paljon onnelisempi juuri nyt ja elämä on mennyt ihan oikeaan suuntaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti