Tunja

Sain vihdoin rauhoitettua itseni kahvin, kaljan ja neljan tupakan jalkeen. Saavuin klo 11 Tunjan bussiterminaaliin, jossa kuulin etta seuraava bussi Santa Martaan lahtee vasta klo 17. Matkustusaika noin 19 tuntia. Ostin lipun ja lahdin tyytyvaisena kohti keskustaa. En halunnut kavella ylamakeen, joten laskeuduin alas tielle josta kaikki rekat ja bussit ajaa. Olin kavellyt muutaman minuutin ja mua rupes jo vituttamaan. Vajaan kilometrin jalkeen mua vitutti jo ihan suunnattomasti - keskusaukiolle piti olla vain n. nelja korttelia. Kaannyin takaisin pikkuteille, jossa minulle kerrottiin etta keskusaukio on kahdeksan korttelin paassa. Ja pelkkaa YLAMAKEA!!! Olin siis turhaan kavellyt ydinkeskustan toiselle laitamalle. Kirosin paassani varmaan 500 kirosanaa, muutaman aaneenkin. Mun laukku on painava eika mua huvittanu kavella -varsinkaan ylamakeen- pakokaasujen tayttamassa kaupungissa.

Eniten mua arsytti se, etten tarkistanut muilta bussiyhtioilta niiden aikatauluja enka hintaa. Miten tyhma ma voin olla! Uskoin sinisin silmin sita yhta tyttoa, etta niiden bussi on ensimmainen. Ja jalkeenpain rupesin ajattelemaan, etta minka ihmeen kautta se kiertaa jos matkaan menee kerta 19 tuntia. Kolme tuntia ekstraa. EI haittaa, mahan rakastan istua bussissa =P

Taa Tunja on ihan tyhma paikka. Mielummin olisin ottanun bussin ensin Bucaramangaan ja maistanut niiden erikoisuutta, paistettua jattimuurahaista. Perkele, nyt jaa sekin syomatta! Kun ma tuun himaan paistan itelleni ainakin 10 muurahaista.

Onneks huomisaamuna klo 12 oon Santa Martassa. Siel on meri ja aurinko, ja toivottavasti hyvaa ruokaa.

Viimisia paivia Mancorassa

Niin, mun eilinen surffipaiva oli kylla vahan jotain muuta kuin suunnittelin... Herasin aivan kamalassa krapulassa kymmenen maissa siihen kun Ginon faija heratteli meita cebichelle. Cebiche on muuten maailman paras laake krapulaan, raakaa kalaa sipuli lime pedilla. Muutama lasi kaljaa ja cebichea on taalla corte. Ja kaikki tietavat mihin muutama lasi kaljaa johtaa. Eilinen ei kuitenkaan mennyt pitkaksi. Lauantai sen sijaan meni ja pahasti.

Bautiso eli ns. ristiaiset oli aika nayttava juhla. Bileet olivat Mancoran hienoimman hotellin aulassa. Jo itse koristelut olivat vaikuttavat. Mulla oli mun uusi hieno, liian lyhyt vihrea mekko paalla ja Ginokin veti ykkoset paalla. Mun surffipoika oli aivan uskomattoman komea. Ginon aiti lainasi mulle olkaimettomia rintsikoita. En yhtaan tieda minne hukkasin mun Gossardit. Toisaalta tavaroiden hukkaaminen on aina kaynyt aika vaivattomasti multa. En ole kovinkaan yllattynyt.

Kaikissa bileissa, missa olen tahan asti vieraillut on ollut live bandi soittamassa. Jouduin toteamaan, etta Gino tosiaan on vahan mustis. Kavin pyorahtamassa parin pojan kanssa tanssilattialla muutamat salsat ja merenguet. Kysyin Ginon aidilta onko se ok etukateen ja señora Gasdali sanoi, etta anna menna vaan. Gino kuitenkin veti vahintaan yhta pahat kohtaukset kuin isoisansa. Ei tietenkaan mulle, vaan niille pojille.

Saan tanssia muiden poikien kanssa, mutta pojat eivat saa katsoa mua tietylla tavalla. Mista helvetista ma voin tietaa etukateen, miten ne aikoo katsoa mua tanssiessaan? Luulen etta miehet ovat paljon monimutkaisempia Perussa. Muuten ilta meni aika nappiin. Kiskottiin kaljaa ja tanssittiin. Tanssin melkein koko illan Ginon veljen kanssa. Frank, joka on aika kuuma myos, tanssii aivan uskomattoman hyvin. Loppuillasta otin korkkarit pois ja tanssin paljain jaloin. Edelleen 5 tuntia on maksimi aika mulle pitaa korkkareita.

Taallakin bileilla on taipumus vahan paisua. Jossain vaiheessa iltaa David ja Claudiokin eksyivat mukaan bileisiin. Embrujo, ykkoshitti taalla talla hetkella soi illan aikana valehtelematta ainakin 7 kertaa. Pojat nakittivat mut aina pyytamaan musaa, olin laulajan suosikki. "Solo dime q te quieres y lo toco para ti mi reina" Okei laulaja oli varmasti eniten jurrissa koko juhlaseurueesta.

Ai niin, ma muuten ratkasisin vessapaperiongelman. Taalla missaan julkisissa vessoissa ei ole paperia ja hyvin harvoin otan laukun mukaan baariin, joten olen aina ilman paperia. Mutta, koska olen aivan aarettoman kekselias, tajusin laittta vessapaperia rintsikoihin kolmea vessakayntia varten. Mun tissit siis aina pienenee illan vanhetessa. Mutta oikeesti toimii! Mun pitaisi varmaan patentoida idea, koska lahes kaikki tytot taalla ovat lahteneet samaan.

Nukutaan tama yo riippumatossa katolla. Ma haluan kuunnella sadetta ja yrittaa olla akajattelematta Suomea.

Villa de Mukulakivi

WAU! Ei mulla mennyt ku 40min paasta sisaan. Taa tykkaa takkuilla taa blokspotti. No mutta, mita asiaa mulla oli...

