Reissaan nyt yhden hollantilaisen pojan kanssa. Ma en edes pida siita. Silti ma olen sille todella mukava koko ajan. Se tykkaa musta, mika on kovin herttaista. Silla ei ole pienintakaan aavistusta, etta fiilistelen jo valmiiksi tammikuun ensimmaista, kun paasen siita eroon. Miehet on niin outoja.
Eihan tama yksin matkustelu ole aina helppoa. Onneksi se poika on ollut vatsataudissa, oon saanut menna aika paljon itsekseni. Se on 24 ja se ei uskalla matkustaa yksin. Aika sairasta.
Ma olen aivan uskomattoman hyvalla tuulella. Luin eilen mun meilit ennen kuin lahdin baariin. Vitsi te olette ihania! Faija on edelleen sita mielta, etta tulen kotiin helmikuun 13. Helle yrittaa kuitenkin sorkkia mun lentoja Killroyn kautta. Saattaa olla, etta se onnistuu.
Herranjumala naita ihmisvartaloita taalla! Ma en pysty keskittymaan kirjottamiseen, kun koko ajan tosta vieresta kavelee poikia lautojen kanssa. Kuumaa...! Tottakai mulla on taalla ikioma surffipoika. Surffipoika, joka osaa salsaa. Mulla on vaan niin hyva fiilis koko ajan, etta tata pitaisi alkaa purkittamaan.
Jos Helle saa muutettua mun lennot, ostan laudan ja jaan Mancoraan ainakin kuukaudeksi. Hei Miltsu muru, miten Buenos Airesissa menee? Mulla alkaa olee jo ikava sen pojan kanssa hengatessa. Silla on enemman hiusaineita mukana, kun Mileenalla. (3 pulloa)
sunnuntaina, joulukuuta 31, 2006
torstaina, joulukuuta 28, 2006
Mancora!
Matkustaminen tuntuu heti erilaiselta, kun ei ole ketaan tuttua ymparilla. Tykkaan tasta fiiliksesta. Ma luulen, etta mun fiilis lahentelee samaa, mika koirilla on kun ne paasee koirasaareen ja ne paastetaan vapaiksi. Matkattiin Mileenan kanssa yhdessa melkeen kolme kuukautta. Tauko tekee varmaan ihan hyvaa.
Saavuttiin aamuviidelta Mancoraan poikien kanssa. Vaihdoin Mileenan kolmeen hollantilaiseen poikaan. Pojat oli nukkunut bussin takaosassa ihan hyvin. Mulla oli bussin etuosassa tapani mukaan taas vahan heikkoa tuuria kanssamatkustajien suhteen; mun vieressa istuva poika nukahti puoliks mun syliin ja takana istuva mies kuorsasi koko yon. Mua siis vasyttaa hiukan.
Meilla on uskomattoman ihana huone Gunnarin kanssa ihan rannalla. Hotel Las Olas ja se on sen verran hintava, etten kehtaa edes julkaista summaa netissa. Majaillaan siella muutama paiva ja mennaan sitten takas backpackkaajien pariin Las Terrazasiin.
Mancora on huomattavasti parempi kuin Huanchaco. Piitsi alkaa olee jo aika hyva. Ranta on vaan aivan liian taynna uskomattoman kauniita tyttoja. Ma yritan kestaa. =) On taalla muutama ihan ok hyvannakonen surffipoikakin.
Mut se juttu mista mun piti avautua. Mun lentoja ei saa vaihdettua. Ma en tieda mita mun pitaisi tehda. Isi, ostatko mulle uudet lennon kotiin sitten kun olen valmis mun matkustelun suhteen? Ma en millaan kerkea tulemaan jo helmikuussa kotiin. Mihin helvetin kotiin edes?! Jos ma vaan coolisti skippaisin mun lennon. Muuten mun pitais lentaa Columbiasta jo ihan kohta. Siihen ei ole kun reilu puoltoistakuukautta! Aidilla alkaa olee jo ikava, mut mulla on kaikki luotto siihen et faija kestais viela muutaman kuukauden lisaa ilman herttaista olemustani.
Ma luulen, etta mita kauemmin matkustaa, sita paremmalta se tuntuu. Tahan ei kai vaan voi turtua. Joka paiva Suomen rantasateet ja nyrpeat naamat tuntuu vaan kaukaisemmilta. Aikakin on menettanyt merkityksensa jo ajat sitten. Mulle on aivan sama mika viikonpaiva on kyseessa ja paljonko kello on. Sillon kun vasyttaa nukutaan ja sillon ku on nalka syodaan. Kaikki on vaan niin paljon yksinkertasempaa taalla. Sopii tallaselle vahan hitaammalle tapaukselle. Sori murut, ei musta taidakaan olla viela tulemaan kotiin.
Saavuttiin aamuviidelta Mancoraan poikien kanssa. Vaihdoin Mileenan kolmeen hollantilaiseen poikaan. Pojat oli nukkunut bussin takaosassa ihan hyvin. Mulla oli bussin etuosassa tapani mukaan taas vahan heikkoa tuuria kanssamatkustajien suhteen; mun vieressa istuva poika nukahti puoliks mun syliin ja takana istuva mies kuorsasi koko yon. Mua siis vasyttaa hiukan.
Meilla on uskomattoman ihana huone Gunnarin kanssa ihan rannalla. Hotel Las Olas ja se on sen verran hintava, etten kehtaa edes julkaista summaa netissa. Majaillaan siella muutama paiva ja mennaan sitten takas backpackkaajien pariin Las Terrazasiin.
Mancora on huomattavasti parempi kuin Huanchaco. Piitsi alkaa olee jo aika hyva. Ranta on vaan aivan liian taynna uskomattoman kauniita tyttoja. Ma yritan kestaa. =) On taalla muutama ihan ok hyvannakonen surffipoikakin.
Mut se juttu mista mun piti avautua. Mun lentoja ei saa vaihdettua. Ma en tieda mita mun pitaisi tehda. Isi, ostatko mulle uudet lennon kotiin sitten kun olen valmis mun matkustelun suhteen? Ma en millaan kerkea tulemaan jo helmikuussa kotiin. Mihin helvetin kotiin edes?! Jos ma vaan coolisti skippaisin mun lennon. Muuten mun pitais lentaa Columbiasta jo ihan kohta. Siihen ei ole kun reilu puoltoistakuukautta! Aidilla alkaa olee jo ikava, mut mulla on kaikki luotto siihen et faija kestais viela muutaman kuukauden lisaa ilman herttaista olemustani.
