Gino tulee Suomeen

Jep, se viisumi on nyt varma. Se sai suurlähetystön väen vakuutettua, ettei se ole mun rahojen (muutama euro) perässä tai muutenkaan tän mun huikean Eurooppalaisen elintason. Gino oikeesti tulee Suomeen. Joku lentää mun takia näin kauas. Mua ahdistais jo jos joku tulis laivalla päiväks moikkaamaan mua Ruotsista. Mitähän tässä pitäisi ajatella. Nyt tarttis hyvän linjauksen.
Mulla on ihan vähän Mancoran rantaelämää ja noita kroppia ikävä, tottakai siis vaan tota yhtä. Ehkä myös aurinkoa ja sitä, että sai olla koko ajan bikineissä. Mulla on todella epäviehättävä olo äidin villahousuissa täällä Suomessa.

On tää elämä muutenkin aika outoa ja vaikeaa. En oo oikeestaan päässyt vielä tähän normirytmiin kiinni. Oon kovasti suunnitellut töihin menemistä -siis lähinnä duunin hakemista. Jotenkin sitä ei kuitenkaan vaan tiedä, että minne ja miksi ja kuinka pitkäksi aikaa, koska tänä keväänä olisi tarkoituksena lukea itseni sisälle yliopistolle, aihealueena espanjalainen filologia. Enkä aio tehdä samaa virhettä kun vihreänä juuri kirjoittaneena abina, joka kuvitteli, että lukemisen ohessa on aikaa käydä kuutena päivänä viikossa töissä. Ei muuten toimi, jos joku aikoo kokeilla samaa.

Nyt mä aloitan rustailemaan työhakemuksia. Mulla on tässä kuitenkin se viisi tuntia aikaa, ennen kuin on mitään mahdollisuuksia edes kuvitella nukahtavansa. Heräsin tosin tänään jo kymmeneltä. Melkein jopa toivoisin, että kohta jo väsyttäisi. Huomenna äiti kuitenkin repii mut taas aamuvarhain retkiluistelemaan liian isoilla hokkareilla. Hyvää treeniä pepulle ja äidin kanssa on muutenkin lähes aina aika kivaa.

Gino lähti eilen illalla Mancoraan ja soitin sille sitten samantien kotinumeroon tänään aamulla. Sen äiti vastas puhelimeen. Se on ihana, ihana, ihana! Jos mä olen sen mielestä täydellinen miniä, niin sitä ei voi edes kuvailla anoppina. Kukaan ei oikeesti pysty ymmärtämään kuinka hyvältä musta tuntuu, kun se sanoo, että sillä on ikävä mua ja hihkuu sinne puhelimeen innoissaan, kun kuulee mun äänen -aivan tajuttoman uskomattoman ihanalta. Sen takia oon tänään ollut aika hyvällä tuulella. Mä olen toipunut mun traumoista

Päivällä kävin Miltsun ja Tainan kanssa kahvilla Belgessä. Mileenan kanssa oltiin molemmat myöhässä. Aika vaikeaa sopeutua joihinkin ihme aikatauluihin taas. Oli tajuttoman kivaa pitkästä aikaa viettää kunnon laatuhengaus. Se oli jo päivän toinen kahvittelu. Johannes vei mut aamulla retkiluistelun jälkeen jonnekin Maunulan perukoille kunnon retrokahvilaan wiinerille ja nimen omaan sille kahville. Kävin myös superiextyttöystävänä siivomassa mun vanhassa/nykyisessä/en tiiä kodissa. Vähän on helpompi olla hyvä extyttöystävä kuin tyttöystävä.

Se Antin tyttö oli muuten oikeasti ihana. Just sellanen, mitä mä halusinkin et sillä olisi. Johannes vähän kummasteli tätä mun ja Antin aika hyvää suhtautumistapaa tähän eroon. (Kauhee sana, ei me oltu naimisissa!) Katkeaminen, ehkä se olisi parempi. Mut miksi olla huonoissa väleissä, jos voi olla hyvissäkin? Paras tapa hoitaa ero on oikeesti varmaan sillon kun toinen on kaukana poissa. Tää on mennyt ihan pelottavan hyvin.

Tänään on tainut olla aika kiva päivä. Mikähän mua taas vaivaa, kun en kuitenkaan vaan osaa olla. Tänään kävin kaksi kertaa autotallissa ihailemassa mun lautaa. Pakko mennä töihin, että pääsis Ginon mukaan Portugaliin surffaamaan. Näillä fiiliksillä jaksaa hetken väsätä taas työhakemuksia.

Hyvää yötä, pus pus. Oon ihan täpinöissä ja kuitenkin niin hukassa. Voi kun mä ailahtelen.

-Näillä naamareilla siis tänään.