Tulin tanne Villa de Leyvaan ratsastuksen ja vesiputousten vuoksi. (seka siksi, ettei Bogotalla ollut resursseja ruokkia mua...) Olin ajatellut yhdistaa ne kaksi, kun se kerta oli mahdollista. Takana on 4,5 tuntia ratsastusta, tajuttoman kipea takapuoli, kauheet mustelmat reisissa ja saarissa eika yhtaan vesiputousta. Kavi ilmi, etta siella oli sellanen este, jonka yli hevosilla ei paassyt. Jalkeenpain kuultiin olevan olemassa kiertoreitti, mutta se olisi tietanyt kaksi tuntia lisaa hevosen selassa ja viela isomman loven mun lompakkoon.

Ma odotan jo innolla huomista bussimaratoonia. Yhteensa parikymmenta tuntia bussissa, ja ma meen edellisena paivana ratsastamaan?! En ajatellut tata ihan loppuun asti.. Mikas siina. Oonhan ma karaistunut melkoisesti tan reissun aikana.

Oli taa Villa kuitenkin tulemisen arvoinen paikka. Taa on tajuttoman natti pikku kylanen, iso keskusaukio, kauniita matalia rakennuksia. Yks juttu mita en kylla tajua, on taa mukulakivivillitys. Mita ihmetta ne on oikein ajatellut rakentaessaan joka ikisen kadunpatkan MUKULAKIVISTA?!? Kai se on ihan nattia, mut pirun hankala kavella oli kengat mitka tahansa. Mulla menee kolme kertaa enemman aikaa kuin mita mulla menis normaalisti. Eika naa oo mita tahansa mukulakivia, ei niinku Helsingissa. Kaikki kivet on erikokoisia ja eri tasolla. Supervaarallista, siks mun taytyy lahtea taalta.

p.s. Hanni, kiva kuulla etta oot oppinu kokkaamaan. Ma en oo syony cevichea Perun jalkeen! Toivottavasti saat sun asiat reilaan siel. En sit oo enaa Bogotassa, et jos paatat joku paiva lahtea sinne. Ma lahen huomenna karibialle pain.

Miljooona syyta olla tulematta kotiin

Tanaan mulla on ollut paska paiva. Anteeksi kielenkayttoni aiti. Soitin aamulla Antille liittyen siihen mun cv:seen, joka majailee Antin koneen syovereissa. Huono idea!!! Mancorassa ei ole ainoatakaan ihmista, joka haluaisi mulle jotain pahaa, etta mulla olisi huono mieli. Olin aivan shokissa sen puhelun jalkeen. Ei, ei Antti sanonut kovinkaan pahasti, mutta se oli saanut todella karmaisevaa jaatavyytta aaneensa.

Ginokin tuli tanaan hyvissa ajoissa kotiin -jo yhdentoista maissa ja puhutaan siis aamupaivasta ei illasta. Arsytti kai sekin. Musta ei vaan ole dokaamaan aamu kymmeneen saakka, vaikka olen treenannut tosi ahkerasti. Kavin aamulla hakemassa mun laudan laakarista. Se on taydellinen taas. Tapellaan Ginon kanssa lahes joka paiva. 10:n minsan pikaflaidis piristaa suhdetta kummasti. Tanaan myoskin pakkasin mun rinkan ja melkeen ostin bussipiletin Bogotaan Mileenan luokse. Gino vaan katteli tyynesti, "Ihan kun sa kulta lahtisit yhtaan mihinkaan, tuu tanne halimaan mun krapula pois ." Enhan ma lahtenyt.

Paskinkin paiva taalla, on kuitenkin parempi kuin hyva paiva Sumessa. Kuulostipas raa'alta, mutta niin se vaan on. Ma luulen, etta tuun hajoomaan tosi pahasti jo Helsinki-Vantaan lentokentalla. Ma olen jotenkin jo niin asennoitunut mun elamaan taalla, etta Suomi vaikuttaa liian eksoottiselta mulle. Kukaan ei varmaan usko tata, mutta ma olen opetellut kokkaamaan taalla. Lluvi meidan kokki on opettanut mua lahes joka paiva. Cebiche alkaa olemaan jo hallussa Mileena! Kokkaan sulle cebichea sitten Limassa.

Mun dietti on totaaliseti paattynyt. Syon joka paiva vahintaan kaksi donitsia meidan leipomosta. Ihan vaan, koska ma tykkaan syoda donitseja ja mua vituttaa, kun joku laskee mulle kaloreita. Pikkupomppis on vaan sopo. Gino oppii sen pikkuhiljaa tai oppii valehtelemaan sujuvasti, etta pikkupomppis on ihana.

Ma en paassyt tanaankaan veteen. Ginon veli Frank tuli Huarazista ja ollaan tehty kaikkia perhejuttuja. Huomenna heraan kuudelta, vedan Ginon markapuvun paalle ja lahden aamuaalloille. Yhdeksalta otan markapuvun pois, juon kahvin Papa Mos'ssa ja menen takaisin veteen. Ma olen edelleen ihan valkoinen, vaikka olen ollut rannalla yli kuukauden.

Tanaan on kuitenkin taas bileet, jonkun sukulaisen lapsen ristiaiset. Tiedossa siis isoa biletysta. Saapa taas nahda monelta paasen aamulla ylos. Mun krapulat on aivan kauheita taalla. Voi olla etten paase ollenkaan.

Puhuin tanaan Riinan kanssa Ginon kannykasta loputkin saldot pois. Tuli mulle vahan haikea olo. Isi lahetti mulle meilia yks paiva:

tervetuloa jo helmikuussa kotiin rakas hanni. 4 kk on varsin pitkä aika. en halua "lainaamiasi" rahoja takaisin, vähän niinkuin ennakkoperintöä, jookos. Mutta lisää ei tipu. mikäli haluat jäädä pidemmäksi aikaa, perusta se hedelmäpuoti. Se on luonnollisesti upeaa että olet viihtynyt

Talla hetkella ma ihan vakavasti harkitsen sita hedelmapuotia. Mulla ei ole pienintakaan fiiliksenpoikasta saapua rannalta surffaamasta Helsingin jaatavaan ilmapiiriin ja ilmastoon. Muutan Limaan kuitenkin kesalla, luultavasti kesa- heinakuussa. Meilla on siella kamppa.

