Heipparallaa murut ja rakkaat!
Mulla ei tää koti-ikävä oikeen vaan iske. Se saattaa johtua siitäkin että ollaan meseilty aika paljon. On mulla toki kavereita ikävä ja äitiä. Nikkeä varmaan eniten. Mun pieni veikka aikoo lähteä Ausseihin, ennen kun mä olen kerennyt edes kotiin. Niin ne lapset kasvaa ja mulla on edelleen vanha olo mun neulomisharrastuksen takia.
Tavattiin ekat suomalaiset Huacachinassa. http://www.amerikankestit.blogspot.com Maailma on pieni, nekin oli stadista. Oli aika kiva puhua suomea muidenkin kun Mileenan kanssa. Otettiin kuitenkin se yödösä tänne Arequipaan. Huomenna oli ideana valloittaa Colga Cañon, mutta saapa taas nähdä. Mileena on edelleen invalidi sen käden takia ja meillä on aivan uskomattoman kiva huone kaapelitelkkarilla. 40 solia voi hyvin siita huoneesta maksaakin. Hostel Arequipa centre, ongelma on vaan siina, että niitä on meidän kadullamme kaksi. Joka kerta yritetään saada meidän avaimia väärästä respasta.
Isi oli luvannut Nikelle laittaa mun tilille saman tien rahaa. Huomauttaisin, että mun saldo on edelleen 1,98 euroa. Jos faija millään viitsisit...
torstaina, marraskuuta 30, 2006
keskiviikkona, marraskuuta 29, 2006
tiistaina, marraskuuta 28, 2006
Ostettiin virkkuukoukut ja lankaa
Ei herranjumala, täähän on kohta neuleblogi! Kahenkympin kriisit selvästikin pukkaa päälle. Laitetaan sit meidän aikaansaannoksista kuvat tänne ja laitetaan blogin nimeks Me ollaan vaan ja neulotaan. Tää olis nostanut mun pointseja Antin äidin silmissä.
Ica Huacachina
Hukkasin eilen mun kameran. Siis hukkasin, jätin sen taksiin. Sitä ei pöllitty. Niin Hannia. Eipä mua oikeestaan osaa edes harmittaa. Onneks poltettiin just kaikki kuvat levylle. Ketuttaa vaan, että meni kaikki sandboarding kuvat ja kauneimmat kuvat auringonlaskusta ikinä. Ehkä mä pystyn elää ilman kameraakin. Onhan meillä vielä Miltsun kamera.
Eilen oli muitakin aktivitaatteja, kuin pelkkä kameran hukkaus. Koko aamu podettiin aivan järkyttäävää krapulaa ja illalla oltiin Boogy-tourilla. Mua ei enää harmita, että en kerennyt Lintsille viime kesänä. Ajeltiin sellasella maastoauton tapasella tekeleellä pitkin hiekkadyynejä. Siis alas niitä rinteitä. Kiljuin enemmän kun 12-vuotiaana TopSpinissä. Se oli aivan uskomattoman siistiä. Saattaa bussimatkat tuntua vähän tylsiltä tän reissun jälkeen. Meijän kuski onnistu kaatamaan sen auton katolleen sillä aikaa kun me laskettiin dyynejä alas laudalla. Mileena sai vikassa mäessä kivan skraadun käteen. Kerrankin sillä on joku kauneusvirhe, eikä pelkästään mulla. Alan pikkuhiljaa toipumaan mun örriäisen puremista ja allergioista.
Yritetään jatkaa tänään yödösällä Arequipaan vähän trekkaamaan ja polttamaan näitä Peru Libre läskejä. Tykkäsin Icasta enemmän kuin Huacachinasta. Huocachina on vaan se keidas tässä kaupungin hollilla, missä kaikki on miljoona kertaa kalliimpaa, paitsi hostellit. Maksettiin dormista Casa de Arenassa 10 solia ( 2,5 e) per naama. Mun tekee jo mieli jatkaa matkaa, mutta Mileenalla on vähän masuongelmia. Jos Mileenan masu sallii, karistetaan kirjaimellisesti Ican hiekat kaikista mahdollisista aukoista kropissamme. Mun korvat on edelleen täynna hiekkkaa sandboardauksen jäljiltä.
Mä en oikeen osaa pelätä mitään. Mulla on koko ajan ollu tosi turvallinen olo. Silti paikalliset on koko ajan ohjaamassa turvallisemmille alueille. Ehkä meillä sit tosiaan on ollu hyvää tsägää, kun mitään ei ole tapahtunut.
