Mäkissä yökkärihousuissa

Ei nyt lähetä siihen miksi mulla oli päällä yökkärihousut, kirkuvan oranssi T-paita, eiliset meikit ja se mun tyttöilytakki, jossa on isot kultaset napit. Tolla yhdistelmällä keräsi Pitskun ABC:llä huomattavasti enemmän katseita, kuin jos olisin ollut vaan tosi nättinä liikenteessä.

Käytiin siis veikan kanssa pyörähtämässä Mäkin drive-Inillä ja Nikke tilas tapansa mukaan lasten ruokaa. "Kolme juustoo pelkällä ketsupilla ja juustolla" Drive-Inin tyttö oli hetken hiljaa ja kysyi varovasti, "Voiks laittaa pihvit myös?" Vitsi, mä repeilin.

Joo ei se oo tälleen yhtään niin hauska. Mut samassa mäkissä kävi yks kesä ilta tosi hauska juttu. Pulju oli mennyt yhdeltätoista kiinni ja me kurvattiin autokaistalle muutamaa minuuttia yli. Poika sitten kertoi, ettei ruokaa enää saa, johon mä reagoin tunteisiin vedoten ja sanoin, että mulla on ihan kauhee nälkä. Kuukauden työntekijä totes tähän vaan, että syytä mä siihen olen. Sillonkin nauratti.

Mä lähen juoksentelee pallon perässä kisahalliin. Meillä on matsi ja mulla on tosi veemäinen yskä.

Hereillä taas, tosin baarissa käyty tänään, eli ihan ok

Tästähän näkyy muodostuvan mulle tapa. Valvon ja hengailen kaikki yöt ja vingun päivisin kun väsyttää. Aijai. Mun rakas kaukosuhteeni päättyi jo tovi sitten. Ihan kauheeta vaan ajatella, että mun Perun perhe meni siinä samalla. Koko se mun maailma siellä. Mä en ehkä vielä edes hahmota, kuinka tärkeetä mulle oli vaan tiedostaa, että voisin karata toiselle puolelle maailmaa ihan heti kun siltä tuntuisi. Enää en varmaan voi.

Paras vaan totutella ajatukseen. En vaan tykkää ajatella asioita, jotka saa mut näin haikeeks. Se oli hieno ajanjakso mun elämässä. Niin ei varmaan vaan voi elää ikuisesti. Puhuin itseasiassa Ginon kanssa eilen yöllä aika pitkään. Samalla hävitin mun koiran, joka kuitenkin sitten löytyi etuovelta. Se raukka ei vaan osaa haukkua halutessaan sisään. Olisinhan mä sen bongannut, jos se olisi tajunnut pyrkiä sisään samalta ovelta, kuin pääsi uloskin. Etupihalta se löytyi niin maailman nujertaman näköisenä vinkumasta. Onneks jaksoin käydä tarkistamassa puol viisi aamulla.

Niin se Gino. Täytyy vaan osata päästää niinkin hienoistakin tyypeistä irti. Eroominen ei oo ikinä kivaa ja kaikista kauheinta jos siihen toiseen sattuu. Olisi varmaan tosi huono idea lähteä vaihtoon Limaan. Onhan se. Silti mä oon harkinnut sitä. Onhan mun lautakin siellä.

Kävin ostamassa tupakkaa ja tiputin lähes täyden askin parvekkeelta sellasen katoksen päälle. Olin jo luovuttamassa ja lähes luopunut toivosta röökien pelastumisen suhteen, mutta onneksi mulla on fiksuja kavereita. Mileena tajusi ehdottaa heti lätkämailaa, jolla sen saisi sohittua alas sieltä -ja minähän sohin. Se oli vielä kallis aski, baarista ostettu. Ansaitsi tulla pelastetuksi.

Ehkä alkaa jo olla aika mennä nukkumaan. Jos huomenna pääsis sängystä ylös jo ennen yhtä.

Jotain pitää saada aikaan.

Heräsin jo seiskalta, mutta en sitten ikinä lähtenyt ranskan tunnille. Ei mul oo ees kirjaa... Sairasta, että sellanenkin täytyy ostaa. No parinkympin investointiin ei taida kuolla. Eilen tuli toinen mukava menoerä. Koriksen kausimaksut: 950 euroa!!! Loistavaa, mä vien vaan laskun kotiin ja äiskä ja iskä maksaa sen, niinkö? Harmi vaan kun mä oon 21 ja nekin taitaa pikkuhiljaa hahmottaa, että mun elättäminen ei oo enää niiden harteilla. Enpä tiedä, mistä repisin satasia tällä kertaa.

No ei stressata sitä ennen tän kuun loppua. En jaksais stressata taas yhtään mistään, kun tälleen stressittömänä on paljon kivempi olla.

