Se lauantai, jolloin tytöt voittivat pojat Trivial Pursuitissa

Mä ailahtelen, nykyään ehkä jopa suuremmissa mittakaavoissa kuin ennen. Tänään aamulla oli taas tosi tyhjä olo. Onneks tajusin soittaa Kelelle. Oli ehkä ihanin aamukahvihengaus Merihaassa vähään aikaan. Kuuneeltiin Kelen ex-tyttöystävän polttamaa levyä keittiössä, juotiin kahvia ja juteltiin kaikesta. Minna ja Jonekin liittyivät seuraan jossain vaiheessa. Ihmiset on ihania. Mietin vielä eilen opiskelua ties kuinka kaukana, mut enhän mä ihan oikeesti voi lähtee mun kavereiden luota mihinkään.

Ehkä mun hyvään tuuleen on vaikuttanut tää aurinkokin. Kevät on ihanampi kuin kesä, koska se kestää vähemmän aikaa ja silloin vasta fiilistellään kesää. Kesällä täytyy alkaa jo totuttautumaan ajatukseen, että kohta on syksy.

-Voi kun mä oon masentava. No en kai mä oikeesti ajattele tolleen.

Oon ollu tässä aika kipeenä, mutta niinpä on kaikki muutkin. Tänään ei lähdetty baariin, vaan vietettiin laatu lautapelihengaus Merihaassa. Vitsi et oli kivaa. Me tytöt siis voitimme pojat Trivial Pursuitissa. Voittaminen nostaa fiiliksiä aina.

Niin paljon tapahtunu kaikkee, et en jaksa enempää avautua. Muutin Antilta pois. Toki herkistelin aika pahasti, mut nyt tuntuu jo aika hyvältä. Hetken aikaa oli sellanen olo, et maailma loppuu, kun otin mun riippumaton katosta alas. Mut eihän se mihinkään loppunut. Ei kannata uskoa tuntemuksiin.

Elämä on kivaa ja aion ripustaa mun riippumaton joko mun Liman kotiin tai mun Suomen kotiin. En tiiä, tärkeintä on vaan ripustaa se.

Maanantai

Maanantaisin aina aloitetaan se uusi elämä, lopetetaan röökinpoltto ja aletaan lukemaan pääsykokeisiin. Tänäkin maanantaina olisin ehkä saanut jonkun uuden upeen suunnan mun elämälleni, jos voisin katsoa ikkunasta ulos ilman itkukohtausta. Siis miksi? Kuka haluaa olla mulle näin ikävä, että taivaalta saa tulla ihan mitä vaan? Mä en kestä. Oikeesti, vituttaa.

Onneks tälläsistä jutuista taas huomaa, että maailma taitaa sit muilta kanteilta olla ihan semi-ok-kunnossa, jos täytyy niinkin pienistä jutuista, kuin räntä, viima, harmaus,.. valittaa. Tälleen kirjotettuina ne kyllä vaikuttaa aika isoilta jutuilta -taitaa ne olla.

Hajotin tänään vessan lampun. Repäsin sen seinästä, kun yritin saada hiustenkuivaajan johtoa pistorasiaan. Muutenkin oli taas ihan katastrofiaamu, vaikka heräsin ihan varmuuden vuoksi puol seiska. Mun piti siis olla duunissa varttia vaille ysi. Lähinnä mua vaan ahdistaa Suomen julkinen liikenne, mikä on olevinaan niin hyvä.

Se ei ole koska:

1. bussit on aina myöhässä.
2. jos itse sattuu olemaan myöhässä, bussikuski jättää mitä todennäköisemmin korkkareilla loskassa spurttaavan säälittävän ihmisolennon lehdelle soittelemaan.
3. ja pahinta; se sika kuski luo myötätuntoisen katseen ja antaa toiveita pysähtymisestä, jonka jälkeen kurvaa vesilätäkön poikki ja roiskuttaa kurat, luojan kiitos mustille housuille.
4. SULEMA-junat lähtee stadista aina joltain raide 19:ltä, mikä pidentää ulkona kuljettavaa matkaa.
5. tänään M-juna Vantaankoskelle peruttiin, koska konnarilla oli flunssa.

Tämä kaikki tapahtui mulle siis tänään. Ja nyt mulla on se flunssa. Mitään tälläista ei olisi päässyt tapahtumaan, jos se kevät nyt olisi kiltisti vaan jäänyt mestoille.