Ah, tanaan ma aion menna aikasin kauneusunille ja herata virkeena uuteen paivaan. Pariin yohon ei oo tullut nukuttua juuri lainkaan... Tiistaina oltiin isoilla sukusynttareilla, ja oottelin puoli neljaan asti mun kyytia Buenos Airesiin. Se oli mahtava, sellanen kaksiosainen rekka-auto =) Aamulla puoli seitteman aikaan se jatti mut jonnekki pain keskustaa. Mul oli aika huono idea siita missa olin, mut olin paattanyt hylkia takseja sen paivan, joten lahdin seikkailemaan kohti hotellia paikallisbussien avulla. En joutunut kavelemaan kun viitisen korttelia, hyva tytto.
Aamupaivan fiksailin mun lentolippuja, iltapaivalla Sebu saapui perheensa luota ja lahettiin ettimaan Evitan hautapaikkaa. Raahauduin viimeisilla voimillani Sebun perassa korttelista toiseen, ja ne korttelit ei oo niinku Helsingissa. Melkeen kaks kertaa pidempia.

Kello oli jo kakstoista yolla kun lahettiin syomaan illallista. Sebun kavereita tuli moikkaamaan meita, ja jotenki paadyttiin viela lahtemaan radalle niiden kanssa. Seitteman aikaan aamulla palailtiin hotellille. Tarkotus oli nukkua 2 tuntia, syoda aamupala ja pakata laukut. Nukuttiin pommiin, Sebu heras yhdelta. Hirvee haslinki, onneks mun lento oli vasta 16.45.

Mun lento meni Bolivian kautta. Vain puolentoista tunnin odotus, Kolumbiaan lennon piti saapua klo 23 aikoihin. Bolivian lentokentalla ilmotettiin etta lento myohastyy hieman. Paadyin odottamaan siella 5 tuntia, Bogotaan saavuin neljalta yolla. Huippua, mulla ei ollut penniakaan Kolumbian pesoja, ja automaatit suljetaan yoksi. Onneks mun hostelli lainas taksirahat.

Oon ollu siis kaks paivaa taalla, ja oon jo aivan myyty. Ma oon ihastunu tahan maahan. Ainakin tassa kaupungissa vallitsee sellanen janna ilmapiiri, jota en oo viela kerinny analysoimaan sen pahemmin, mutta ma pidan siita. Ma en oo havainnu viela mitaan vaarallista. Hostellillakin on tosi kivoja tyyppeja. Mielenkiintosia. Kiva jutella sellasten kanssa, jotka on ollu reissussa vahemman aikaa ku ma. Tulee sellanen kokenut olo =)

Oho kello on jo puoli yksi, se siita aikasin nukkumaan menosta. Huomenna museot on ilmasia, meen kattomaan ainakin pyssyja poliisimuseoon. Olis myos tarkotus menna kattomaan harkataistelua.

Hyvaa yota.. Toivottavasti Sebulta ei veroteta kauheesti ekstraa mun antamasta pikku kotiinvietavasta.

Nopeesti

Okei mun elama:

1. Rikoin tanaan mun laudan ja mulla meni melkeen taju vedessa myos. On todella veemaista surffata kun meressa ei ole vetta. (Vesi oli tosi matalalla)
2. En todellakaan tieda, koska mun tulisi kotiutua taalta. Jos ma saisin paattaa, en tulisi ikina.
3. Tarviin mun cv:n Antin koneelta ja en talla hetkella kuulu Antin ykkossuosikkeihin. Havaittavissa siis ongelma
4. Musta tuntuu edelleen paremmalta kuin ikina taalla.
5. Ma saatan olla hyvinkin rakastunut. Ma luulen, etta tama on sita.
6. Huomenna kirjotan jotain oikeata.
7. Tanaan vedetaan mehukone-rommi-vodka-kannit Ginon kattoterdella.
8. Siistii kivaa jee, ma ahdistun aina koneella, joten lopetan tan nyt taas tahan.

Heippa hei kaikille, Viihdyttakaa toisianne.

Gualeguaychu (osaan jo kirjottaa tan oikein)

Mul on taas hyva fiilis. Saavuin lauantaina Gualeguaychuun. Taalta nakee Uruguayhin, joka on tossa joen toisella puolella. Tulin tanne oikeestaan kahdesta syysta: 1) karnevaalit 2) Uruguayn puolella oleva Botnian sellutehdas, joka aiheuttaa paljon närää argentiinalaisissa. Ne on huolissaan siita, etta niiden joki saastuu ja turismi kuolee. Protestina kulkuyhteydet Uruguayn puolelle on suljettu, ja joka puolella on kyltteja "no a las papeleras, si a la vida". Hirveesti en oo mainostanu syntyperaani...

Menin itse asiassa eilen rannalle, joka on sita tehdasta lahinna. Se oli sellanen hietsun kokonen, oikeastaan pienempi, silti ihmisia oli n. kuusinkertainen maara. Lisaksi rantaa ymparoi metsainen leirinta-alue, jossa majaili satoja ihmisia lisaa. Populaa oli varmasti yli 3000. Yritin kovasti taltioida kameraani sen kuuluisan sellutehtaan, mutta 3,6-kertainen zoomini oli aika onneton siina hommassa. 36-kertainen olisi jo auttanut...

Lauantain karnevaalit oli kylla mahtavat. Saavuin tanne siis kympin aikaan illalla, kun "bileet" olivat jo alkaneet. Hotellit oli tapotaynna jo paivalla kun tiedustelin asiaa Rosariosta kasin, onneksi eras respatyontekija tarjos mulle huonetta se kotoota. Sattuvatpa viela asumaan 400 m paassa karnevaalialueesta!

Pompin innoissani kohti sisaanpaasya, mun perhe tuli oikein saattamaan... Oli sama fiilis, kun lapsena meni ensimmaista kertaa huvipuistoon. Juhlistin kuitenkin aikuisuuttani ostamalla pitkasta aikaa kaljan. Sellaseen jarjettoman kokoseen muovituoppiin ne sen kaatoi. Kavelin sen kanssa kohti seisomoa ja tuijotin vasemmalle, missa kulkue oli. Niin ei kannattaisi tehda - tormasin n. mun ikaseen mimmiin ja loiskautin kaljaa sen vaaleanpunaisille trikoohousuille. (hey, kuka kayttaa sellasia..) Pikkusen mua havetti! Painelin pois tapahtumapaikalta aikamoista vauhtia.