Ma luulen, etta mita kauemmin matkustaa, sita paremmalta se tuntuu. Tahan ei kai vaan voi turtua. Joka paiva Suomen rantasateet ja nyrpeat naamat tuntuu vaan kaukaisemmilta. Aikakin on menettanyt merkityksensa jo ajat sitten. Mulle on aivan sama mika viikonpaiva on kyseessa ja paljonko kello on. Sillon kun vasyttaa nukutaan ja sillon ku on nalka syodaan. Kaikki on vaan niin paljon yksinkertasempaa taalla. Sopii tallaselle vahan hitaammalle tapaukselle. Sori murut, ei musta taidakaan olla viela tulemaan kotiin.
keskiviikkona, joulukuuta 27, 2006
Huanchaco
Hei murut,
Meilla on ollut pieni joulupaussi blogin paivityksen suhteen. Tosiaan, mika ihmeen joulu? Oli ehka stressittömin ja erikoisin joulu ikina. Aatonaattona oltiin perinteisesti baarissa. Lattarit alkaa pikkuhiljaa jo sujumaan. Ma taidan oikeesti tykata perulaisista miehista. Kaikki kenen kanssa kavin pyorahtamassa La Barran parketeilla (ihan perus asfaltilla siis, tanssilattia kun oli siirretty ulos) olivat aivan uskomattoman kohteliaita ja huomioonottavaisia.
Taidan olla aika vanha, koska lahdin kotiin jo puoli kolmen maissa unkarilaisen pojan kanssa samalla taksilla. Olin hyvin jarkyttynyt, kun silla oli pokkaa kysya lahdenko sen luokse yoksi. Herranjumala, mihin taa maailma on menossa. Olin jutellut sille illan aikan ehka kerran ja meilla ei ollut mitaan sutinan tapaistakaan. En yllattain lahtenyt, jonka jalkeen se ei edes saattanut mua himaan. Kun kerran tottuu prinsessakohteluun on vaikea palata perustasolle.
Joulu meni ihan kivasti. Syotiin joulupaivallinen My Friendissa. Yli 30-henkista seuruettamme ravittiin kalkkunalla ja alkoholipitoisilla juomilla. Mun tsagalla olin tietysti kipea, joten jouduin skippaamaan viinakset. Olin varmaan ainoa, joka ei karsinyt joulupaivana krapulasta. Telkkarista tuli Love actually, jota fiilistelin koko paivan. Paras leffa ikina.
Huanchaco oli ihan paikallaan Cuscon jalkeen. Rantoja, aurinkoa ja surffausta me tarvitsimmekin. Ollaan majailtu Cherry´sissa. Ei se mikaan hostelli ole, mutta reissun ensimmainen privaparveke ja tottakai perinteinen telkkari. 15 solia per naama. Ei paha.
Surffaus on turhauttavaa valilla. Tanaan oli paskimmat aallot ikina. Rannalla ei ollut juuri mitaan, joten Randall vei meidat merelle etsimaan aaltoja. Hyva vasyttaa kadet etukateen. Loysin yhden ison, (liian ison) jolla meinasin tappaa itseni lisaksi myos Randallin. Aallon sisalla tuntuu ihan pesukoneelta ja pesukoneessa laudan kanssa pyoriminenei tunnu kivalta. Meloin kiltisti takaisin rantaan surffaamaan miniaalloille. Mulla on edelleen vahan suolainen maku suussa siita 10:sta litrasta merivetta mita nielin.
Yleensa aalloilla on kuitenkin ihanaa. Yhdella hyvalla aallolla jaksaa fiilistella monta paivaa. Rakastan meren tuoksua ja ääniä. Joskus on ihana vaan lillua laudalla aaltojen takana ja olla miettimatta mitaan. Jain taas koukkuun mereen.
Huomenna siis erotaan Mileenan kanssa. Mileena lahtee yobusilla Limaan ja sielta Buenos Airesiin ja mun olisi tarkoitus jatkaa rannikkoa pitkin Mancoraan. Meilla on treffit sitten joskus Bogotassa, Columbiassa.
Meilla on ollut pieni joulupaussi blogin paivityksen suhteen. Tosiaan, mika ihmeen joulu? Oli ehka stressittömin ja erikoisin joulu ikina. Aatonaattona oltiin perinteisesti baarissa. Lattarit alkaa pikkuhiljaa jo sujumaan. Ma taidan oikeesti tykata perulaisista miehista. Kaikki kenen kanssa kavin pyorahtamassa La Barran parketeilla (ihan perus asfaltilla siis, tanssilattia kun oli siirretty ulos) olivat aivan uskomattoman kohteliaita ja huomioonottavaisia.
Taidan olla aika vanha, koska lahdin kotiin jo puoli kolmen maissa unkarilaisen pojan kanssa samalla taksilla. Olin hyvin jarkyttynyt, kun silla oli pokkaa kysya lahdenko sen luokse yoksi. Herranjumala, mihin taa maailma on menossa. Olin jutellut sille illan aikan ehka kerran ja meilla ei ollut mitaan sutinan tapaistakaan. En yllattain lahtenyt, jonka jalkeen se ei edes saattanut mua himaan. Kun kerran tottuu prinsessakohteluun on vaikea palata perustasolle.
Joulu meni ihan kivasti. Syotiin joulupaivallinen My Friendissa. Yli 30-henkista seuruettamme ravittiin kalkkunalla ja alkoholipitoisilla juomilla. Mun tsagalla olin tietysti kipea, joten jouduin skippaamaan viinakset. Olin varmaan ainoa, joka ei karsinyt joulupaivana krapulasta. Telkkarista tuli Love actually, jota fiilistelin koko paivan. Paras leffa ikina.
Huanchaco oli ihan paikallaan Cuscon jalkeen. Rantoja, aurinkoa ja surffausta me tarvitsimmekin. Ollaan majailtu Cherry´sissa. Ei se mikaan hostelli ole, mutta reissun ensimmainen privaparveke ja tottakai perinteinen telkkari. 15 solia per naama. Ei paha.
Surffaus on turhauttavaa valilla. Tanaan oli paskimmat aallot ikina. Rannalla ei ollut juuri mitaan, joten Randall vei meidat merelle etsimaan aaltoja. Hyva vasyttaa kadet etukateen. Loysin yhden ison, (liian ison) jolla meinasin tappaa itseni lisaksi myos Randallin. Aallon sisalla tuntuu ihan pesukoneelta ja pesukoneessa laudan kanssa pyoriminenei tunnu kivalta. Meloin kiltisti takaisin rantaan surffaamaan miniaalloille. Mulla on edelleen vahan suolainen maku suussa siita 10:sta litrasta merivetta mita nielin.