Mun uus tukka

Niin sen piti jäädä blondiksi.

Gino ei oikeen tykännyt. Se hoki "Nooooooooo, nooooooooo, nooooooooo" aika pitkään. No onhan tää aika erilainen. Mut kyllä mä tähän totun ja niin totutte tekin.

Aurinkoinen elämäni

Ihanaa aurinko paistaa ja mulla on uudet lenkkarit, joissa on vähän oranssia. Ostin myös joogakengät, vaikka en joogaa. Ne on ehkä ihan vähän pienet, mut en ainakaan näytä niissä Peppi Pitkätossulta niin kuin mun Converseissa. Heräsin aamulla aikaisin mun Jingle Bells soittoääneen, kun Mileena soitti. Puol kasilta oli jo ihan valoisaa ja kuulin ikkunoiden läpi titityy-lintujen viserrystä.



Se oli tänään aamulla se, mutta eilen illalla mua ketutti aika paljon, eikä johtunut pelkästään siitä , että oli pimeetä ja kylmä. Voisi melkeen käyttää v-verbiäkin, mutta en käytä, koska äitikin lukee tätä. Ketäänhän ei pitäisi dissata tälleen semijulkisesti, mutta jätän nimen mainitsematta, niin se on varmaan ihan fine.

Eli viikon V*TUTUS-osio tulee tässä:

Mulla oli huonoakin huonompi lähtö Haagasta (ei mun äidiltä), stadiin, missä mun piti nähdä Taina seiskalta. Gino kuitenkin soitti "mulla on ikävä ja mä oon ihan kännissä" puhelun juuri kun olin todennut, että myöhästyn muutenkin rankasti. Mua ei ole itseasiassa koskaan hämännyt puhua känniääliöiden kanssa, jos niillä on aidosti jotain asiaa. Totuushan kuulemma kuullaan jurrisen ja lapsen suusta.

No siinä yleispaniikkilähdön tuoksinnassa unohdin avaimet sinne kämppään, jonka totesin siinä vaiheessa, kun soitin Tainalle, että oon ihan hiukkasen myöhässä. Onneks Tainakin oli. Tässä vaiheessa alla oli vasta huono lähtö, joihin 97 % mun lähdöistä tosiasiassa kuuluukin. Mutta ne avaimet, joita oli vaan niin perkeleen vaikea saada takas. Mä olen ollut sille jätkälle ihan yliystävällinen ja se ei suostu edes kiikuttaamaan mun avaimia siihen pihalle. Tottakai sitä hetken pärjää ilman avaimia, mutta ihan perjaatejuttuja. Vittu, että vitutti. Sori, noi kaks sanaa.



Tänään aamulla olisin niitä kuitenkin tarvinnut, kun yritin tulla kotiin. Ketutti taas. Äiti oli vesijumpassa ja mulla oli pissahätä. Tänne ei kiivetä parvekkeelta niin helposti kuin mun vanhaan kotiin. Yritin varovasti soitella sille pojalle, jospa avainten palautus olisi mahdollista tänään. Sika ei vastannut. Lopulta sain sen kiinni ja se nosti kiltisti avaimet rapun puolelle, mistä ne sitten kävin noukkimassa. Kypsää, kiitos.



Ei tosiaan ketuta enää. Mä lähden kampaajalle. Jotain tälle mun kolmen eri harmaan sävyiselle tukalle täytyy tehdä. Ihan vaan jo kampaajalla oleminen on niin siistiä, että pelkästä hengailusta voisi jo maksaa sen satasen. Nyt saan vielä uuden tukankin! Kevätturkki pois ja hame päälle. Mä tulen jäätymään pahasti. Mut jos pissiksetkin pystyy olemaan minareissa 20:n asteen pakkasessa, pystyn mäkin vetää hamosen päälle tälläsenä suht lämpinä alkukevään päivänä.

Alla Johannes ja minä. Johanneksen puhelimessa on enemmän pixeleitä kun mun jo edesmenneessä kamerassa.

Tiistai on mollypäivä -silloin kun on rahaa

Eli katotaanpa uudestaan ensiviikolla...

Lauantaina mulla oli sunnuntai-olo ja tänään mulla on maanantai-olo. Hyvin on aikakäsitykset taas hallussa tytöllä. Ahdistavaa kun sataa räntää. Mun fiilikset on aika pahasti sidoksissa kulloinkin vallitsevaan säähän. Nyt tuntuu siis rännältä eli paskalta.