Paasin ma sitten kunnon nakoetaisyydelle. Ehdin heilua siina viitisen minuuttia tuoppini ja kamerani kanssa, kunnes multa tultiin kysymaan onko mulla istumalippua. No ei tietenkaan ollut. Mista ma voin muutenkaan tietaa missa on seisomakatsomo ja missa on istumakatsomo, kun kaikki seisoo kumminkin?! Alytonta, lahdin kokeilemaan onneani seuraaasta paikasta.

Hyvanolon tunne virtasi mun elimistossa, kun katselin sita showta (enka puhu nyt kaljasta). Se oli just sellaista kuin olin kuitellutkin. Kattelin suu auki, ihan hurmiossa. Ihmiset hurrasi ja lauloi, tanssijoilla oli mita koreampia viritelmia paalla. Ne asut oli kylla upeita. Naisilla pikku kankaanpalasia, miehilla peppu peittyi juuri ja juuri. Sekaan mahtui niin hyvannakosta ku peruspirkkoa, luomurintaa ja silikonia. Kaikilla naytti kuitenki olevan tosi hauskaa. 50 centin taustatanssijat ei kykene sellaseen pepunheilutukseen! Valitettavasti mun kamera ei ollut yhteistyohalukas, mun 4 ladattavaa patteriakin rupee vanhuus verottamaan. (Ne loppu ekan 10 min aikana, loput 2 tuntia ma ramplasin kameraa paalle minka pystyin.)

Tanaan oon yrittany ottaa vahan brunaa. Se on vartti auringossa ja varjoon. Toi aurinko tuntuu porautuvan ihon lapi kuumentaen sun sisaelimia kunnes sa kiehut. Oikeesti. Ja mun voiteen kerroin on 40. Taal saa todellisen pikarusketuksen. Keskiviikkona palaan takas Buenos Airesiin. Rupee olemaan jo pikku halipula... ;)

Pesuainetta ostamassa

Joo, lahdin ostamaan pyykinpesuainetta, mutta teki mieli kirjoittaa. En yhtaan tieda mita, mutta kirjoitan silti.

Ma halusin jotain uutta ja ihmellista mun elamaan ja myos sain. Mua ahdistaa, etta saatan jaada tanne hyvin pitkaksi aikaa. Suomi on mun koti ja siella olette kaikki te. Minka takia mulla on vaan niin paljon parempi olla taalla? Gino on kaikkea sita mita ma halusin. Surffari -taydellinen kroppa siis, tanssii salsaa, soittaa mulle kitaraa iltaisin ja on huomattavasti menevampi kuin mina. Se on aina mina, joka haluaa lahtea baarista ennen aikoja kotiin. Sen perhe on on kuitenkin jotain niin uskomatonta, etta ma en osaa edes kuvailla. Ginon aiti varjasi mun tukan toissapaivana. Olen taas blondi.

Tanaan oli ihana paiva aalloilla. Sain muutaman aivan uskomattoman aallon. Eilen viela harkitsin mun laudan myymista, kun se ei oikeen aina toiminut, mutta ollaan ystavia taas. En ole viela paattanyt otanko mun laudan mukaan Suomeen. Eihan siina mitaan jarkea ole, mutta ma en aina vaan luota itseeni. Nyt musta tuntuu, etta aivan satavarmasti tulen takaisin Peruun surffaamaan mun laudalla niin nopeasti kuin kykenen, mutta mut on aina ollut helppo ylipuhua. Mua pelottaa, etta jaan Suomeen. Toisaalta mua pelottaa myos ajatus loppuelamasta Etela Amerikassa.

Musta tuntuu liian hyvalta taalla. Tiedostan kuitenkin, etten voi koko elamaani surffata ja fiilistella rannalla. Joskus taytyy kasvaa aikuiseksi. Luulen kuitenkin, etta mua lapsettaa viela muutama vuosi. Mulla ei ole vielakaan lippua Limasta Mexico Cityyn. En ole jotenkin vaan saannut aikaiseksi. Havaittavissa mañana, mañana meininkia. Sopii mulle loistavasti.

Meilla on uusi kokki, mutta eipa se mua paljon lohduta, koska ma olen dietilla. Perun mittakaavassa olen aivan kauhea kasa. Syon siis ananasta ja tonnikalaa. Mulle saatta puhjeta pian myos bulimia. Hummerin jalkeen ei purkkitonnikala ja ananas oikein uppoa.

Tulipas taas luokatonta tekstia. Lahden pesemaan pyykkia, moikkis

Ajatuksia bussiterminaalissa

Paatoksia, paatoksia, paatoksia... Vaikka oon tehnyt elamani aikana ainakin miljoona valintaa, ei niiden teko ole helpottunut yhtaan. Yksi taman paivan kiperimmista kysymyksista (kello on kutakuinkin kaksi) oli mennako syomaan ennen bussiterminaalille menoa vaiko ei. Tuskailin sen kanssa ensin hotellihuoneessa, sitten viela taapertaessani kadunpatkia rinkka selassa. Mulla ei ollut mitaan hajua milloin busseja lahtee Gualeguaychuun vai lahteeko ollenkaan, silla rakas ystavani Omnibusin terminaali ei vastannut soittoyritykseeni. "Kaiken tiedon loydat nettisivuiltamme www...." informoi ystavallinen puhelinvastaaja. Ei, sielta ei loydy etsimaani eli aikatauluja. Yleensa en stressaa bussaikatauluista, mutta Gualessa on tanaan carnevaalit, joten ajattelin ennaltaehkaista "bussi on taynna"-tyyppisia kommentteja.

Mun fiilikset heittelee ihan laidasta toiseen. Kun tulin tanne Rosarioon, mulla oli ihan mahtava reissariolo. Hyppasin Colonista (vietin siella 5 paivaa Sebun vaihtoperheen luona) tulevasta bussista pois siina missa suurin osa, selvitin vastaantulijoilta missa olen, ja nousin yhteen keskustaan pain menevista paikallisbusseista. Toivoin vain parasta ettei se kaanny johonkin kaukaiseen lahioon. Se oli hauskaa, seikkailla uusissa maisemissa. Hain kartan turisti-infosta, ympyroin ainakin 5 museota ja tein toimintasuunnitelman. (yhteen museoon kavelin, sekin oli kiinni...) Kavin ma katsomassa Che Guevaran lapsuudenkodinkin, se oli mahtava. Liikuttava. (Todellisuudessa ravasin sita yhta ja samaa korttelinpatkaa viitisen minuuttia ennen kuin tajusin mika se niista taloista oli.)