Jännää, kuinka nopeesti hintatasoon tottuu. Guatemalan jälkeen ollaan kauhisteltu hintoja joka paikassa. Maksettiin eilen kiinalaisessa reilu euro per tyttö meijän ruuista ja se oli meistä uskomattoman tyyristä. Suomessa ravintolassa saa kuitenkin aina maksaa vähintään sen 10 euroa. Hui, eihän meillä ole varaa tulla takaisin.
Eilen oli muitakin aktivitaatteja, kuin pelkkä kameran hukkaus. Koko aamu podettiin aivan järkyttäävää krapulaa ja illalla oltiin Boogy-tourilla. Mua ei enää harmita, että en kerennyt Lintsille viime kesänä. Ajeltiin sellasella maastoauton tapasella tekeleellä pitkin hiekkadyynejä. Siis alas niitä rinteitä. Kiljuin enemmän kun 12-vuotiaana TopSpinissä. Se oli aivan uskomattoman siistiä. Saattaa bussimatkat tuntua vähän tylsiltä tän reissun jälkeen. Meijän kuski onnistu kaatamaan sen auton katolleen sillä aikaa kun me laskettiin dyynejä alas laudalla. Mileena sai vikassa mäessä kivan skraadun käteen. Kerrankin sillä on joku kauneusvirhe, eikä pelkästään mulla. Alan pikkuhiljaa toipumaan mun örriäisen puremista ja allergioista.
Yritetään jatkaa tänään yödösällä Arequipaan vähän trekkaamaan ja polttamaan näitä Peru Libre läskejä. Tykkäsin Icasta enemmän kuin Huacachinasta. Huocachina on vaan se keidas tässä kaupungin hollilla, missä kaikki on miljoona kertaa kalliimpaa, paitsi hostellit. Maksettiin dormista Casa de Arenassa 10 solia ( 2,5 e) per naama. Mun tekee jo mieli jatkaa matkaa, mutta Mileenalla on vähän masuongelmia. Jos Mileenan masu sallii, karistetaan kirjaimellisesti Ican hiekat kaikista mahdollisista aukoista kropissamme. Mun korvat on edelleen täynna hiekkkaa sandboardauksen jäljiltä.
Mä en oikeen osaa pelätä mitään. Mulla on koko ajan ollu tosi turvallinen olo. Silti paikalliset on koko ajan ohjaamassa turvallisemmille alueille. Ehkä meillä sit tosiaan on ollu hyvää tsägää, kun mitään ei ole tapahtunut.
Jännää, kuinka nopeesti hintatasoon tottuu. Guatemalan jälkeen ollaan kauhisteltu hintoja joka paikassa. Maksettiin eilen kiinalaisessa reilu euro per tyttö meijän ruuista ja se oli meistä uskomattoman tyyristä. Suomessa ravintolassa saa kuitenkin aina maksaa vähintään sen 10 euroa. Hui, eihän meillä ole varaa tulla takaisin.
sunnuntaina, marraskuuta 26, 2006
lauantaina, marraskuuta 25, 2006
Kaikki on huonosti, mutta ei tunnu edes pahalta.
Mun tilanne vaikuttaa ihan mr Beanin leffalta. Mulla on näppylöitä, rahaa tilillä alle 5 euroa ja mut on just jätetty. Eikä mua edes itketä. Musta tuntuu ihan hyvältä. Mulla on maailman parhaat kaverit. Suurin osa niistäkin on tosin Suomessa, mut mulle riittää, että ne on olemassa. Mä toivon, että luottokortti venyy vielä vähän, ennen kuin isipappa muistaa laittaa mulle vähän hyvän tyttären lisää.
Eilen oli hyvä ilta. Juotiin Peru Librejä ja Tequila shotteja. Mä myöskin tanssin yksin tyhjällä tanssilattialla Gloria Gaynorin I will survive. Kovin kornia, mä tiedän, mutta se teki hyvää.
Tänään jatkettiin Limasta Piscoon. Peru on tuntunut ihan Euroopalta Guatemalan jälkeen. Silti paikalliset tuntuu olevan kovin huolissaan meistä. Koko ajan on joku saattamassa tai muuten vaan kehottamassa pitämään laukusta huolta. Piscon bussi jätti meidät tien varteen kello kahdeksan illalla. Okei, ei ollut mikään viehättävä naapurusto, mutta ehkä olisimme juuri ja juuri selvinneet taksilla ominkin päin Piscon keskustaan. Taidetaan vaikuttaa ihan raukoilta.