Nyt se iski ja meni ja iski taas. (aikaa kului tunti)

Menihän tässä tosiaan melkein se kaksi viikkoa. Ahdistavaa ajatella, että musta ei vaan ole tähän. Kaipa tää väsymyskin liittyy tähän. En edelleenkään osaa nukkua. En oikein saa tehtyä mitään. Nää on näitä hetkiä, kun tekisi mieli maata lattialla koko päivä ja katsoa telkkarista Welhon mainoskanavaa. Ihan kun tähän lattialle mahtuisi. Täytyy kaivaa joku metri, että näistä vaatekasoista saa lattiaa edes näkyviin.

Juttelin eilen Riikan kanssa. Mun elämää ei saa kyseenalaistaa. Tai siis saa, mutta mä olen aika hukassa nyt. Nyt ei tunnu enää edes Perulta. Eipä muuten tunnu yhtään miltään. Mä olen oikeasti kaksikymmentä ja en tiedä mihin suuntaan pitäisi äidin nurkista lähteä. Ei varmaan mihinkään, ennen kun olen keksinyt itselleni jonkun duunin. Mun tilillä on rahaa alle 3, 20. Käteisvaratkin on aivan väärässä valuutassa. Joonas kysyisi nyt, että "Millä naamareilla?" Kuule, ihan ilman naamaria.

Riikkahan on pelottavan usein oikeassa mun suhteen -varmaan useammin kuin minä itse. Kaipa mä sitten haen yliopistolle. Kauppikseen musta ei ole. Vähän kerrallaan. Kyllähän mä melkein aloitin opiskelut jo Haagassa. Jos nyt tällä kertaa sitten pääsisi ihan luennoille asti ja saisi kerättyä muutaman opintopisteenkin. Kaikista kauheinta on vaan joutua päättämään, mitä sitä isona haluaisi tehdä. Enkä tahdo jäädä jumittamaan opiskelemaan jotain, mistä en pidä.

"Elämässä täytyy tehdä uhrauksia ja tehdä juttuja, joista ei pidä", Mä olen vihdoin viimein päässyt eroon "sitten kun-syndroomasta" ja aivan varmasti en lähde siihen enää koskaan. "Sitten kun tienaan kuustonnia kuussa oon onnellinen" Opettelin elämään tässä päivässä ja fiilistelemään aivan uskomattoman tyhmiä ja pieniä juttuja. Esimerkiksi aalloista voi tulla hyvin onnelliseksi. Toisaalta ihan vaan kahvi, ei edes välttämättä capuchino, voi saada hymyn kirpoamaan kasvoilleni moneksi tunniksi.

Voi kun kaikki olisikin niin helppoa ja ihanaa. Mua pelottaa, että jämähdän johonkin ihan paskaduuniin jos en pikkuhiljaa ala opiskelemaan jotain hienoa. Musta ei tule isona caddiemasteria. Jotain musta tulee, mun täytyy vain hetki vielä pohtia, että mitä. Luulen, että kukaan ei edes yllättyisi, jos tästä ampaisisin vaikka Intiaan meditoimaan. Mutta en mä lähde, järkkäilen mun elämää vielä hetken täällä ja kun se on hyvällä mallilla lähden taas ja sotken sen. Mua on aina ahdistanut liika järjestys ja siisteys -tai sitten mä en vaan ole ikinä jaksanut siivota.

Kotona (äidillä) Täällä on yllättävän kivaa.

Olihan se shokeeraavaa pyytää mehua koneessa suomeksi. Siirryin valkkariin heti hesarin luettuani.

Lento Mexicosta Lontooseen meni tosi kivasti. Kone oli pari tuntia myöhässä, mikä tarkoitti pakollisen Heathrow hengauksen lyhenemistä vain pariin tuntiin. Check Inin täti antoi minulle myös 100:n peson ruokapiletin tuhlattavaksi konetta odotellessa. Tuli tarpeeseen. Ja meneehän se aika joutuisammin aina syödessä.

Mexico Cityn päässä oli pakko treenata englantia, mikä muuten oli unohtunut aivan ala-aste tasolle. Juotiin siinä muutamat oluset yhden lontoolaisen korukauppiaan kanssa. Okei, pääsyy englannin treenausintooni oli, että se sattui muistuttamaan britticharmillaan Hugh Grantia. Sitä tuijotellessa muutama ekstratunti vierähti hujauksessa. Englanti tosiaan oli aika hakemista, mutta jutellessahan sitä taas oppi, vaikka kuola valuikin pitkin poskia.

Koneessa vaihtui kieli taas sujuvasti espanjaksi. Vieressäni istui Guatemalalaisen hevibändin laulaja. Vastoin kaikkia ennakko-odotuksia nukahdin kuitenkin hyvin nopeasti enkä riekkunut koko yötä pitäen vierustoveriakin valveilla. Heräsin vasta lentoemännän ojentaessa aamupalatarjoitinta. Hyvä minä! On se hyvä oppia nukkumaan kulkuneuvoissa sitten sillä viimeisellä osuudella. No ensi reissua varten.