Yleensa aalloilla on kuitenkin ihanaa. Yhdella hyvalla aallolla jaksaa fiilistella monta paivaa. Rakastan meren tuoksua ja ääniä. Joskus on ihana vaan lillua laudalla aaltojen takana ja olla miettimatta mitaan. Jain taas koukkuun mereen.
Huomenna siis erotaan Mileenan kanssa. Mileena lahtee yobusilla Limaan ja sielta Buenos Airesiin ja mun olisi tarkoitus jatkaa rannikkoa pitkin Mancoraan. Meilla on treffit sitten joskus Bogotassa, Columbiassa.
sunnuntaina, joulukuuta 24, 2006
Jouluhärvellys
Hih rustasin tällaisen joulurunon tapaisen viritelmän teille =)
Jätti kiitorata taakse syksyiset myrskyt,
toi tilalle lämmön ja Tyynenmeren tyrskyt.
Ruska vaihtui palmupuiksi,
ystävät vieraiksi kasvoiksi.
Pian bussi kuljetti viileään,
aina villasukat yöksi jalkaan.
Korkeutta enemmän kuin milloinkaan.
Taas jalkojamme lämmittää kuuma hiekka,
kohta luoksemme tulee tuttu valkoinen viiksiniekka.
Hartaana toiveena uusi hammasharja,
ystävän halaus ja saunakalja.
HYVAA JOULUA!!!!
p.s. sori, tää kone syö kaikki välit mun runosta! Nyyh =(
Hyvaa joulua rakkaat
Tama joulu ei mene samalla tavalla kuin joulut yleensa. En ole stressannut lahjoista ja santaillyt aatonaattona Stockmannilla mummoja tonien. Tasta joulusta ei tule valkeaa. En myoskaan paase skabailemaan Niken ja Jessen kanssa, kuka syo Suhosten joulupoydassa eniten kinkkua ja famunpaistia.
En aloita aamuani aidin vain vahan pohjaan palaneella riisipuurolla. Paahtoleipa ja hillo ajavat taalla saman asian. Oona ja Jasu joutuvat katsomaan tana jouluna joulupiirretyt ilman viehattavaa seuraani. Kukahan aloittaa joulutorttujen leipomisen tapojensa mukaan aivan liian myohaan, juuri ennen joulukirkkoa? Ehka Oona ja aiti saivat tortut hoidettua hyvissa ajoin. Paivan ainoa pakollinen tehtavani on hurauttaa peserolla Trujilloon ostamaan kuohuviinia joulupoytaan.
Toivon joululahjaksi vain paljon hyvia aaltoja ja uuden hammasharjan. (Mileena lupasi hoitaa jalkimmaisen, joten Aidin ei tarvitse lahettaa mullle uutta Pepsodenttia) Jos Isi valttamatta haluaa hankkia mulle jotain, niin oma surfboard voisi olla ihan kiva yllari.
Vietetaan joulu ihanien ihmisten kanssa My Friendissa kalkkunaa syoden. Ei, se ei ole sama kun maailman paras joulu Suhosilla, mutta mulla on hyva olla taalla. Luin asken kaikki jouluviestit. Kiitos, ihana huomata, etta jaksatte ajatella meita vaikka taalla kaukana ollaankin.
Tuntuu oudolta olla taalla, kun te kaikki olette siella. Mulla on ikava.
En aloita aamuani aidin vain vahan pohjaan palaneella riisipuurolla. Paahtoleipa ja hillo ajavat taalla saman asian. Oona ja Jasu joutuvat katsomaan tana jouluna joulupiirretyt ilman viehattavaa seuraani. Kukahan aloittaa joulutorttujen leipomisen tapojensa mukaan aivan liian myohaan, juuri ennen joulukirkkoa? Ehka Oona ja aiti saivat tortut hoidettua hyvissa ajoin. Paivan ainoa pakollinen tehtavani on hurauttaa peserolla Trujilloon ostamaan kuohuviinia joulupoytaan.
Toivon joululahjaksi vain paljon hyvia aaltoja ja uuden hammasharjan. (Mileena lupasi hoitaa jalkimmaisen, joten Aidin ei tarvitse lahettaa mullle uutta Pepsodenttia) Jos Isi valttamatta haluaa hankkia mulle jotain, niin oma surfboard voisi olla ihan kiva yllari.
Vietetaan joulu ihanien ihmisten kanssa My Friendissa kalkkunaa syoden. Ei, se ei ole sama kun maailman paras joulu Suhosilla, mutta mulla on hyva olla taalla. Luin asken kaikki jouluviestit. Kiitos, ihana huomata, etta jaksatte ajatella meita vaikka taalla kaukana ollaankin.
Tuntuu oudolta olla taalla, kun te kaikki olette siella. Mulla on ikava.
”Joulupukin suuret saappaat jalkaani jos saisin,
koko maailman tietystikin heti parantaisin.
Sulle lahjan antaisin nyt erityisen hyvän:
joulumielen iloisen ja rakkauden syvän.”
koko maailman tietystikin heti parantaisin.
Sulle lahjan antaisin nyt erityisen hyvän:
joulumielen iloisen ja rakkauden syvän.”
Jone lahetti mulle tan. Ihanaa Jone kun olet olemassa. Tuntuu hyvalta tietaa, etta te kaikki olette.
Hyvaa joulua!
maanantaina, joulukuuta 18, 2006
Inkatrail -Pacha Mama parantaa.
Trekkaus Machu Picchulle teki hyvaa. Me baarissa viihtyvat huonokuntoiset tyttolapset teimme sen. Raahasimme liian tayteen pakattuja rinkkojamme neljan paivan ajan inkojen jalanjaljilla. Vuorisssa on voimaa. Meistakin sita yllattain loytyi.
Idea nelja paivaa vesisateessa pitkin vuorenrinteita tarpoen ei ollut kovin houkutteleva lahtopaivan aamuna. Hetken aikaa jopa kadutti koko inkatrail, hyvastellessamme kaapelitelkkarimme ja lampimat sankymme. Aamu oli kuitenkin kaunis. Taivaalta ei tullut rakeita niin kuin edellisena paivana.