Mutta sitten iltaisin, kun nalissaan rupee ettimaan jotain ravintolaa missa syoda, ma huomaan olevani vahan uupunut ja kaipaavani vaan jotain tuttua. Mua ei huvita koluta kaupunkien harmaita katuja ja ettia taas "ne mestat". Jonkun kanssa matkustaessa voi viela jakaa sen kaiken eika se tunnu niin pahalta. Mut jos on yksin, saa niella sen kaiken ihan omassa hiljaisuudessaan. Saathan sa toki kirota aaneen, mut en ma halua et mut luokitellaan siksi omituiseksi tyypiksi joka mumisee jotain siellla ravintolan nurkassa. (Hmm jotenki mulla tulee mieleen Vanhojen jatkojen jatkojen jatkot tms kun istuin sörkan kurvissa ravintola Sivuraiteessa...).

Ainiin, lennan Kolumbiaan 25. paiva. Sielta olis tarkotus menna viela veneella Panamaan ja ottaa lento (joo, taas..) Meksikoon. Taytyy ottaa kaikki irti viimesista paivista, ennen ku palaan takas harmaaseen Suomeen koulukirjojen aareen. Ajattelin viettaa mun viimeiset reissupaivat meditoiden Panaman nakusaarilla, siella missa meidan piti viettaa Hannin kanssa joulu. Ma tuun takas ennen 5.3, se on satavarma!

Mun elama Mancorassa

Meri antaa mulle energiaa. Meren aarella mulla on aina kaikki hyvin. Voisin istua rannalla aaltoja katsellen koko elamani kyllastymatta. Ma rakastan Mancoran taivasta. Suomessa taivas roikkuu harmaana ja ahdistavana kattojen ylla, mutta taalla se on haikaisevan sininen. Istuskelen aamuisin ikkunalaudalla ja katselen, kun taivas kirkastuu hetki hetkelta.

Suomessa en osannut nukkua. Pelasin kannykalla scooters loversia ja kuuntelin hiljaisuutta. Taalla nukun kuin pieni lapsi. Yleensa heraan auringon ensisateisiin ja elamaan kadulla puoli seitseman aikoihin. Nukun aina ikkunan puolella nahdakseni meren ja taivaan avatessani silmani. Joka aamu olen herannyt hymyillen. Ne sekunnit, kun on juuri avannut silmansa ja pystyy juuri ja juuri erottamaan meren tuoksun lahileipomon aromeista ja taytyy vahan siristaa silmiaan kun aurinko paistaa suoraan ikkunasta sisaan.

Rannalla juokseminen on hyvin terapauttista. Tarvitsen tunnin paivassa omaa aikaa meren kanssa. Ennen kahdeksaa rannalla on ihanan autiota, vain pelikaanit ravut ja mina. Juoksen aina ihan hiljalleen ja ajattelen juttuja. Suomessa tuli mietittya kaikki stressin aiheet lenkin aikana. Ehka mulla taalla ei oikein ole stressia, kun juoksen aina hymyillen. Muutamana paivana olen jopa innostunut venyttelemaan. Meren aarella katoaa helposti ajantaju ja vasta selan karventyessa ymmartaa juoksennella takaisin kotiin.

Yleensa Gino tuo aamupala numero ykkosen sankyyn, ennen kuin lahtee aamuaalloille. Taalla juodaan paljon mehua. Joka aamu eri mehua suoraan liquadorasta. Lenkin jalkeen syodaan kuitenkin viela aamupala numero kakkonen. Aamiksella on ihana tunnelma, kun kaikki haaraa keittiossa ja mehukone laulaa. Leipomo on seinan takana ja mercado korttelin paassa, mista sitten haetaan vuorotellen lisaa puuttuvia aineksia. 25:lla sentilla saa 10 leipaa ja ananaskin maksaa vain 50 senttia.

Kakkosaamupalan jalkeen yleensa levataan. Ollaan itseasiassa oltu rannalla havettavan vahan viimeaikoina. Ollaan ajeltu autolla pitkin rannikkoa sukuloimassa harva se paiva. Luulen, etta olen vahan paisunut, koska ihmiset, jotka naen ensimmaista kertaa elamassani hihkuvat iloisesti "Que gordita!". Sita ei saa ottaa itseensa, se on vain yleinen kaytonto taalla. Peru ei sovi ulkonakokriisien kanssa painiville.

Yhtena paivana syotiin lounaaksi hummeria. Olin tietysti ihan fiiliksissa, Suomessa sita kun ei tule kovin usein maisteltua.Gino sanoi mulle, etta syo nyt niin paljon kuin jaksat, koska sun dietti alkaa huomenna ja hymyili peraan. Perkele, alkaa olemaan vahan laski olo taalla. Muutenkin Perulaisten ulkonakokeskeisyys on mulle joskus vahan liikaa. "Ei kulta, en halua silikooneja" Taalla 20:lla prosentilla tytoista on ekstrataytetta keuhkojen kohdalla ja sen myos havaitsee rannalla. Niilla 80:lla prosentilla on sitten taydelliset rinnat ihan luonnostaan. Muutamat pikkuflaidikset ollaan jouduttu vetamaan naiden ulkonakojuttujen takia.

En ole kauheasti ehtinyt analysoimaan mun ja Ginon suhdetta. Ma tiedan vaan, etta se tekee mut hirveen onnelliseksi ja talla hetkella se riittaa mulle. Ehka tahdet eivat enaa jaksaneet katsella mun murjottamista ja katkaisivat Ginon leashin, jotta paasin pelastamaan sen laudan rannalta kasin. Niin, niin me tutustuttiin. Voisi melkeen sanoa, etta kaikki on ollut pelkkaa ruusuilla tanssimista ja hyvaa fiilista aamusta iltaan. Lahinna kaikki turhaumat ovat johtuneet mun rajallisesta sanavarastosta. Valilla on tehnyt myos mieli syottaa mun lauta kaloille. Se ei aina tottele. Haluaisin puhua taydellista espanjaa ja surffata kuin Gino. Saatta menna hetki.