Huomenna kattelemaan pingviinejä köyhän miehen Galapagokselle. Tänään ei siis lähetä baariin, vaan menään nautiskelemaan televisiosta meijän privahuoneeseen ja aikasin nukkumaan. Meillä on merileijonien kanssa treffit 7:15.
Eilen oli hyvä ilta. Juotiin Peru Librejä ja Tequila shotteja. Mä myöskin tanssin yksin tyhjällä tanssilattialla Gloria Gaynorin I will survive. Kovin kornia, mä tiedän, mutta se teki hyvää.
Tänään jatkettiin Limasta Piscoon. Peru on tuntunut ihan Euroopalta Guatemalan jälkeen. Silti paikalliset tuntuu olevan kovin huolissaan meistä. Koko ajan on joku saattamassa tai muuten vaan kehottamassa pitämään laukusta huolta. Piscon bussi jätti meidät tien varteen kello kahdeksan illalla. Okei, ei ollut mikään viehättävä naapurusto, mutta ehkä olisimme juuri ja juuri selvinneet taksilla ominkin päin Piscon keskustaan. Taidetaan vaikuttaa ihan raukoilta.
Huomenna kattelemaan pingviinejä köyhän miehen Galapagokselle. Tänään ei siis lähetä baariin, vaan menään nautiskelemaan televisiosta meijän privahuoneeseen ja aikasin nukkumaan. Meillä on merileijonien kanssa treffit 7:15.
torstaina, marraskuuta 23, 2006
Mileenan kanssa yritetään piristää itseämme kaikin keinoin.
Imagen numerosta 01/03, Anna-Leena Härkösen kolumnista:
Älkää uskoko kritiikittömästi kaikenlaisia epämääräisiä vinkkejä, joita
lehdissä kerrotaan.
Itse luin kerran jostain trendikkäästä lehdestä, että
jos on kiire, hiuksiinsa saa nopeasti lennokkaan sänkykamari-lookin"
föönaamalla tukan pää alaspäin ja haromalla sitä samalla tarmokkaasti.
Kokeilin kikkaa. Kymmenen minuutin kuluttua tukkani sojotti kaikkiin
ilmansuuntiin. Se ei ollut ainoastaan sänkykamarilook. Näytin siltä kuin
kokonainen sählyjoukkue olisi höylännyt minua.
Minä en petä teitä samalla tavalla; nämä ohjeet ovat takuuvarmoja.
NAISET
1. Väsyneen ihon virkistävät parhaiten Estee Lauderin Skin refinisher tipat.
Ne eivät ole ilmaisia, mutta sijoitus todella kannattaa. Laita tipat
puhtaalle iholle ja levitä päälle kosteusvoide ja meikkivoide. Nuorennut
noin seitsemän vuotta.
2. Jos olet lähdössä lomamatkalle, pakkaa osa tavaroistasi miehen
matkalaukkuun. Jos oma laukkusi katoaa, sinulla on kuitenkin jonkinlainen
perusturva. Eli: vaihtovaatteet ja alusvaatteet, puhdistusaineet, voiteet ja
uimapuku. Näin vältät henkisen romahduksen ja jaksat odottaa myöhästyneen
matkalaukun paluuta. On nimittäin tilastollinen mahdottomuus, että myös
miehen matkalaukku katoaisi yhtä aikaa. Miesten ei tarvitse tunkea
perusturvakamaa sinun laukkuusi. Heillä ei ole koskaan muutenkaan mitään
mukana, joten he pärjäävät mainiosti vaikka koko loman ilman kadonneita
matkatavaroitaan.
3. Kuukautiskivut ovat usein kammottavia, eikä niihin auta edes
reseptilääke. Diapam auttaa. Se rentouttaa lihakset ja muunkin mylleryksen
sisuksissa. Jos sinusta psyykelääkkeisiin ei saa koskea, ole hyvä ja kärsi.
4. Liian tiukat pikkuhousut aiheuttavat valkovuotoa. Ja hyvät tytöt,
nukkukaa yönne ilman alushousuja. Tavaran täytyy saada välillä hengittää
vapaasti.