Trekkausporukkamme oli tarkoitus olla 10-henkinen. Odotimme keski-ikaisia jenkkeja, kanadalaisilla hoystettyna, mutta meita olikin vain tutut Steve ja Lyle seka maailman paras jenkki Ariel. Viiden hengen joukkiotamme varten oli nelja kantajaa ja opas.
Saatuamme Inkatrail leimat passeihimme, aloitimme 4:n paivan hikisen urakkamme. En tieda parempaa laaketta sydansuruihin, kuin Andien lasnaolo. Ajattelin paljon asioita ensimmaisena paivana. On lahes mahdotonta olla surullinen, jos paasee tallaisiin maisemiin potemaan. Andien lumous sai unohtamaan painavan rinkan, jyrkat portaat ja vain kuuntelemaan luonnon aania. Ma olen onnellinen, etta lahdin kotoa nainkin kauas, vaikka samalla menetinkin paljon.
Ensimmainen paiva ei ollut fyysisesti kovin raskas, vaikka kiipesimmekin kivipolkua pitkin koko ajan korkeammalle. Lounastauko oli elamys itsessaan. Trekatessa sita harvemmin istutaan poydan aaressa valkosipulileipia alkupalaksi napostellen. Kolmen ruokalajin lounaan jalkeen totesin, ettei talla reissulla ainakaan laihduta. Kaikki oli luksusta -paitsi vessat. En tosin odottanut mitaan kovinkaan haappoista, mutta vessoissa oli vain reika maassa. Ei niin hyva, jos reidet tarisee jo pelkasta seisomisestakin.
Teltat olivat pystyssa ja iltapaivatee tarjoiltuna, kun paasimme ensimmaiselle leiriytymispaikallemme hikisina, mutta onnellisina. Tottakai pulahdimme Mileenan kanssa jaatavaan vuoristopuroon huuhtomaan pahimmat hajut pois hipiastamme. Aina taytyy vilahtaa kun vain on mahdollisuus. Churroja ei paase karkuun edes Inkatraililla. Iltapaivatee ei ollut pelkka tee, vaan valtava saavi popcornia ja ihania churroja muistuttavia rasvapommeja. Syotin hyvilla mielin evasomenani papukaijalle. Parasta oli kuitenkin tahdet. Taivas peittyi miljoonista kirkkaista tahdista auringon laskettua ja pilvien piilouduttua vuorten taa. Tahtitaivaan alla ei tehnyt mieli ummistaa silmiaan. Valvoin onnellisesti lahes koko yon.
Kokkimme Bonifacio heratti meidat aamuviidelta katsomaan auringonnousua. Kupillinen kokateeta makuupussin sisalla maisemia ihaillen on hieno tapa herata. Ja se aamupala -pannukakkuja ja hilloleipia. Kupillinen Hornimans Anis teeta antoi mukavasti potkua uuteen paivaan. Ja toisena paiva potkua tarvittiinkin. Kiipeilimme 4250:n metriin suklaan ja kiroilun voimalla. Stevie karsi diabeteksestaan lahes koko paivan, joten rinkkojemme elopaino kasvoi Stevien kantamuksien verran. Viimeisessa nousussa oli pakko ottaa avuksi mp3 ja Kung Fu Fighting. Kokalehtia jauhaen paasimme maaliin. Pakkohan se oli vetaa rooki siella ylhaalla, kun loppumatka oli kuitenkin alamakea. Olin hyvin ylpea meista. Sortsit jalassa neljassa tonnissa oli hyvin kylma.
Kylma oli myoskin leiripaikallamme tuhat metria alempana. Toinen paiva teki tehtavansa. Podin aivan jarkyttavaa hedaria lahes koko paivan ja nukahdin kyna kadessa teltan ulkopuolelle. (Olin saanut kirjoitettua paivamaaran) Teehetki ja liian paljon laakkeita kuitenkin auttoi.
Ajoittain koko leirintapaikka peittyi pilviin. Odotimme kuitenkin karsivallisesti Stevien kanssa tahtia. Vaikka samalla paikalla leiriytyi lahes kaikki trekkausryhmat, oli ilmassa samaa taikaa kuin ensimmaisena iltana. En kuitenkaan jaksanut kitista ihmismassoista, koska vessat olivat oikeat vessat. Kuinka onnellinen voi ihminen olla vessanpontosta?
Mileena jakoi kiltisti viimeisesta askistamme viisi rookia ranskalaiselle ketjupolttajalle. Mileena luuli sita yhdeksi kantajistamme. Ei, se ei tosiaan ollut ja se sama jatka oli joka puolella rooki suussa hymyillen mulle inhottavasti. Olin hyvin jarkyttynyt tajutessani etta 4:lla tupakalla pitaisi parjata kaksi paivaa katsoen french guyn polttaessa ketjussa. Se seurasi mua ja puhalteli savuja mun naamalle.
Kolmas paiva oli kuitenkin huomattavasti miellyttavampi kuin toinen paiva. Lskeutuminen sai etureidet huutamaan tuskasta, mutta eipa meista olisi enaa ollut ylamakiakaan kiipeamaan. Kolmas paiva oli ehdottomasti suosikkini. Kaikki oli vaan niin kaunista. Ajoittain sukelsimme viidakkoon ja lahes kaikki rauniot olivat kasaantuneet kolmannelle paivalle. Mulla oli reipas olo ja kavelin loppumatkan yksin pidempaa reittia. Viimeiset rauniot sain itselleni lahes tunniksi. Tuhosin viimeiset suklaat ja istuskelin ylimmalla terassilla ihmetellen luonnon moninaisuutta. Musta tuntui hyvalta. Hihittelin itsekseni, olisiko mun isasta tahan. Nelja paivaa ilman konetta saattaisi olla faijalle vahan liikaa. Mutta jos voitan lotossa tai vaihtoehtoisesti alan opiskella ja paadyn miljonaariksi omin nokin, raahaan faijan Inkatrailille.
Viimeisen paikan leiripaikka muistutti enemman meidan ykkosluokan tutustumisretkea nuuksioon telttarykelmillaan. Vessa oli kuitenkin taas hyva ja saatiin ostettua lisaa rookia, joten kestettiin se kuin miehet. Ja se suihku! Ariel oli raahannut shampoon ja saippuan mukaan. Paastiin kuumaan suihkuun. Ravintolasta sai ostettua kaljaa, mutta oltiin kulutettu kaikki meidan rahat kantajien tippeihin. Ei siis kaljaa. Keksittiin kuitenkin paljon muuta vaihtoehtoista tekemista. Oppaamme Nico jai koukkuun shit headiin. Mulla oli voittoputki paalla.