Heathrowlla kävin toteamassa itseni lääväksi kunnon yöunista huolimatta. Kävin sutimassa vähän aurinkopuuteria nassulleni, saadakseni edes kentälläolevat harhautettua rusketukseni todellisesta määrästä. Parin tunnin stoppi Lontoossa on ihan siedettävä, eipä kerennyt alkaa edes ketuttamaan. Lontoo-Helsinki lento ei sitten mennytkään niin rivakasti. Se kaksi ja puoli tuntia tuntui pidemmältä kuin edellinen lento (13 tuntia). Heti saatuani suomenkielestä taas kiinni, piinasin lentoemäntiä kyselemällä, "Kestääks viel kauan?", 15:n minuutin välein koko loppulennon.

Mutta mutta, kun kapteeni kuulutti suomeksi aloittaaksemme laskeutumisen iski suru puseroon. Se oli isku vasten kasvoja -reissu olisi 20:n minuutin kuluttua ohitse. Mancorassa kerätyillä tyttöpisteillä oli varaa vuodattaa vähän kyyneleitäkin. Fiilikset vaihtuivat kuitenkin nopeasti lattiasta kattoon saatuani kamat ekojen joukossa hihnalta ja juoksennellessani rinkka selässä ja lauta olalla kavereita vastaan riemunkiljahduksia päästellen. Mun isikin oli mua vastassa-ilman käsirautoja tosin. Luojan kiitos =)

Tiistai kun oli, niin lähdettiin suoraan kentältä Mollyyn. Ihmemusaa! Kaiken sen salsa-merengue-cumbia-reggaeton-fiilistelyn jälkeen perus Bryan Adams tuntui tosi oudolta. Mun rahatilannehan on aika mielenkiintoinen, mutta samalla hyvinkin heikko; 4 solia, 7 pesoa ja 5 quetzalia. Ilta kävi siis Rinpen lompakolle. Vien Riinan sitten Mollyyn sen kotiuduttua Ausseista yhtä peeaana.

Oikeesti Suomessahan on ollut tajuttoman kivaa, sellaisia pikkujuttuja kuin esimerkiksi suomen puhuminen on alkanut arvostamaan ihan uudella tavalla. Mikäänhän ei ole niin kivaa kun syödä äidin kanssa kolmen tunnin aamupalaa, lukea siinä samalla hesaria ja jutella kaikesta. Kuulin kaikki juorut. Äiti sanoi, että ei pidä stressata muiden ongelmista, mutta Perun perheeltä opin, että perheestä täytyy pitää huolta -aina, koska mikään ei ole tärkeämpää kuin perhe. Täällä se ei mene ihan niin, en tiedä haluanko taas tottua siihen.

Kaverit ja Merihaan perhe sen sijaan oli ihan ennallaan. Mikään ei ollut muuttunut. Kämpän ominaishajukin oli ennallaan. En edes tajunnut kuinka ikävä mulla oli kaikkia ollut, varsinkin sitä ihanaa läppää. Jude lupasi kuitenkin olla heittämättä ruma-tyttö-läppää vähään aikaan.

Kävin hakemassa Kelen intistä. Meitä katottiin siinä Upinniemen Mäkin pihalla aika kummaksuen. Kaikki eivät taineet tajuta että ei oltu nähty viiden päivän sijaan neljään kuukauteen. Lauantaina Eliaskin pääsi intistä ja saatiin päiväbileet pystyyn koko perheen ja muiden tärkeiden voimin. Oli pakko aloittaa jo yhdeltä, josta muuten nukuin pommiin, ettei Riinan tarvitsisi potea krapulaa sunnuntaina koneessa. Luulen, että taisi joka tapauksessa potea...

Uskomattoman hyvät bileet, joita jatkettiin aina aamukuuteen saakka. Mulla siis ei ollut rahaa, mutta onneks mun kaverit on mitä ne on. Vitsi mä tykkään teistä! Ilta meni muuten siis ihan nappiin, paitsi että törmäsin entiseen poikaystävääni Stokiksen vipissä. Ihan just se paikka, missä sen halusinkin nähdä ekan kerran. Antti veti tosi coolisti, mut mä toki hajosin. Yritin paikkailla itseäni Long Island Ice Teellä, mutta eipä kauheesti auttanut. Kävelin stadista Judelle Töölöön yöksi. Oli muuten kylmä, kun mun pipokin odotti mua Kelen päässä jo valmiina siellä Judella. Kele osaa ottaa mun hajoilut hyvin vastaan.