5. Jos olet lähdössä bileisiin, joihin sinun ei pitäisi missään tapauksessa
mennä, älä yritä tehdä päätöksiä tyyliin mä otan vaan pari ja tuun kotiin
viimeistään kymmeneltä". Se on varmin tapa löytää itsensä pää vessan
pöntöstä kello neljältä aamuyöllä. Päätä, että juhlit nyt henkihieverissä ja
pistät elämän risaiseksi. Kun annat itsellesi luvan kaikkeen mahdolliseen,
huomaat, ettei juhliminen huvitakaan, ja palaat kotiin jo kello yhdeksän.
6. Jos joku hullu yrittää käydä kimppuusi, heittäydy yhtä hulluksi kuin hän.
Huuda suoraa huutoa ja esitä joku epämääräinen tanssi.. Naura kuin
mielipuoli. Puhu sekavia. Hullu ei koske lajitovereihinsa
vahingoittamistarkoituksessa.
7. Pinttyneen tai pohjaan palaneen kattilan saa puhtaaksi hankaamalla pintaa
konetiskiaineella.
8. Älä kuvittele voivasi muuttaa kusipäätä mukavaksi mieheksi.. Kusipäillä
on taipumus pysyä kusipäinä.
9. Vaikka kannattaisit miesten ja naisten välistä tasa-arvoa, älä silti mene
kekkuloimaan minihameessa aamuöiseen puistoon. Raiskaaja ei tiedä, että
maailma on päätetty neuvotella paremmaksi paikaksi.
10. Vaikka kannattaisit miesten ja naisten välistä tasa-arvoa, vie
miehellesi olut sohvannurkkaan silloin, kun hän sitä pyytää. Onnellisesta
miehestä on huomattavasti enemmän hyötyä kuin onnettomasta.
11. Älä pihtaa. Kaikki tämän ongelmat vähenisivät huomattavasti, jos naiset
antaisivat enemmän.
MIEHET
1. Älkää koskaan uskoko naista, joka sanoo teille, ettei hän tarvitse tänä
vuonna syntymäpäivälahjaa. Se ei tarkoita sitä, etteikö hän haluaisi lahjaa.
Ostakaa hänelle aina lahja syntymäpäivänä ja jouluna, ja joskus muulloinkin,
jos meinaatte pysyä väleissä.
2. Kun nainen kysyy, onko hänellä selluliittia, älkää milloinkaan, toistan
MILLOINKAAN myöntäkö! Sitä saatte nimittäin katua loppuikänne.
VANHEMMAT
1. Jos rakastatte kiroilua, korvatkaa sana "saatana" sanalla "saakeli"..
Siinä on samaa aggressiivista kipinää kuin saatanassa, mutta se ei kuulosta
yhtä pahalta päiväkodissa. Siellä ei tietenkään pidetä minkäänlaisista
voimasanoista, mutta saakelista ei voi tehdä ilmoitusta
lastensuojeluviranomaisille.
2. Jos lapsi huutaa jotain mitätöntä asiaa tutti suussa, ottakaa häneltä
tutti pois. Näin hän alkaa huutaa menettämäänsä tuttia. Antakaa sitten tutti
takaisin. Lapsi on onnellinen tutista, unohtaa alkuperäisen huutonsa syyn ja
pysyy hiljaa ainakin viisitoista minuuttia.
3. Kokeilkaa lapsen koliikkivaivoihin suppoa. Lapsen mahakivun voi lääkitä
kipulääkkeellä. Yllätys yllätys.
AVIOPARIT
1. Jos ette tule toimeen keskenänne, erotkaa. Ihmiset eroavat aivan liian
vähän. Elämä on liian lyhyt, jotta kannattaisi viettää väärässä seurassa. Ja
koska et voi vaihtaa itseäsi, vaihda kumppania.
2. Älkää puhuko suhdettanne puhki. Joskus tuplaviski ja pornovideo hoitavat
suhdetta tehokkaammin kuin kuukausia kestävä kriisiterapia..
KAIKKI
1. Iloitkaa pienistä asioista. Hyvälle jutulle voi nauraa sellaiset kymmenen
vuotta. Palauta mieleesi yhä uudelleen asioita, jotka ovat tehneet sinut
hysteeriseksi ja yritä päästä samaan mielentilaan.. Itse ilahduin
suunnattomasti, kun luin Hesarin Tiede-sivuilta, että Jeesus on ollut
sataviisikymmentäsenttinen tappi. Siis että joku on minua lyhyempi, eikä se
joku ole kuka tahansa. Hyvä tuuleni on kestänyt kolme päivää.
2. Älkää kantako huolta maailmanrauhasta. Teillä ei ole siihen osaa eikä
arpaa.