Aamulla oli heratys neljalta, eika saatu edes teeta sankyyn. Vetta satoi kaatamalla ja oli kauhea hassakka paalla, etta varmasti ehdittaisiin Sun Gatelle katsomaan auringon nousua. Oli lahella ettei mulla jaanyt Machu Piccu valiin, kun en loytanyt checpointilla mun passia. Tyhjennettyamme koko rinkan kaatosateessa, passi loytyi siita taskusta missa sen pitikin olla. Heh, paastiin siis jatkamaan matkaa kurapoksyissa ja sadeviitoissa. Kurapoksyt hajosivat ensimetreilla ja sadeviitatkin olivat vaan lahinna tiella. Olimme litimarkia kun paasimme ihailemaan auringon nousua Sun Gatelle. Mika aurinko? Mika Machu Piccu? Satoi edelleen kaatamalla ja emme nahneet edes ylimpia terasseja. Oli aika aloittaa flaidis numero 2. Tapeltiin viimeinen tunti Machu Pichulle. Ma olen hyvin pahoillani kaikkien niiden puolesta, jotka joutuivat kuulemaan sen. Inkatrailin oli tarkoitus puhdistaa, me puhdistimme ilmaa.
Koko paivan satoi. Nakyvyys oli vahemman kuin heikko. Olimme markia ja vasyneita. Kiipesimme kuitenkin pienemmalle kukkulalle kohottamaan ryhmahenkea vilahtamalla ja sotkemalla naamat. Odotin Machu Picchulta niin paljon. Olin enemman kuin pettynyt kun satoi. Ehka mielummin kuitenkin nain pain, kuin etta ensimmaisena paivana olisimme kastelleet makuupussit ja kaiken muun kastumisen arvoisen. Esimerkiksi kameran, joka sanoi lopulliseti sopimuksensa irti viimeisena paivana. Olisi tehny mieli uhrata se Pacha Mamalle, mutta Pacha Mama ei olisi varmaankaan pitanyt rikkinaisesta kamerastani. Lopputuloksena olisi ollut lumimyrsky ja laamoja taivaalta. Raahaan sita siis edelleen mukanani. Ehka loydan poppamiehen joka parantaa kamerani herkan sielun.
Meidan hengenelamamme sen sijaan on huippukunnossa. Jatketaan tanaan Trujilloon aurinkoon parantamaan flunssaoireita. Hei hei Cuscon raekuurot ja Machu Piccu drinkit!
Idea nelja paivaa vesisateessa pitkin vuorenrinteita tarpoen ei ollut kovin houkutteleva lahtopaivan aamuna. Hetken aikaa jopa kadutti koko inkatrail, hyvastellessamme kaapelitelkkarimme ja lampimat sankymme. Aamu oli kuitenkin kaunis. Taivaalta ei tullut rakeita niin kuin edellisena paivana.
Trekkausporukkamme oli tarkoitus olla 10-henkinen. Odotimme keski-ikaisia jenkkeja, kanadalaisilla hoystettyna, mutta meita olikin vain tutut Steve ja Lyle seka maailman paras jenkki Ariel. Viiden hengen joukkiotamme varten oli nelja kantajaa ja opas.
Saatuamme Inkatrail leimat passeihimme, aloitimme 4:n paivan hikisen urakkamme. En tieda parempaa laaketta sydansuruihin, kuin Andien lasnaolo. Ajattelin paljon asioita ensimmaisena paivana. On lahes mahdotonta olla surullinen, jos paasee tallaisiin maisemiin potemaan. Andien lumous sai unohtamaan painavan rinkan, jyrkat portaat ja vain kuuntelemaan luonnon aania. Ma olen onnellinen, etta lahdin kotoa nainkin kauas, vaikka samalla menetinkin paljon.
Ensimmainen paiva ei ollut fyysisesti kovin raskas, vaikka kiipesimmekin kivipolkua pitkin koko ajan korkeammalle. Lounastauko oli elamys itsessaan. Trekatessa sita harvemmin istutaan poydan aaressa valkosipulileipia alkupalaksi napostellen. Kolmen ruokalajin lounaan jalkeen totesin, ettei talla reissulla ainakaan laihduta. Kaikki oli luksusta -paitsi vessat. En tosin odottanut mitaan kovinkaan haappoista, mutta vessoissa oli vain reika maassa. Ei niin hyva, jos reidet tarisee jo pelkasta seisomisestakin.
Teltat olivat pystyssa ja iltapaivatee tarjoiltuna, kun paasimme ensimmaiselle leiriytymispaikallemme hikisina, mutta onnellisina. Tottakai pulahdimme Mileenan kanssa jaatavaan vuoristopuroon huuhtomaan pahimmat hajut pois hipiastamme. Aina taytyy vilahtaa kun vain on mahdollisuus. Churroja ei paase karkuun edes Inkatraililla. Iltapaivatee ei ollut pelkka tee, vaan valtava saavi popcornia ja ihania churroja muistuttavia rasvapommeja. Syotin hyvilla mielin evasomenani papukaijalle. Parasta oli kuitenkin tahdet. Taivas peittyi miljoonista kirkkaista tahdista auringon laskettua ja pilvien piilouduttua vuorten taa. Tahtitaivaan alla ei tehnyt mieli ummistaa silmiaan. Valvoin onnellisesti lahes koko yon.
Kokkimme Bonifacio heratti meidat aamuviidelta katsomaan auringonnousua. Kupillinen kokateeta makuupussin sisalla maisemia ihaillen on hieno tapa herata. Ja se aamupala -pannukakkuja ja hilloleipia. Kupillinen Hornimans Anis teeta antoi mukavasti potkua uuteen paivaan. Ja toisena paiva potkua tarvittiinkin. Kiipeilimme 4250:n metriin suklaan ja kiroilun voimalla. Stevie karsi diabeteksestaan lahes koko paivan, joten rinkkojemme elopaino kasvoi Stevien kantamuksien verran. Viimeisessa nousussa oli pakko ottaa avuksi mp3 ja Kung Fu Fighting. Kokalehtia jauhaen paasimme maaliin. Pakkohan se oli vetaa rooki siella ylhaalla, kun loppumatka oli kuitenkin alamakea. Olin hyvin ylpea meista. Sortsit jalassa neljassa tonnissa oli hyvin kylma.