Äiti herätti mut aamukymmeneltä ja tuli hakemaan mut. Aika mageeta kun äiti pystyy ajamaan autoa. Teen siitä mun kännikuskin. Mentiin koko porukka raikkaina saattamaan Riinaa kentälle. Riinalla on sitten myös blogi: www.riinan.blogspot.com. Sen jälkeen päiväohjelmassa piti olla mun muutto, mikä meni sitten kaikilta mahdollisilta kanteilta ketuiksi. Ei lähetä nyt siihen, mutta oli huomattavasti parempi hengaus Antin kanssa kun edellisenä iltana.

Käveltiin Haagasta Haagaan, eli Antilta mun äidille ja Antin isi soitti. "Kävellään täs Hannin kans sen porukoille. (1,5:n sekunnin tauko) Ei, ei olla alottamassa seurustelemaan taas." Nythän tää on ihan hauskaa, kun sillä ei oikeasti ole enää mitään väliä.

Gino tulee luultavasti 16 maaliskuuta, mutta noi viisumijutut on ihan älyttömiä. Enpä taas odota mitään, niin en ainakaan pety. Oon ollut nyt Suomessa löhes viikon enkä ole saanut mitään aikaiseksi. Yhtä päivää lukuunottamatta olen valvonut yöt ja nukkunut päivät. Unirytmi edelleen ihan sekaisin. Pitäisi varmaan etsiä duunipaikka, mutta viiden aikaan päivällä on huono alkaa soittelemaan mihinkään.

Vähän niinkuin Mancorassa, huomenna -siis huomenna tehdään paljon juttuja. Mä toivon näin, koska Suomessa ei voi elää niin kuin reissun päällä. Mileena, ota kaikesta kaikki mahdollinen irti. Mañana te voy a escribir correo... Mulla on ikävä Mileenaa. Tuu jo kotiin!

Paiva Barranquillassa

Eilen oli hyvin hyvin mielenkiintoinen paiva. Oltiin siis eilen viela Stevenin kanssa Barranquillassa karnevaaleja varten. Oli tarkoitus lahtea aikasin aamulla ottamaan valokuvia ihmisista, tai lahinna Steve, joka tekee sita tyokseen. Valokuvat saivat hieman odottaa, silla lahes 190-senttinen Steve paatti nousta seisomaan sankynsa paalle ja silpoi paansa paalla olleeseen tuulettimeen. Verta valu niin maan perkeleesti, ma olin ihan shokissa ja neuvoton. Steve joutu rauhottelemaan mua, sano mita teha ja lahettiin sitte sairaalaan. Viis tikkia, aika rumaa jalkea. Laakarit ei oikein tykanny hyvaa kun Steve pyysi mua rapsimaan kuvia siita. Taytyy muuten sanoa etta otin muutaman todella hyvan kuvan. (Ma oon hurahtanut vahan enemman tahan valokuvaustouhuun...)

No, kaikki hyvin, ostettiin laakkeet ja lahettiin kohti karnelaaveja. Kun paastiin itse karnevaalialueelle, yks mies sano meille "You are going to die. Very soon!"... Muutenkin noista karnevaaleista oli varoitettu meita todella paljon. ---

Kadut oli tupaten taynna jos jonkinlaista friikkia. Suurimpana huvina oli vaahdon suihkuttaminen seka talkin heittaminen muiden paalle. Todella hauskaa puuhaa, mutta eras ajattelematon nainen tyhjensi purkillisen talkkia Steven kolmen tonnin kameran paalle. Kaikki ihan talkissa. Kamera paskana. Nice! Mun kamera oli sanonut itsensa irti (taas vaihteeks) jo aamulla.

Suuri ongelma oli taskuvarkaat. Ne luulee meita turisteja, "gringoja" todella tyhmiksi, mutta ne on niin helppo bongata sielta. Yks poika halus jutella mun kanssa ja varoitti taskuvarkaista. Samalla sen kaveri yritti avata mun laukkua. Mulla oli vaan valtavan hauskaa seurata niita. Eipa mulla ollut paljoa varastettavaa. Mun rahat oli vaikeasti tavoitettavissa ja mun kamera on hyodyton. Joku otti Steven I-Podin, mutta se sai napattua siita pojasta kiinni ja sai sen takasin. Vahan rahaa silta havisi jossain vaiheessa.

Illalla loydettiin itsemme taynna paikallisia olevasta baarista. Eipa siella Barranquillassa paljoa turisteja ollutkaan. Yks tosi iso mies yritti opettaa mulle noin 6 eri lattarilajia, mut mulle ne vaikutti kaikki ihan samalta. Yritin sheikata parhaani mukaan, se oli vaan niin vaikeeta... Oon vahan kade naille lattaritytoille!