Älkää uskoko kritiikittömästi kaikenlaisia epämääräisiä vinkkejä, joita
lehdissä kerrotaan.
Itse luin kerran jostain trendikkäästä lehdestä, että
jos on kiire, hiuksiinsa saa nopeasti lennokkaan sänkykamari-lookin"
föönaamalla tukan pää alaspäin ja haromalla sitä samalla tarmokkaasti.
Kokeilin kikkaa. Kymmenen minuutin kuluttua tukkani sojotti kaikkiin
ilmansuuntiin. Se ei ollut ainoastaan sänkykamarilook. Näytin siltä kuin
kokonainen sählyjoukkue olisi höylännyt minua.
Minä en petä teitä samalla tavalla; nämä ohjeet ovat takuuvarmoja.
NAISET
1. Väsyneen ihon virkistävät parhaiten Estee Lauderin Skin refinisher tipat.
Ne eivät ole ilmaisia, mutta sijoitus todella kannattaa. Laita tipat
puhtaalle iholle ja levitä päälle kosteusvoide ja meikkivoide. Nuorennut
noin seitsemän vuotta.
2. Jos olet lähdössä lomamatkalle, pakkaa osa tavaroistasi miehen
matkalaukkuun. Jos oma laukkusi katoaa, sinulla on kuitenkin jonkinlainen
perusturva. Eli: vaihtovaatteet ja alusvaatteet, puhdistusaineet, voiteet ja
uimapuku. Näin vältät henkisen romahduksen ja jaksat odottaa myöhästyneen
matkalaukun paluuta. On nimittäin tilastollinen mahdottomuus, että myös
miehen matkalaukku katoaisi yhtä aikaa. Miesten ei tarvitse tunkea
perusturvakamaa sinun laukkuusi. Heillä ei ole koskaan muutenkaan mitään
mukana, joten he pärjäävät mainiosti vaikka koko loman ilman kadonneita
matkatavaroitaan.
3. Kuukautiskivut ovat usein kammottavia, eikä niihin auta edes
reseptilääke. Diapam auttaa. Se rentouttaa lihakset ja muunkin mylleryksen
sisuksissa. Jos sinusta psyykelääkkeisiin ei saa koskea, ole hyvä ja kärsi.
4. Liian tiukat pikkuhousut aiheuttavat valkovuotoa. Ja hyvät tytöt,
nukkukaa yönne ilman alushousuja. Tavaran täytyy saada välillä hengittää
vapaasti.
5. Jos olet lähdössä bileisiin, joihin sinun ei pitäisi missään tapauksessa
mennä, älä yritä tehdä päätöksiä tyyliin mä otan vaan pari ja tuun kotiin
viimeistään kymmeneltä". Se on varmin tapa löytää itsensä pää vessan
pöntöstä kello neljältä aamuyöllä. Päätä, että juhlit nyt henkihieverissä ja
pistät elämän risaiseksi. Kun annat itsellesi luvan kaikkeen mahdolliseen,
huomaat, ettei juhliminen huvitakaan, ja palaat kotiin jo kello yhdeksän.
6. Jos joku hullu yrittää käydä kimppuusi, heittäydy yhtä hulluksi kuin hän.
Huuda suoraa huutoa ja esitä joku epämääräinen tanssi.. Naura kuin
mielipuoli. Puhu sekavia. Hullu ei koske lajitovereihinsa
vahingoittamistarkoituksessa.
7. Pinttyneen tai pohjaan palaneen kattilan saa puhtaaksi hankaamalla pintaa
konetiskiaineella.
8. Älä kuvittele voivasi muuttaa kusipäätä mukavaksi mieheksi.. Kusipäillä
on taipumus pysyä kusipäinä.
9. Vaikka kannattaisit miesten ja naisten välistä tasa-arvoa, älä silti mene
kekkuloimaan minihameessa aamuöiseen puistoon. Raiskaaja ei tiedä, että
maailma on päätetty neuvotella paremmaksi paikaksi.
10. Vaikka kannattaisit miesten ja naisten välistä tasa-arvoa, vie
miehellesi olut sohvannurkkaan silloin, kun hän sitä pyytää. Onnellisesta
miehestä on huomattavasti enemmän hyötyä kuin onnettomasta.
11. Älä pihtaa. Kaikki tämän ongelmat vähenisivät huomattavasti, jos naiset
antaisivat enemmän.