Kylma oli myoskin leiripaikallamme tuhat metria alempana. Toinen paiva teki tehtavansa. Podin aivan jarkyttavaa hedaria lahes koko paivan ja nukahdin kyna kadessa teltan ulkopuolelle. (Olin saanut kirjoitettua paivamaaran) Teehetki ja liian paljon laakkeita kuitenkin auttoi.
Ajoittain koko leirintapaikka peittyi pilviin. Odotimme kuitenkin karsivallisesti Stevien kanssa tahtia. Vaikka samalla paikalla leiriytyi lahes kaikki trekkausryhmat, oli ilmassa samaa taikaa kuin ensimmaisena iltana. En kuitenkaan jaksanut kitista ihmismassoista, koska vessat olivat oikeat vessat. Kuinka onnellinen voi ihminen olla vessanpontosta?
Mileena jakoi kiltisti viimeisesta askistamme viisi rookia ranskalaiselle ketjupolttajalle. Mileena luuli sita yhdeksi kantajistamme. Ei, se ei tosiaan ollut ja se sama jatka oli joka puolella rooki suussa hymyillen mulle inhottavasti. Olin hyvin jarkyttynyt tajutessani etta 4:lla tupakalla pitaisi parjata kaksi paivaa katsoen french guyn polttaessa ketjussa. Se seurasi mua ja puhalteli savuja mun naamalle.
Kolmas paiva oli kuitenkin huomattavasti miellyttavampi kuin toinen paiva. Lskeutuminen sai etureidet huutamaan tuskasta, mutta eipa meista olisi enaa ollut ylamakiakaan kiipeamaan. Kolmas paiva oli ehdottomasti suosikkini. Kaikki oli vaan niin kaunista. Ajoittain sukelsimme viidakkoon ja lahes kaikki rauniot olivat kasaantuneet kolmannelle paivalle. Mulla oli reipas olo ja kavelin loppumatkan yksin pidempaa reittia. Viimeiset rauniot sain itselleni lahes tunniksi. Tuhosin viimeiset suklaat ja istuskelin ylimmalla terassilla ihmetellen luonnon moninaisuutta. Musta tuntui hyvalta. Hihittelin itsekseni, olisiko mun isasta tahan. Nelja paivaa ilman konetta saattaisi olla faijalle vahan liikaa. Mutta jos voitan lotossa tai vaihtoehtoisesti alan opiskella ja paadyn miljonaariksi omin nokin, raahaan faijan Inkatrailille.
Viimeisen paikan leiripaikka muistutti enemman meidan ykkosluokan tutustumisretkea nuuksioon telttarykelmillaan. Vessa oli kuitenkin taas hyva ja saatiin ostettua lisaa rookia, joten kestettiin se kuin miehet. Ja se suihku! Ariel oli raahannut shampoon ja saippuan mukaan. Paastiin kuumaan suihkuun. Ravintolasta sai ostettua kaljaa, mutta oltiin kulutettu kaikki meidan rahat kantajien tippeihin. Ei siis kaljaa. Keksittiin kuitenkin paljon muuta vaihtoehtoista tekemista. Oppaamme Nico jai koukkuun shit headiin. Mulla oli voittoputki paalla.
Aamulla oli heratys neljalta, eika saatu edes teeta sankyyn. Vetta satoi kaatamalla ja oli kauhea hassakka paalla, etta varmasti ehdittaisiin Sun Gatelle katsomaan auringon nousua. Oli lahella ettei mulla jaanyt Machu Piccu valiin, kun en loytanyt checpointilla mun passia. Tyhjennettyamme koko rinkan kaatosateessa, passi loytyi siita taskusta missa sen pitikin olla. Heh, paastiin siis jatkamaan matkaa kurapoksyissa ja sadeviitoissa. Kurapoksyt hajosivat ensimetreilla ja sadeviitatkin olivat vaan lahinna tiella. Olimme litimarkia kun paasimme ihailemaan auringon nousua Sun Gatelle. Mika aurinko? Mika Machu Piccu? Satoi edelleen kaatamalla ja emme nahneet edes ylimpia terasseja. Oli aika aloittaa flaidis numero 2. Tapeltiin viimeinen tunti Machu Pichulle. Ma olen hyvin pahoillani kaikkien niiden puolesta, jotka joutuivat kuulemaan sen. Inkatrailin oli tarkoitus puhdistaa, me puhdistimme ilmaa.
Koko paivan satoi. Nakyvyys oli vahemman kuin heikko. Olimme markia ja vasyneita. Kiipesimme kuitenkin pienemmalle kukkulalle kohottamaan ryhmahenkea vilahtamalla ja sotkemalla naamat. Odotin Machu Picchulta niin paljon. Olin enemman kuin pettynyt kun satoi. Ehka mielummin kuitenkin nain pain, kuin etta ensimmaisena paivana olisimme kastelleet makuupussit ja kaiken muun kastumisen arvoisen. Esimerkiksi kameran, joka sanoi lopulliseti sopimuksensa irti viimeisena paivana. Olisi tehny mieli uhrata se Pacha Mamalle, mutta Pacha Mama ei olisi varmaankaan pitanyt rikkinaisesta kamerastani. Lopputuloksena olisi ollut lumimyrsky ja laamoja taivaalta. Raahaan sita siis edelleen mukanani. Ehka loydan poppamiehen joka parantaa kamerani herkan sielun.
Meidan hengenelamamme sen sijaan on huippukunnossa. Jatketaan tanaan Trujilloon aurinkoon parantamaan flunssaoireita. Hei hei Cuscon raekuurot ja Machu Piccu drinkit!
sunnuntaina, joulukuuta 17, 2006
Kuvia Machu Picchusta
Kiittäkäämme kuvista Hannia, Captain Stevea sekä Lylea. Tällä kertaa oli mun vuoro olla se läpimätäpaska ämmä, mä olin laiskin ikinä ottamaan kuvia. Edellisenä päivänä mun kamera sai melkoisen kokiskylvyn, joten vein sen pesulaan. Mun täytynee muistaa hakea se ennen kun lähdetään jatkamaan matkaa... Tässä siis muutama kuva ikimuistoisesta reissustamme.
Lähtötunnelmia. Odotettavissa huikeita maisemia, hikisiä ylämäkiä, vaivalloisia alamäkiä, jäätäviä öitä, sekä neljä päivää ilman suihkua. Joo, todellaki!!
Määränpäämme oli jossain tuolla monien vuorien takana.
Hanni oli huolissaan olisiko nelipäiväinen trekki fyysisesti tarpeeksi rankka, joten hän pakkasi mukaan mahdollisimman paljon lisäpainoa.