Paatettiin ottaa yolla bussi Santa Martaan, joka on parin tunnin paassa ja huomattavasti halvempi vaihtoehto. Seuraava bussi lahti vasta 5.30, kello oli silloin vasta yksi. Oon aika vasynyt nyt, voisin menna rannalle nukkumaan.

Vika kuva Mancorasta

Suomessa on vähän erilaista...

Paratiisi

Wau. Ma loysin paratiisin nimelta National Parque Tayrona. Yot riippumatossa ei ollu niin kauhean mukavia, herasin joko kylmaan tai hyttysiin. Parasta kumminkin oli herata aikasin aamulla kattomaan auringonnousua. Paikallinen tyontekija oli rakastunut muhun, se toi mulle aamuisin kahvia. Siella oli niin ihanaa. Oli pakko lahtea, kun huomasin etta olen hyvinkin peeaa.

Hengailin tosi erilaisten tyyppien kanssa. Tokana paivana sinne tuli sellanen kolumbialainen poika, joka sanoi tykkaavansa tytoista, mutta se oli saletisti gay. Piste iin paalle oli, kun se tunnisti rannalta kolme umpihomoa Bogotasta, joista yksi on kuulemma Bogotan paras kampaaja. Poikaparka, kolmekymppinen ja vielakin kaapissa.

Yhtena aamuna joku arsyttava sveitsilainen mies rupes paasaamaan jostain roskaamisesta ja kuinka hirvea paikka Venezuela on sen mielesta. En halua aloittaa paivaani kuuntelemalla jotain idioottia, joten pakenin viereiseen poytaan. Tutustuin kanadalaiseen poikaan, joka on muuttanut Venezuelan paakaupunkiin Caracasiin ja yrittaa aloittaa uraa valokuvaajana. Tajuttoman mielenkiintoinen tyyppi, oon viettanyt sen kanssa aikaa. Eilen tultiin kaupunkiin molemmat taysin rahattomina. Mun oli tarkoitus kayda nostamassa rahaa mun kortilla, koska pankit oli jo kiinni eika Steve paassyt siis pankkiin. Mun molemmat kortit oli hostellin safetyboxissa, avain omistajalla jossain todella kaukana. Sain aikamoisen kohtauksen. Rahattomana, nalkaisena, ei ollut kivaa. No, Yks tyontekija lainas meille rahaa, vastapaan kioski moi velaks pullon rommia ja kolaa, kivaa oli! Taal on niin siistii, ei Suomessa toimis tollanen =D

Tas on pari kuvaa sielta Tayronasta..

Taa on semmonen meduusa, portugalin sotalaiva kuulemma. Ei ole kondomi, kuten ensiksi luulin.

Hmm, tarviiko sanoa mitaan.

Nyt pitaa menna, lahetaan Barranquillaan karnevaaleihin!

Ihanaa olla minä!!!

Jep, taa reissu on kylla ollu paras reissu mun elamassa. Tosi haikeaa ajatella etta huomenna taa kaikki paattyy ja loydan itseni lumihagesta tarpomasta nena jaassa. Kuinkakohan kauan sita pitaisi matkustaa, etta siihen kyllastyisi ja todella tuntuisi hyvalta palata kotiin?

Viimeiset paivat Mancorassa menivat aika pitkalti vaan aalloilla ja rannalla. Yritin saada vahan varia siina kuitenkaan onnistumatta. Torstaina lahdettiin Ginon kanssa San Cruz del Surilla Limaan. Ne veloitti mun laudasta hurjat 10 solia, mutta vaihtarina saatiin 20 solia alennusta lipuista. 18 tuntia meni aivan kevyesti, Tuntui melkeinpa hyvalta istua bussissa itkasta aikaan. Talla kertaa mulla oli vahan enemman tuuria vierustoverinkin suhteen. Nukuin kerrankin hyvin bussissa. Otin matkaevaaksi 4 donitsia meidan leipomosta...Gino ei jaksanut enaa itkea mun mahdollisesta paisumisesta. Oon saavuttanut pyoreyden maksimitason.

Oli aika erilaista olla Limassa Ginon kanssa. Asuttiin yhden Ginon kaverin luona lahella Mirafloresia. Eipa kauheesti tehtu juttuja meidan kahtena vika paivana. Syotiin cebihcea ja Parihuelaa Ginon tadin ravintolassa (Puro Tumbes). Ai niin, kavinhan ma tietysti laittamassa mun kynnet. Vietettiin taas hetki kauneussalongissa Ginon serkkujen Natin ja Karenin kanssa. Ranskalainen manikyyri 10 solia. Kiharat 10 solia. Piti nayttaa hetki hyvalta.

Nain Davidinkin Limassa. Ostin silta fundan mun laudalle. Vikana iltana tehtiin Ginon kanssa jotain parijuttuja. Mutta sen lisaksi kaytiin myos pelihallissa pelaamassa autopeleja ja ottamassa heittoskaba. Valkkailtiin myos rannalta kamppaa missa voitaisiin asua.