Luulen, etta olen kerannyt roimat tyttopisteet Mancoran aikana. Yhtena paivana oltiin Ginon veljen vaimon kanssa Piurassa shoppailemassa. Ostin kolme mekkoa ja hopeiset korkkarit. Kaytiin toki myos laitattamassa kynnet ja varpaat. Jep, mulla on kukkia mun varpaankynsissa. Piti nayttaa kauniilta quinseñero bileissa. Perussa tyoille jarkataan huimat prinsessa-bileet 15-vuotispaivan kunniaksi. Naissa bileissa oli livebandi soittamassa, lahes 300 ihmista ja kaikilla oli ykkoset paalla. Salsa alkaa olemaan jo hallussa. Sita ei oikeen edes tajua kuinka paljon taalla tanssitaan. Luulen, etta salsa on hyvaksi parisuhteelle. 30-vuotta naimisissa olleet tanssivat ihan yhta kiihkeasti kuin vastarakastuneet.

Kotona meilla on kaikkea mahdollista, paitsi lamminta vetta. Enpa ole muistanut edes ikavoida sita. Ginolla tuntuu jo ihan kodilta.Vessanponttoonkin saa heittaa paperia, niin kuin kotona. Olen saanut ladattua mp3:nkin, pistorasiat ovat tasmalleen samat kuin kotona. En ehka kay Ginon aidin kanssa niin henkevia keskusteluja kuin oman aidin kanssa, mutta sekin johtuu vaan mun rajallisesta kielitaidosta. Ginon perhe ja koko suku on ottanut mut tosi hyvin vastaan. Mulle on ollut uskomatonta paasta mukaan tahan Perulaiseen elamanrytmiin. Vahan erilaista kuin perusreissaus repun kanssa. Talla hetkella kaikki mun kaverit Mancorassa on paikallisia, en ole hengannut gringojen kanssa melkeen viikkoon.

Kaikki on taalla niin erilaista. Ravintolassa tilataan aina isot annokset ruokaa ja kaikki syovat samalta lautaselta. Talla hetkella mulle olisi varmaan outoa saada ravintolassa oma lautanen. Ruoka on aivan uskomattoman hyvaa. Ostin Piurasta keittokirjan ja kokkailtiin eilen Parihuelaa Ginon aidin ja tatien kanssa. Ma olin tietysti vaan lahinna tiella, mutta ruoka oli hyvaa. En ole syonyt lihaa Mancorassa kertaakaan, ainoastaan merenelavia ja kanaa. Kalja kuitenkin turvottaa kivasti, etten paase laihtumaan. Kaljaa juodaan myos tosi hassusti taalla. Vaikka jaakaapissa olisi 50 pulloa kaljaa, niin aina avataan vain yksi kerrallaan. Yksi lasi ja pullo kiertavat niin kauan, etta tyhjenevat, jonka jalkeen avataan uusi. On lahes mahdotonta pysya laskuissa kuinka monta lasillista / pullollista tulee juotua. Yleensa liian monta.

Gino otti eilen aika rankalla kadella. Ma olin vahan kipea enka lahtenyt baariin ollenkaan. Nain Ginon seuraavan kerran tanaan iltapaivalla aivan kauheassa jurrissa. Ma en oikeen tieda mika mua arsytti niin suunnattomasti, mutta paatin pakata mun rinkan ja jatkaa matkaa Ecuadorin kautta Kolumbiaan. Gino puhui mut ympari kolmessa minuutissa. Ma taidan olla edelleen vahan ailahtelevainen. Nyt musta tuntuu taas silta, etta muutan Limaan. Isi uhkaili laittaa mut ketjuilla kiinni Helsingin rajojen sisapuolelle.

Off the Beaten Track

Heippa kaikille! Sori oon ollut vahan hiljainen viime aikoina. Mulla on ollut niin hyvaa viihdyketta, etten ole tietokoneen aareen kerennyt. Mut nyt ma skarppaan ja puristan itestani muutamia sanoja.

Lensin siis 30.12 Buenos Airesiin, Argentiinan paakaupunkiin (jos joku on laiskotellut
maantiedon tunneilla...). Hengailtiin siella nelja tai viis paivaa paahtavassa kuumuudessa. Ei ollut oikein muuta mahdollisuutta kuin lukkiutua hotellihuoneeseen viilean ilmastoinnin syleiltavaksi. Pahin kuumuus oli 1.1.2007 maanantaina, mittari nousi jopa 43 asteeseen! Aika hurjaa. Ma en ole ikina ollut noin kuumassa, paitsi kesaisin mokilla - saunassa.

Taisi olla keskiviikko kun paatettiin ottaa vene (tai no, laiva oikeastaan) Rio de la Platan yli Uruguayhin. Tarkoituksena oli menna rentoutumaan jonnekin rauhalliselle biitsille. Saavuttiin tapotayteen terminaaliin. Lomansa aloittavilla argentiinalaisilla oli ilmeisesti samansuuntaisia suunnitelmia kuin meilla. Selvitettyamme mihin jonoon meidan tulee ensin asettua aloitimme puolen tunnin odottelun. Taallapain on hassu tapa hoitaa asiat mahdollisimman monimutkaisesti: ensin jonotetaan saadakseen lippuvaraus, sitten siirrytaan toiseen jonoon maksaaksemme ne, sitten viela siirrytaan kolmanteen jonoon luovuttamaan matkatavarat.

Paasimme onneksi lopulta Uruguayn puolelle, entiseen salakuljettajien kylaan Colonia del Sacramentoon. Alemman hintaluokan majoituspaikat olivat tietysti taynna, eika meille kelvannut mikaan ryhmamajoitus. Paadyimme lopulta kivaan kolmen tahden hotelliin, 30 dollaria yolta. Kyllahan se kirpas, mutta kuului siihen sentaan aamiainen, ranskalainen parveke, kuuma suihku seka muutenkin mukava kalustus.

Parin yon jalkeen lahettiin Urun paakaupunkiin Montevideoon. Aivan mahtava ensivaikutelma! Talla kertaa selvisimme vahemmalla myos majoituksen metsastyksessa, jo toisella yrityksella nappasi. Saimme 20 dollarilla aivan mahtavan parvekkeen viidennesta kerroksesta! Ihan keskusaukion lahelta. Niin olihan siella myos muutakin kuin se parveke, mm. jattikylppari. Siella huoneessa kelpasi köllötella kolme yota. Paivarutiinit olivat suurinpiirtein tallaiset: heratys puolenpaivan aikoihin, siihen joku leffa, sitten aamupalalle, takaisin aamulevolle, kammettiin itsemme ylos pienelle kavelylle viiden aikoihin (lahimpaan ravintolaan syomaan paivallista), takaisin kotiin katselemaan leffoja yo kahteen saakka, kunnes oli niin vasynyt ettei meinannut jaksaa edes sammuttaa valoja.