Ei ihan Machu Picchun veroiset rauniot, mutta ensimmäisenä päivänä pitääkin ottaa iisisti.
Ensimmäisenä päivänä Hanni syötti vaivalla hankitut eväämme uudelle ystävälleen Papukaijalle. Ei se mitään Hanni, kunhan Papukaijalla on hyvä mieli.
Pelätty "toisen päivän nousu" oli maineensa arvoinen. Selvisimme matkasta välillä hammasta, välillä kokalehtiä purren. Itse olin niin keskittynyt nousuun, että nielaisin vahingossa 10 kokalehteä sekä niitä aktivoivat kivenpalaset.
Monen ikuisuuden jälkeen saavuimme huipulle. What a feeling! 
Captain Steve, Hanni, ihana oppaamme Nico, Lyle aka Lilly aka Crocodile, minä ja Ariel (ultra bra kvinna)
Hanni syleilee maailmaa.
Kello viisi aamulla silmiä ei saanut aina auki teekupin eikä edes huikeiden maisemien voimalla.
Tositrekkaajat syövät aamupalansa valmiiksi katetulta pöydältä. Eikä pidä unohtaa tähdiksi taiteltuja lautasliinoja.
Pakolliset poseerauskuvat vuoren huipulla. Vaikka oltiin lumihuippujen korkeudella, niin kylmä ei ollut etteikö shortseja voinut pitää.
Ei ollenkaan pahat telttailumaisemat.
Valoakin nopeammat viidakkosissit pakollisella vartin lepotauolla.
Hannin syötettyä eväämme Papukaijalle, nälän yllättäessä jouduimme turvautumaan viidakon keskellä paikalliseen kasvustoon. Kuka sanoi, ettemme syö tarpeeksi salaattia?
Huikeissa korkeuksissa jotkut turvautuivat suusta suuhun-hengitykseen.
Kaksi ryvettynyttä tositrekkaajaa, takana Machu Picchu. Ihan selkeesti.
Kaikki paitsi Laskelmoija-Lilly yhtyivät päähänpistooni maalata mudalla "hienot" sissinaamiot.
Sisukas suomalaiskaksikko ei kaihdannut tuulta ja tuisketta, vaan katsoi velvollisuudekseen soveltaa suomalaista viuhahduskulttuuria vanhassa inkavaltiossa.keskiviikkona, joulukuuta 13, 2006
Moottoritie on kuuma
Vuokrattiin prätkät ja lähdettiin huristelemaan pitkin Cuscon vuoristoa. Uskomatonta.
Pähein takki IKINÄ!maanantaina, joulukuuta 11, 2006
Sunnuntaipäivän Sacred Valley-reissu
Aamulla herättiin kauheaan paniikkiin. Lähtö oli kello 9 aamulla, ja meidän herätyskellon mukaan kello oli kaksi. Taasko meillä petti kellot niinkuin vuosi sitten ennen Tikal reissua! Onneksi hetken kuluttua henkilökohtainen herättäjämme Captain Steve kolkutti ovellemme - kello oli vasta kahdeksan. Hanni etsi vimmatusti aurinkorasvaa, ettei herkät nassumme palaisi taas jälleen. Ei löytynyt, joten fläbärit jalkaan ja menoks.
Pysähdyimme Pisaqin markkina-alueella, aikaa kiertelyyn oli puolisen tuntia. Yhtäkkiä vastaamme käveli lukioaikainen ystävämme Saara! Jouduin tuijottamaan hetken ennen kuin tajusin sen olevan totta. Aivan käsittämätöntä! Ensin törmätään kolmeen suomalaiseen poikaan, sitten vanhaan koulukaveriin! (Muutama huutomerkki vielä!!!!) Kukahan seuraavaksi. Kenties entinen rehtorimme Holopainen? Se nyt olisi jo absurdia...
No, matka jatkuu. Saapuessamme ensimmäisille raunioille rupesi jo satamaan. Luojan kiitos emme raahanneet turhaan sitä aurinkorasvaa! Sadeviitat niskaan ja kohti ensimmäistä kulttuurielämystä. Hmm, nimi taisi olla Ollantaytambo. Karkeasti arvioiden kuulimme tuon nimen reissumme aikana noin 60 kertaa. (Siltikin mulla on vaikeuksia nimen kanssa..) Sateen ja tuulen yltyessä tajusin, etteivät täysi-ilmastoidut kenkäni välttämättä olleetkaan hyvä idea. Oli kylmä ja nälkä, oppaamme tarinointi meni täysin kuuroille korville.
En edes tiedä mikä viimeinen kohteemme oli, sillä jäin jumiin alpakkagrillille. Ehdottomasti parasta lihaa, mitä olen ikinä saanut. Nähtäväksi jää, onko Argentiinassa vastusta tämänpäiväiselle lihatarjonnalle...
Tässä muutama kuva reissulta:
Pysähdyimme Pisaqin markkina-alueella, aikaa kiertelyyn oli puolisen tuntia. Yhtäkkiä vastaamme käveli lukioaikainen ystävämme Saara! Jouduin tuijottamaan hetken ennen kuin tajusin sen olevan totta. Aivan käsittämätöntä! Ensin törmätään kolmeen suomalaiseen poikaan, sitten vanhaan koulukaveriin! (Muutama huutomerkki vielä!!!!) Kukahan seuraavaksi. Kenties entinen rehtorimme Holopainen? Se nyt olisi jo absurdia...
No, matka jatkuu. Saapuessamme ensimmäisille raunioille rupesi jo satamaan. Luojan kiitos emme raahanneet turhaan sitä aurinkorasvaa! Sadeviitat niskaan ja kohti ensimmäistä kulttuurielämystä. Hmm, nimi taisi olla Ollantaytambo. Karkeasti arvioiden kuulimme tuon nimen reissumme aikana noin 60 kertaa. (Siltikin mulla on vaikeuksia nimen kanssa..) Sateen ja tuulen yltyessä tajusin, etteivät täysi-ilmastoidut kenkäni välttämättä olleetkaan hyvä idea. Oli kylmä ja nälkä, oppaamme tarinointi meni täysin kuuroille korville.
En edes tiedä mikä viimeinen kohteemme oli, sillä jäin jumiin alpakkagrillille. Ehdottomasti parasta lihaa, mitä olen ikinä saanut. Nähtäväksi jää, onko Argentiinassa vastusta tämänpäiväiselle lihatarjonnalle...