Joskus kun väsyttää, maailma vaikuttaa niin erilaiselta

Mä oon valvonu liian monta yötä ja mulla on ollut ihan liikaa aikaa ajatella. Mulla on järkyttävä tarve parantaa mun elämänlaatua, vaikka ei mulla ihan oikeesti kauheen huonosti mene nytkään. Joulusomisteiden purut tuli taas mukavasti heti perään uudenvuoden örvellysten jälkeen. En oo montaa yötä nukkunut.

Joskus on niin kiittämätön-ämmä-olo. Mulla menee oikein hyvin, mikä ihme mua mun elämässä oikein harmittaa? Vietin yhden loistohengausken Riikan kanssa ja maailma tuntuu taas aika ihanalta ja selkeeltä. Gino opetti mut olemaan stressaamatta mistään ja Riikka yrittää saada mut ratkaisemaan mun elämäni ongelmakohdat. En ole vielä ihan varma kumman leiriin pitäisi lähteä.

Tyttö on nukkunut viime yönä/ aamuna neljä tuntia alkaen kello yhdeksän, josta ampaissut suoraan treeneihin ja sieltä lähes suoraan takaisin poistamaan joulua. Fiksu tyttö olisi mennyt nukkumaan heti kun siihen tarjoutui tilaisuus. Hanni lähti sen sijaan Ukkomunkkiin juomaan siideriä. Pidin vaihtoehtoa houkuttelevampana, kuin pään tyynyyn painamista. Kello on kohta neljä. Tässä on vielä rutosti aikaa nukkua, ennen kuin jatketaan Lippulaivassa.

Täytyy hakea taas tietty rytmi tähän elämään, jospa kaikki tästä siitten lutviutuisi ihan itsekseen. Mä uskon kohtaloon ja pikkuasioihin, jotka tapahtuvat ihan tarkoituksella. Ihan turha yrittää muuttaa maailmaa, jos siihen ei pysty. Mä en vaan halua uskoa tota.

Luulen, että oon sen verran sopeutuva kaveri, ettei mun tarttis spennaa näistä. Maailmasta täytyy tykätä, vaikka sitä ei mihinkään suuntaan pystyisi muuttamaankaan. Siinä vaiheessa fiksataan päätä.

Pientä hukkumista

Mä tiedän, että puol viideltä aamulla, selvinpäin tosin, ei pitäisi avautua blogiin yhtään mitään. Ei vaan väsytä, eikä mulla ole pokkaa herättää ketään enää tähän aikaan. Mun elämä on ihan solmussa, mutta se näkyy näyttävän ulospäin niin huippuihanalta, että en kai voi itkeä siitäkään.

Perkeleen perkele, elämä lähtee niin remontiin joka tapauksessa. Ja ei, tähän ei edes liity mikään uudenvuoden lupaus. Tätä voisi kutsua ihan sellaiseksi perusketutukseksi ja ehkä jossain määrin itselleen tosiasioiden myöntämiseksi. Kaikki varmaan tippui jo kärryiltä, mutta laitetaan vaikka kellonajan piikkiin. Ja ihan oikeesti, nykypäivänä täytyy olla niin perkeleen varovainen kaiken suhteen, mitä suustaan ulos päästää, koska aina on se riski, että joku vetää pussillisen herneitä nenään.

Mut onneks, sisko on hyvä, sisko on makee (puhun siis itsestäni ja tää tarkottaa sitä, et tilanne on ihan hallussa, kohta loppuu ketutus). Ei pitäisi hengailla lähellä hernepusseja, lähinnä niitä neniä minne pikkuherneillä on tapana joutua. Koska ketutuksella on tapana tarttua, pitänee siis pysytellä joukossa, jossa näitä helposti herneen imaisevia nenuja ei ole.

Oikeesti mä oon vaan katkera, kun mua ei nukuta. Älkää jooko tästäkin joku ottako itseensä. Tai ottakaa vaan. Nyt kun tälle asteelle on päästy, mut tunkekaa herneenne niin syvälle nenään, että mä en sitä huomaa. Mun empatiakyky on nimittäin vuorotteluvapaalla ja tilalle on epähuomiossa otettu Hanni 5-wee, joka hyppii tasajalkaa kun joku ei mee niin kuin se haluu ja hakkaa muita hiekkalaatikolla lapiolla päähän. Mä oon siis todella pahoillani, että tilalle ei saatu ketään parempaa.

Olisinkin.

Ei, tämä ei kertonut sinusta. Älä missään nimessä koskaan pidä itseäsi niin tärkeänä, että valvoisin takiasi öitä, saati avautuisin sinusta blogiin. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, mun täydellisessä elämässäni on ihan oikeitakin ongelmia.

Helpotti, meen nukkumaan ja heräilen iltapäivällä poistamaan tämän.

Poistaisinkin.

Anteeks taas.

Mut ihan oikeesti, eikö blogit ole sitä varten, että siellä voi avautua, kun joku juttu ei nyt sitten kuitenkaan mennyt niin kuin olisi halunnut?

Melkeinpä tekisi mieli poistaa toi säälittävä anteeksipyyntö.

Katellaanpa sitäkin uudestaan sitten uusilla silmillä iltapäivällä.