Oli korkea aika lahtea metsastamaan taydellista rantaa. Punta del Diablo kuulosti upealta: "off the beaten track - hiljainen vanha kalastajakyla, hyvat surffit, kaunis ranta. Vahemman tunnettu kuin takalaisten lomailijoiden mekka Punta del Este". WAU! Siella saa varmaan rentoutua rauhassa. Olin hyvin innoissani, luvassa rannalla loikoilua laineiden liplatusta kuunnellen. Saapuessamme perille olin aivan varma, etta olimme tulleet vaaraan paikkaan. Tervetuloa-kyltin kohdalla oli valtava telttailu-alue. Siita eteenpain sijaitsivat varsinaiset yopymispaikat, eli sinne tanne rakennetut cabañat. Alueella vallitsi sekasortoinen festarimeininki.

Suunnistimme turisti-infoon, missa saimme kuulla etta majoitusta on mahdotonta loytaa. Kaikki aivan tapotaynna. Olin helpottunut. En olisi halunnut jaada sinne hetkeksikaan. Vanhan kalastajakylan asukkaat olivat lahteneet evakkoon ja kauan sitten vyoryavien turistimassojen tielta. Istuskelimme rannalla 25 minuuttia ja paatimme ostaa bussilipun pois. Ihan minne vaan, kunhan paasisin pois.

Paadyimme iltakymmenen aikoihin Rochaan, n. tunnin ajomatkan paassa olevaan pikkukylaan. Aamupaivalla hyppasimme Montevideon bussiin, Montevideosta jatkoimme viela bussilla Coloniaan asti, seka sielta jokilaivalla Buenos Airesiin. Kaksi paivaa putkeen tiukkaa matkustusta aamusta iltaan, onneksi kyseessa eivat sentaan olleet Guatemalan ankeat chicken-bussit!

Jotain hyvin kummallista tapahtui Argentiinaan suuntaavalla jokilaivalla. Ensinnakin tormasimme valtavaan suomalaisten nuorten ryhmaan. Varmaankin tutustumiskierroksella Botnian sellutehtaaseen... Sebu luuli tunnistaneensa osan porukasta, mutta katsoimme kuitenkin parhaaksi olla hairitsematta heita. Toisekseen tormasin ruotsalaiseen poikaan, johon tutustuin lokakuussa Guatemalassa. Jouduin hieraisemaan silmiani useamman kerran, ennen kuin uskoin sen olevan totta! Pienet ovat reissumiesten piirit.

Nyt ollaan back to Buenos Aires. Kavimme tutustumassa paikalliseen British Airwaysin konttoriin, joka sijaitsee huippuhienon talon 13. kerroksessa. Oli naytettava passia ja hammasharjaa, otettiinpa viela valokuvakin ennen kuin meidat paastettiin sisalle. Sain tietaa, etta 100 euron lisamaksulla saan muutella lentoani Meksiko-Suomi. Ja monta kertaa, jos silta tuntuu! Tamanhetkinen paluupaivani on 8.3.2007. Aika nayttaa tulenko silloin. Ma oon yrittany saataa kauppiksen valmennuskursseja ja kaikennakosta muuta.. Saan hetkellisia ahdistuskohtauksia miettiessani arkea. Kai mun taytyy psyykata talla tavoin itseani, ettei se arki kotiin palatessani paiskaudu silmille...

Bueno, me taidetaan lahtea koluamaan BA:n ostoskatuja. Mun rinkka ei ole viela laheskaan tarpeeksi taynna, vain 19 kg + Perusta ostamaani putkikassiin tungetut kamat. Outoa, en ole sinansa edes ostanu juurikaan mitaan. Luulen, etta mun tavarat on vaan turvonnu tassa ilmankosteudessa. -Ajattelin muuten unohtaa sen putkikassin Argentiinaan jonkun hoidettavaksi.. =) (sori Sebu)

Jos teilla on ihan kauhea ikava

niin tassa on Ginon kannykkanumero, mihin voi soitella ja lahettaa viesteja. +51 73 99 12 444. En tieda yhtaan kuinka kallista se on, mutta jos todella iskee kauhea hata. =)

Aiti lahettaa mulle pikkupaketin tanne. Jos joku haluaa lahettaa mulle jotain kivaa, niin otan mielellani vastaan melkeen mita vaan. Mulla on hyva fiilis. Ostin eilen surffikaupan kauneimman laudan. Se on turkoosi tottakai. Oon siis ihan peeaa taas pian. Peeaa, mutta onnellinen.

Pusuja, haleja ja paljon rakkautta!

Resaca

Herran jumala, krapulat vaan pahenee, mita vanhemmaks kasvaa. Musta tuntuu joka paiva taalla vaan paremmalta -melkeen pelottavan hyvalta. Ma asun Ginolla, sen vanhempien talossa. Aika jannaa, mutta musta tuntuu hyvalta siella. Ma en voisi ikina asua kenenkaan vanhempien luona Suomessa. Mutta taalla se on ihan normaali kaytanto. Kaikki lankkarityttoystavat asuu poikaystaviensa vanhempien luona. Se on sama juttu koko Perussa. Tytot muuttaa aina pojan kotiin.

Ihan turhaan panikoin Ginon vanhempia. Tanssin Ginon faijan kanssa salsaa niiden olkkarissa, jonka jalkeen se sanoi, etta saan asua sen kotona loppuelamani. Otettiin "muutamat" kaljat kampilla kun vietettiin Ginon sedan etkosynttareita. Tanaan on siis oikeat bileet. Ma en tieda miten mun elimisto kestaa enaa yhtaan lisaa. Olin eilen tosi nattina liikenteessa. Mulla oli mun jattikorvikset korvissa ja se musta bileilytoppi. Laitoin mun tukan silleen natisti leteille sivusta. Mulla oli paljon aikaa kun venailin Ginoa. Taalla ajalla ei tosiaan ole mitaan merkitysta. Puol tuntia saattaa tarkottaa ihan yhta hyvin puoltapaivaa. Sehan sopii mulle, kun oon aina myohassa.