Tässä muutama kuva reissulta:
Matkalla kiviröykkiöille tutustuin varovaisesti paikalliseen eläimistöön.
Kunnon urheilijat muistavat venytellä ennen vaativaa suoritusta.
Fiilistelyä ennen kiipeämistä kiviröykkiöille.
Lyle oli retkestä vähän turhankin innoissaan. 
Tasapainoilua jyrkällä vuorenrinteellä.
Pidimme seremonian sateen loppumista varten.
Captain Steve & his girls.
Löysimme vanhoista inkaraunioista aivan Hannia muistuttavan patsaan.
Steve ja mää.
Kävelyn ja muulikyydin lisäksi vaihtoehtona on aina Steven kyyti.
Tjoo, mä tassuttelin urheana loppuun saakka.
Sateenvastainen seremonia ei tuottanutkaan tulosta, tässä vaiheessa kylmyys rupee olemaan jo vähän liikaa.
Steve ja Hanni taukopaikallamme. Tällä kertaa se oli muuten minä, joka jäi bussista=/
sunnuntaina, joulukuuta 10, 2006
Nettikiintiö täynnä
Jep, en jaksa enaa yhtaan olla koneella. Ollaan yritetty valkata kuvia meijan joulukortti projektiin. Tulee oikeesti koneet ja kuvat jo korvista. Muuten on ollut ihan uskomattoman hyva paiva! Juttelin taas kaheksalla eurolla skypella Suomeen. Mä luulen et sain Rimpen suostuteltua vaihtamaan Australian tripin Väli-Amerikan reissuun. Sit olis helppo, varma ja ilmanen taas yhessa. =)
Plaza de Armas
Keskiviikkona lahetaan inkatrailille. 165 dollaria per naama. Ei yhtaan paha.
perjantaina, joulukuuta 08, 2006
Tyttöpisteitä
Mä olen hieman järkyttynyt omasta käytöksestäni. Koko ajan on sellanen epäsosiaalinen hyypiö olo. Mileena sanoi, ettei se näy ulospäin. Ei musta oikeestaan tunnu edes pahalta. Vähän oudolta kai. Mut ruikuttava pikkutyttö musta on ainakin tullut, enkä tykkää siitä. Tyttöpisteitä vaan ropisee tästä yleisestä säälittävyydestä. Mileena on ihan fiiliksissä, kun mustakin löytyy tälläsiä inhimillisiä juttuja.
Ollaan hengailtu aika pitkälti Aussi-Stevien kanssa, joka tavattiin Arequipassa. Stevie tuli perässä Cuscoon. Aivan uskomattoman hyviä keskusteluja. Miltsulla oli eilen pientä altitude sicknessiä havaittavissa, joten lähettiin valloittamaan Cuscon yöelämä Stevien kanssa kahestaan. Mileena jäi kotiin kiltisti virkkaamaan. Täällä on hyvin ilmaista ulkoilla. Mulla meni 5 solia eli reilu euro.
Mutta baariin lähtö ilman Mileenaa on aina riski. Hukkasin taas kaiken mahdollisen. Aamulla itkin hävinnyttä korvista ja rannekorua. Oon ollu ihan paskana koko päivän. Voiko mistään saada enempää tyttöpisteitä? Mutta sukat sandaaleissa saattoi vähän tasapainottaa tilannetta. Täällä on uskomattoman kylmä. Mä haluan rannalle ja aion myöskin mennä. Surffaukset on jäänyt vähän vähille.
Ai niin, Mileena lähtee Argentiinaan!!!! Sillä on treffit. Tonnin voi treffeihin Buenos Airesissa sijoittaakin. Eli me erotaan. Mitähän kaikkea mä hukkaan kun pääsen reissun päälle yksin. Tuntuu aika mageelta jo valmiiks. Minä ja Etelä-Amerikka. Meil on Mileenan kanssa omat treffit Columbiassa sitten joskus tammikuussa.
Hei murut, mä tuun sittenkin takas kotiin keväällä!
Ollaan hengailtu aika pitkälti Aussi-Stevien kanssa, joka tavattiin Arequipassa. Stevie tuli perässä Cuscoon. Aivan uskomattoman hyviä keskusteluja. Miltsulla oli eilen pientä altitude sicknessiä havaittavissa, joten lähettiin valloittamaan Cuscon yöelämä Stevien kanssa kahestaan. Mileena jäi kotiin kiltisti virkkaamaan. Täällä on hyvin ilmaista ulkoilla. Mulla meni 5 solia eli reilu euro.
Mutta baariin lähtö ilman Mileenaa on aina riski. Hukkasin taas kaiken mahdollisen. Aamulla itkin hävinnyttä korvista ja rannekorua. Oon ollu ihan paskana koko päivän. Voiko mistään saada enempää tyttöpisteitä? Mutta sukat sandaaleissa saattoi vähän tasapainottaa tilannetta. Täällä on uskomattoman kylmä. Mä haluan rannalle ja aion myöskin mennä. Surffaukset on jäänyt vähän vähille.
Ai niin, Mileena lähtee Argentiinaan!!!! Sillä on treffit. Tonnin voi treffeihin Buenos Airesissa sijoittaakin. Eli me erotaan. Mitähän kaikkea mä hukkaan kun pääsen reissun päälle yksin. Tuntuu aika mageelta jo valmiiks. Minä ja Etelä-Amerikka. Meil on Mileenan kanssa omat treffit Columbiassa sitten joskus tammikuussa.
Hei murut, mä tuun sittenkin takas kotiin keväällä!
torstaina, joulukuuta 07, 2006
Miljoona kuvaa Colca reissulta
Kuka tahansa voi käydä tarkastamassa. Me todella kävimme Colca kanjonilla. 
Krapulainen, mutta sitäkin ihanampi oppaamme Roy. "chicas, chicas..."
Mileenan sijaisopas ikuisti Mileenan nimen kaktukseen. Romanttista.
Jos ei huvita kävellä, ainoa vaihtoehto on muuli.
Yrittäkää välttää! Ei niin kiva paikka kuin miltä näyttää.
Mileena hiihtää, Hannia vituttaa.
Hannin tahti johtui mm. näistä (+huono kunto)
Ehdimme kuunnella matkan aikana myös sydäntäsärkeviä elämämtarinoita. Ja silti menimme Hannin mielestä liian lujaa.
Kondorinbongausmestalla.
Hyvältä ei näytetä vaikka pakko olisi.
Kondoorikotka!!!! 
Tottakai bussimme hajosi keskellä ei mitään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)