Lensin siis Limasta Costa Rican kautta edullisesti Mexico Cityyn. Joku helvetin 600 dollaria! Kiitos isi... Oli kuitenkin hyvin lahella etta ei ensiksi nukuttu pommiin. Onneksi Ginon kaveri otti aamuun asti ja heratti meidat kotiin tullessaan. Heratyskello soi kylla, mutta ei annettu sen hairita uniamme.

Lentokentalla oli muutama ongelma lisaa. Mulla ei ollut rahaa ja sikamainen taca halusin veloittaa 60 dollaria mun laudasta ja Liman lentokentta 30 dollaria ihan vaan siita etta saan kavella aulan lapi koneeseeni. Onneksi aiti vastasi puhelimeen ja salaman nopeasti siirsi tililleni rahaa. Ginolle nopeat moikkaukset ja koneeseen.

Miksi Heathrow ei voi olla kuin San Josen lentokentta? Ehka paras kentta ikina. Ilmasta kahvia ja suklaata + Burger King. 5 tuntia vierahti rattoisasti. Juttelin ihmisten kanssa ja kirjotin mun matkapaivakirjaan ensimmaista kertaa elamassani espanjaksi. Vahanko on helpompaa ja siistimpaa matkustaa kun voi puhua kenen kanssa haluaa.

San Josesta Cityyn mun viereeni istahti Alejandro. Ihmiset on jotain niin uskomatonta taalla. Paadyin siis viettamaan yon Mexico Cityn lentokentan sijaan sen kattohueneistossa. Sen kamppis kokkaili mulle illalla Quesadilloja. Aamulla herasin kun molemmat pojat toivat mulle kahvia sankyyn puvut paalla. Ei paha tapa herata.

Alejandro sanoi mulle lentokoneessa, etta vaikutan ihan latinolta. Se oli todella kauniisti sanottu ja Suomessa jos joku joskus sanoo mulle pahasti palautan sen mieleeni.

Heipparallaa kaikille!

Mileena jatkaa blogin paivitysta, ehka makin innostun kirjottamaan viela jonkun tiivistelman.

¡Chao!

öö ma en keksi otsikkoo

Heissan kaikille!

Palasin eilen Ciudad Perdida reissulta en vasyneena, vaan energisena ja onnellisena. En tajua miten saatoin edes harkita olla tekematta sita reissua. Kuusi paivaa viidakon keskella, nukuttiin yot riippumatossa katoksen alla. Paivittain oli rankkaa nousua ja laskua (olin valilla valmis lyomaan hanskat tiskiin), valissa pulikointia vuoristojoissa. Mahtava reissu. Mulla on jotain kuvia, (parisensataa), mutta saan kaapelin vasta huomenna. En nahnyt jaguaareja enka mitaan hurjaa, vaan miljoonia muurhaisia, yhden kaarmeen, skorpioneja ja megaison hamahakin. Sellasen päästäisen kokoisen. Ja nain lisaa niita superlehmia joista laitoin kuvan aikaisemmin. Kaytiin myos kokaiinitehtaassa! Huippua.

Ma oon niin onnellinen. Aamulla sain vihdoin soitettua Rimpelle, oli ihana kuulla sen aanta. En edes tajunnut, etten ollut puhunut suomea sitten tammikuun 25. kun jatin hyvastit Sebulle ja Argentiinalle. Must on ihana tulla kotiin ku siella on joku, joka tosissaan oottaa mua. Mul ei oo ollut aikaisemmin tallasta fiilista. Sebu on niin sopo ja ihana. =)

Sain ostettua tanaan myos lentolipun Meksikoon. Se menee Panaman kautta, jossa yovyn yhden yon. Outoa.. Tuun himaan parin viikon paasta.

Ma koin muuten tanaan jotain niin omituista ettei mitaan rajaa. Menin vahauttamaan itteni. Taalla se on ihan normaalia, ei mitaan ujostelua. Ei privakoppia, vaan avoimet ovet. Kun saavuin sinne paikkaan, siella oli joku vanhempi lady kesken eraan epamiellyttavan operaation, ette halua kuulla yksityiskohtia. Siihen liittyy letkuja ja sen semmosta. Anyway, mun karsimysnaytelma oli viela kesken, kun sinne rupes lappaamaan serkkua ja aitia ja lasta ja kaikennakoista. Tilanne oli niin koominen. Vuorossa oli biksurajat tai ehka jotain muutaki, mammat heittaa mun kanssa lappaa samalla kun ma kiljun omat tarykalvoni hajalle.. Ja se on ihan normaalia. Ei Suomessa, ikina. Eihan siita edes puhuta! Hmm. Mun tarina on varsin epaselva =D

Parasta lopettaa tahan. Hanni, iloista paluumatkaa! Naemme hyvin pian siella talvisessa Suomessa.

p.s. Hanni, mika taa on taa ällö pinkki? =D

Hanni tulee kotiin

Jep. 13. paiva mun kone laskeutuu Helsinki-Vantaan lentokentalle joskus yhdentoista maissa illalla. Lennon numero BA 6034. Musta olisi ihanaa, jos kaikki mulle rakkaat olisi vastassa vahan pehmittamassa kotiintuloshokkia.