Eilen kuitenkin tapeltiin ekan kerran. Gino sanoi mua Gorditaksi. Suoraan kaannettyna pikkulaskitytto. Vedin aivan kauheet tyttoraivarit ja dumppasin sen baariin. Hengailin rannalla enkkutyttojen ja muutaman paikallisen pojan kanssa. Pojat selitti, etta Gordita tarkoittaa taalla samaa kuin cariño, eli rakas, muru, etc. Ihan turhaan siis vinguin ja vikisin. Mutta ma olen hyvin ylpea mun espanjasta. Se oli ihan kunnon flaidis, enka ollut edes alakynnessa.

Musta tuntuu liian hyvalta taalla, etta haluisin liikkua yhtaan mihinkaan. Mileena, tule hakemaan mut taalta pois jossain vaiheessa. Se ei tule olemaan helppoa. =)

Mina olen mina enka voi sille mitaan.

Ma tiedan, etta Suomessa on pimeeta ja muutenkin ankeaa, mutta kulta rakkaat, siella on ihan yhta pimeaa ja ankeaa, vaikka ma kotiin tulisinkin.

Mutta tama biisi saattaa auttaa pahimpaan ikavaan. MARC ANTHONY Tu Amor Me Hace Bien. Siita tulee kivoja varistyksia. Popitetaan sita taalla koko ajan.

Kiitos isi rahasta. Muutin tanaan Ginon kampille. Ja en, en ole miettinyt tata loppun asti. Go with the flow. Seuraan vaan hyvaa fiilista. Se, etta asun mielummin sen neljakerroksisessa luksuskampassa, kuin laava Las Terrazissa on mun mielesta ihan normaalia. Ja hei, meilla on oma kokki. Mulla meni hetki keksia, mista se ruoka aina tulee. Ginolla on ihanaa hengata. Siina kampassa on elamaa, koko ajan on serkkuja ja kavereita kylassa.

Eilen Ginon sedan kuljettaja toi meille uuden koiran. Ihan uskomattoman sopo rottweiler pentu! En saanut ottaa sita mun viereen nukkumaan, vaikka kuinka yritin rapsytella mun silmia. Okei, se saattaa johtua myos siita, etta toistaiseksi havian kaikki vaittelyt espanjaksi. Viikko viela, niin puhun espanjaa jo taydellisesti. =)

Kaytiin tanaan Ginon ja sen porukoiden kanssa Ecuadorissa shoppailemassa. Se oli vahan niin kuin yllari mulle, eli eihan mulla mitaan passia ollut mukana. Perulaiset ei tarvitse passia paivavisiitilla Huaqaillassa, ma sen sijaan olin siella vahan laittomasti. Aika hauskaa. Meidan jeeppi levisi kuitenkin Ecuadoriin. Oltiin shoppailtu kaikki meidan rahat. Onneksi saatiin yhdistamalla kaikkien pennoset juuri ja juuri rahaa mekanikkoon ja paastiin takaisin kotiin. Mulla oli uskomattoman hauska paiva.

Onnellista eloa ja vahan muutakin

Ma luulen, etta alan pikkuhiljaa taas olemaan se Hanni, mita ma joskus olin. Mulla on ollut aika paha mieli Antin takia, mutta se alkaa nyt ihan oikeasti vaistymaan. Musta tuntuu hyvalta koko ajan -myos iltaisin. Tiedatte varmaan sen fiiliksen, kun heraa aamulla hymyillen ja se hymy jotenkin juurtuu kasvoille. Ma olen hymyillyt 3 paivaa putkeen lopettamatta hetkeksikaan. Se saattaa toki johtua ihan siita alkoholimaarasta, mita ollaan kulutettu, mutta saattaa tassa olla jotain muutakin. Musta tuntuu hyvalta.

Ai niin, hyvaa uutta vuotta kaikille! Mulla oli kevyesti elamani paras uusvuos. Oon hengaillut Ginon ja paikallisen surffipopulaation kanssa tassa hetken. Aivan uskomattomia ihmisia. Kukaan ei puhu sanaakaan englantia, mutta ymmarretaan toisiamme loistavasti. Uudenvuoden yo vietettiin rannalla ampuen raketteja. Toki pyorahdettiin baaritkin lapi. Mun kamera pollittiin jossain vaiheessa. Eipa mua edes harmita. Aiti lahettaa mun videokameran tanne, milla voin sitten rapsia kuvia.

Pakkohan mun uusista surffitaidoista on saada jotain kuvamateriaalia. Nikke ei vielakaan usko mua. Mikaan tassa maailmassa ei ole niin siistia kuin saada hyva aalto. Ei surffattu pariin paivaan lahinna paivakanneilyn vuoksi, mutta tanaan vedettiin melkein koko paiva. Eilen kateltiin vaan Ginon surffivideoita. En tiennyt kuinka hyvan surffarin karanneen laudan pelastin silloin muutama paiva sitten.Ginon kanssa on aika hyva olla aalloilla. Meilla on selkea diili. Gino saa kaikki isot ja ma surffaan niilla pienemmilla. Tanaan surffattiin samoilla aalloilla delffiinien kanssa. Voiko olla mitaan parempaa. Ne oli 10:n metrin paassa musta.

Ma taidan jaada vahan pidemmaksi aikaa, mita suunnittelin. Sain kiinni siita fiiliksesta, mika osuu kohdalle muutaman kerran elamassa enka todellakaan aio paastaa irti. Mulla on taalla kaikki enemman kuin hyvin. Gino oli sita mielta, etta en voi asua sellaisessa laavassa kuin Las Terrazas, joten muutan huomenna sen kampille.

Eihan mulla mitaan asiaa ollut, mutta yritan tassa kerata rohkeutta viela tovin. Mun pitais tavata Ginon vanhemmat ihan kohta. Vahan jannittaa, itseasiassa aika paljon, mutta ei se ainakaan voi huonommin menna kun viimekerralla. Ma tiedan etta sen vanhemmilla ei ole mitaan syyta vihata mua, mutta taa fiilis alkaa lahentelemaan jo paniikkikohtausta. Mulla taitaa olla vahan traumoja.

Joo, nyt ma lahden. Ei vaan voi jannittaa nain paljon...

Ja hei, Mileenalla on kaikki vahintaankin yhta hyvin kun mulla. Luin asken sen meilin. Kivalta vaikuttti Argentiinakin.

Gino!