Ginon isä kysyi multa tossa muutama päivä sitten, josko lähtisin takaisin Mancoraan jos hän lähettäisi lentoliput. Mitä siihen voi sanoa? Olisi tehnyt mieli kiljaista puhelimeen "SI SI SI" mutta päädyin sitten totemaan, että enhän mä voi. Täällä Suomessa on kuitenkin niin paljon juttuja; duunit (mikä se on?), opiskelut (joo ehkä taas joku vuosi) niin ja sitten mun kaverit, jotka sitten ihan oikeesti on olemassa.

Haluaisin vain lukea itseni sisään yliopistolle, mutta siinä ei ole mitään järkeä, jos kuitenkin lähden taas. Onko pakko lähteä? -No ei... Oon vaan niin tottunut tähän mun elämänrytmiin, että aina fiilistellään seuraavaa reissua ja eletään sen voimalla. Miten mä voisinkaan kuvitella tasapaksua arkea tietämättä, koska pääsee taas rinkka selässä maailmalle? Ehkä se ei olisi lainkaan ahdistavaa. Kokeilen sitä sitten joskus isona.

Voi Suomessakin leikkiä reissuelämää. Eilen meillä piti olla Almadovar-ilta Vesan kanssa. Ja olihan meillä ennen kun leffassa vilahti moottoripyörä, josta juttu lähti Tainan poikaystävän prätkään, millä oli joskus huristeltu Vesan landelle. Niin, me lähdettiin sitten kahdeltatoista yöllä ajamaan sinne Vesan landelle. Idea taisi lähteä multa, mutta Vesa oli loppupeleissä aika helppo houkutella mukaan.

Päästiin perille joskus kahden maissa ja menihän siinä hetki saada takka ja sauna sytytettyä. Takka taisi syttyä kolmannella kerralla ja sauna viidennellä. Kumpikaan ei ole käynyt partiossa pikkuisena, sillä verukkeella saa kai jotain anteeksi? Saunaan piti perinteisesti kantaa vedet järvestä. Miksi?! Lumessahan on vettä. Jätettiin kaira varastoon ja haettiin vedet lumihangesta kunnon kaupunkilaisnuorten tapaan. Idea toimi muuten ihan semihyvin, limu pysyi kylmänä lumisaavissa lumen tapaan, josta olisi pitänyt muodostua lämmintä vettä. Ihan loppuvaiheissa tajuttiin käyttää sähkövedenlämmitintä. Mä olen edelleen sitä mieltä, että vedenkantamista talvella järvestä tulee välttää viimeiseen asti.

Kävi meille muutama aloittelijamainen mogakin. Unohdettiin ostaa makkaraa, mikä oli hyvin paha. Eihän mökille voi lähteä ilman makkaraa. Meillä ei myöskään tullut mukaan kaljaa. Saunassakäynti ilman kaljaa on vähän sama kuin makkara ilman ketsuppia. Huomattiin myös jossain vaiheessa saunomisen ohessa, että saunan pesä oli sammunut. Kummallekaan ei tullut mieleen, että puilla on tapana palaa ja niiden palaessa loppuun sauna kylmenee. Kenellekkään ei varmaan tule yllätyksenä, että mökin takalle oli käynyt ihan samalla lailla.

Ei kai me nyt nukkumaan jääty jääkylmään mökkiin vaan ajettiin aamulla takaisin. Yhdellä kahvipaussilla selvittiin. Tässäkään reissussa ei tainnut olla mitään järkeä monen mielestä, mutta olipas taas ihanaa tehdä jotain sponttaania. Meillä ei aivan varmasti olisi ollut niin huisia, jos kaikki olisi mennyt ihan putkeen ja tämäkin matka olisi varattu aurinkomatkoilta viimevuoden juhannuksena.

Nyt houkuttaisi se Molly, mutta mä luotan jumittavani Suomessa vielä sen verran kauan, että tiistai-iltoja riittää Mollyssa vietettäväksi ihan siihen henkilökohtaiseen konkurssiin saakka.

Löysin tän kuvan netin syövereistä. Oltiinkohan me tossa 15-vuotiaita? Jotain sellaista. Vitsi pikkusena on ollut kivaa.