Pus pus, kohta nahdaan

Kurkistus

Hei murut,

En viitsi kirjoittaa enää mitään mun kotiintulosta, koska mä en oikeesti tiedä missä mennään. Mä ilmestyn sitten yllättäin.

Mä rakastan matkustamista ja varsinkin sitä fiilistä kun istuu bussissa matkalla uuteen paikkaan. Oon aika yllättynyt, että jämähdin Mancoraan ja näin ollen skippasin Ecuadorin ja Kolumbian. Tuntuu, että olen muuttunut tän reissun aikana muutenkin aika paljon. Kaipa se on ihan hyvä juttu. Kävin eilen taas manikyyrissä, sillä erotuksella, että se oli Gino joka mun kynnet lakkasi. Tulos ei ollut niin vaikuttava kuin viime kerralla.

Lopetin tyttöpisteiden laskun ajat sitten. Mun ei enää tarvitse, olen kohta tytömpi kuin Mileena ja se on jotain se. Eilen oli taas ristiäisbileet. Jos mun kynsiä ei oteta lukuihin, niin olin aika kauniina liikenteessä. Ginon äiti lainasi mulle aika vaikuttavat korut kokoelmistaan ja kähertelin mun tukkaa varmaan kolme tuntia -turhaan tosin. Laitoin sen lopulta kiinni, kun satoi.

Ei ettenkö mä Suomessa olisi käyttäytnyt kuin pikku prinsessa, mutta täällä tämä alkaa menemään jo härskiksi. Meillä on siis oma kokki ja kaiken kaikkiaan neljä ihmistä, jotka työskentelevät Ginon kämpillä. Mun ei siis tarvitse tehdä mitään. Alkuaikoina mulle oli aika outoa, että ruoka oli aina pöydässä valmiina ja leipääkään ei tarvinnut voidella itse. Kaipa mä olen alkanut tottumaan siihen, koska mä olen kohta yhtä laiska kun Gino. Mä sentään käyn itse ostamassa tupakkani.

Eilen jaksoin vetää herneen nenään siitä, kun Gino ei jaksanut käydä ostamassa mulle hiuslakkaa vaan laittoi Dinan (tyttö joka työskentelee Ginon kotona) hakemaan sitä. Siinä vaiheessa mua vasta ärsytti kun apteekista oli lakka loppu ja satoi ja jouduin sanomaan hyvästit mun vaivalla väsäämille vessapaperirullakiharoille. On mulla rankkaa joo.

Mutta bileet olivat taas itsessään aika vaikuttavat. Ei ehkä niin fiinit kuin viimekerralla, mutta enemmän porukkaa. Ginon serkut Natalia, Karen ja Cocky tulivat Limasta tyttö- ja poikaystävineen perjantaina. Muutenkin tällä viikolla on ollut aika hyvin säpinää ja siitähän mä tykkään.

Muutenkin olen ollut aika tehokas näin Mancoran mittakaavalla. Oon päässyt veteen asti melkein joka päivä. Eilen oli elämäni huippuhetket laudan kanssa. Vitsi mä olin hyvä! Sitä ei pysty sanoin kuvaamaan, mitkä kicksit aalloista voi saada. Olen yrittänyt myöskin saada vähän väriä pintaan. Ainoa pigmentti, mitä muhun on tarttunut on punainen. Nenä palaa edelleen hyvin helposti.

Saattaa olla, että mulla on enää muutama päivä Mancoraa jäljellä. Jostain kumman syystä vähän ahdistaa. Yritän olla miettimattä lunta ja muita kylmiä juttuja, mutta vieläkään en ole löytänyt off nappulaa mun ajatuksen juoksulle.

Lähdin taas vaan käymään pikaisesti apteekissa. Meillä on ventti-ilta katolla. Meen takaisin tienaamaan vähän shoppailurahaa Limaan. Ain niin, Mileena on Ciudad Perdida retkellä ja tulee sieltä vasta torstaina, että älkää turhaan huolehtiko.

Heippa rakkaat.

Kuvia Kolumbiasta

Hanni, oot mun inspiraation lahde laittamaan kuvia myoskin =) (beibi sa oot mun muusa)

Pitihan mun ikuistaa mun kulkuneuvo Gualeguaychusta Buenos Airesiin!

Pilvenpiirtaja Bogotassa.Ma aistin DDR-henkea, mut voi olla et se on vaan ma.

Ma ja Bogota mun takana. En ole onneksi viela niin levea, etta peittaisin sen kokonaan.Aasi hostellini vieressa.

Namnam! Paikallinen katukeittio.

Katutaidetta.

Tommonen karkkipotkokirkko. Mulla tulee mieleen se kauhee leffa mis on Johnny Depp.Spollet ottaa iisisti.

Villa de Mukulakivi.

Ma luulin noita superlehmia ensin vuohiksi. Tulee mieleen ne kaikki TV1:n aaressa vietetyt lauantai-illat Avaraa Luontoa katsellen.

Mika ei kuulu joukkoon?Puskaa. Sita tuntuu olevan liikkeella.

Outoja Asioita Kolumbiassa

Johan mulla on kirjotusvire paalla! No, toivottavasti Hanni ainakin jaksaa lukea =) Terveisia muuten multa sulle. Ja muistatko Mazuntessa se Itavalta-miehen? Tormasin siihen taas. Ja lempikuubalaisemme Alfredo lahetti terkkuja. Noniin, tassa naita outoja asioita:

1. Kaikki tuntuu olevan "superia". Menin eilen "supertiendaan". Mulle se oli kylla ihan tavallinen MINIkauppa. (vrt. Argentiinassa superin korvasi re-etuliite)

2. Joka ikisessa kadunkulmassa on kourallinen tyyppeja puhelimet kadessaan ja huutaa "para llamar para llamar..." tai "llamas llamas llamas..." noin 7 kertaa yhteen hengenvetoon. Hyvin arsyttavaa. (llamar=soittaa)

3. Koska iso osa jalkakaytavista on tehty mukulakivista tai ovat muuten vain huonossa kunnossa, rullatuolipotilaat joutuvat rullailemaan autotiella. (Olen todistanut taman useaan kertaan.)

4. Bogotassa oli suunnaton maara erilaisia poliiseja/sotilaita iso rynkky kourassa & iso huumekoira hihnassa. Poliiseja on nakynyt paljon katukuvassa myos muissa paikoissa.

5. Chengua/changua tai joku semmonen: kulhollinen kuumaa maitoa, jossa on paistettua kananmunaa, leivanpalasia, juustoklontteja ja vissiin korianteria - en kysynyt reseptia.

6. Suurin osa pikaruoasta & paikallisista erikoisuuksista ovat rasvassa uppopaistettuja. En ole tohtinut maistella niita kaikkia, etten ma muistuta kohta sellasta uppopaistettua munkkia!

Santa Marta

Ma luulin jo etten ikina paasisi tanne asti. Eilen Tunjassa (missa kavinkin avautumassa huonosta paivastani) menin linkkariasemalle kiltisti odottamaan klo 17 bussia jo 16.30. Klo 18 sain tartuttua jonkun hihasta kiinni ja kysyin missa mun bussi viipyy. Sain kuulla, etta se lahteekin vasta klo 19. Sitten sita siirrettiin viela 1,5 tunnilla. Lopulta yhteensa 4,5 tunnin odotuksen jalkeen, kello oli siis jo 21.30, paasin istumaan bussiin. Ma olin siis ihan syystakin pahalla paalla eilen. Ma uskon toki kohtaloon, mut talla hetkella mun kohtalo on istua rannalla eika bussissa 19 tuntia putkeen =P Penkit oli sentaan todella mukavat. Olin myos valmistautunut ilmastointiin kahdella hupparilla. Ilmastointi toimi kuitenkin vain kymmenen minuutin valein, joten 10 minuuttia saunassa ja 15 minuuttia jääkaapissa. Nice!

Kavin pyorahtamassa vahan tuolla rannalla, taa on ihan ok mesta. Jostain syysta paikalliset luulee mua kissaelaimeksi (kss kss...). Huomenna siirryn vahan syrjasempaan paikkaan. Mulla on vielakin haaveena paasta sellaiselle Tulumin kaltaiselle biitsille! (viime vuoden trippi Meksikossa)

Ma just paatin etten tee Ciudad Perdida -trekkia. Siina on muuten riski, etten ehdi tehda venereissua Cartagenasta Panamaan. Sitapaitsi, mahan oon kohta ylikunnossa ku jouduin eilenkin kavelemaan maen ylos! Mun askellus on hyvin kaunista ja sulavaa, kun alaselka seka reidet on ihan jumissa :)

p.s. ma yritan kanssa laittaa jotain kuvia, kunhan saisin jostain kaapelin! En ole loytanyt sellaista pitkaan aikaan.

Kuvia rommi-mehukoneillasta

Laitan joku paiva lisaa, mutta mulla ei ole aikaa hengailla netissa enaa yhtaan.