MIEHET
1. Älkää koskaan uskoko naista, joka sanoo teille, ettei hän tarvitse tänä
vuonna syntymäpäivälahjaa. Se ei tarkoita sitä, etteikö hän haluaisi lahjaa.
Ostakaa hänelle aina lahja syntymäpäivänä ja jouluna, ja joskus muulloinkin,
jos meinaatte pysyä väleissä.
2. Kun nainen kysyy, onko hänellä selluliittia, älkää milloinkaan, toistan
MILLOINKAAN myöntäkö! Sitä saatte nimittäin katua loppuikänne.
VANHEMMAT
1. Jos rakastatte kiroilua, korvatkaa sana "saatana" sanalla "saakeli"..
Siinä on samaa aggressiivista kipinää kuin saatanassa, mutta se ei kuulosta
yhtä pahalta päiväkodissa. Siellä ei tietenkään pidetä minkäänlaisista
voimasanoista, mutta saakelista ei voi tehdä ilmoitusta
lastensuojeluviranomaisille.
2. Jos lapsi huutaa jotain mitätöntä asiaa tutti suussa, ottakaa häneltä
tutti pois. Näin hän alkaa huutaa menettämäänsä tuttia. Antakaa sitten tutti
takaisin. Lapsi on onnellinen tutista, unohtaa alkuperäisen huutonsa syyn ja
pysyy hiljaa ainakin viisitoista minuuttia.
3. Kokeilkaa lapsen koliikkivaivoihin suppoa. Lapsen mahakivun voi lääkitä
kipulääkkeellä. Yllätys yllätys.
AVIOPARIT
1. Jos ette tule toimeen keskenänne, erotkaa. Ihmiset eroavat aivan liian
vähän. Elämä on liian lyhyt, jotta kannattaisi viettää väärässä seurassa. Ja
koska et voi vaihtaa itseäsi, vaihda kumppania.
2. Älkää puhuko suhdettanne puhki. Joskus tuplaviski ja pornovideo hoitavat
suhdetta tehokkaammin kuin kuukausia kestävä kriisiterapia..
KAIKKI
1. Iloitkaa pienistä asioista. Hyvälle jutulle voi nauraa sellaiset kymmenen
vuotta. Palauta mieleesi yhä uudelleen asioita, jotka ovat tehneet sinut
hysteeriseksi ja yritä päästä samaan mielentilaan.. Itse ilahduin
suunnattomasti, kun luin Hesarin Tiede-sivuilta, että Jeesus on ollut
sataviisikymmentäsenttinen tappi. Siis että joku on minua lyhyempi, eikä se
joku ole kuka tahansa. Hyvä tuuleni on kestänyt kolme päivää.
2. Älkää kantako huolta maailmanrauhasta. Teillä ei ole siihen osaa eikä
arpaa.
Eka hymy pariin päivään
Dramaattisen ja hajottavan eron jälkeen rakas ex-poikaystäni sai mut hetkeksi nauramaan itkemisen ohella. Mä saatan sittenkin selvitä. Entisen kultani äiti oli kommentoinnut erouutista vain toteamalla luojan kiitos. Ma vaan naan paassani sen tilanteen, kun toinen on ihan paskana eron jaljilta ja mamma huokaa helpottuneena "luojan kiitos". Ma taisin olla aika kauhee. Anteeks.
Mä olisin saattanut jatkaa itkemistä vielä viikkoja, mut nyt tuntuu oikeesti jo paljon paremmalta. Kaikista paras kohta oli mun mielesta Antin isän kommentti, kun Antti oli kysynyt, miten hän luuli äidin regoineen Antin kerrottua erosta. Isä oli kysynyt varovaisesti, etta ei kai äiti sanonut kovin pahasti.
Ei, Mä olisin odottanut kyllä vähän enemmän.
Mä olisin saattanut jatkaa itkemistä vielä viikkoja, mut nyt tuntuu oikeesti jo paljon paremmalta. Kaikista paras kohta oli mun mielesta Antin isän kommentti, kun Antti oli kysynyt, miten hän luuli äidin regoineen Antin kerrottua erosta. Isä oli kysynyt varovaisesti, etta ei kai äiti sanonut kovin pahasti.
Ei, Mä olisin odottanut kyllä vähän enemmän.
Ihan Limassa
Päästiin sitten perille Limaan, Perun pääkaupunkiin. Hostelli on ihan kiva, ollaan ainoat asiakkaat meidän dormitoriossa. Suihku oli ihana. Runsas pisarakuuro, ei mitään yhtä lirua kuten yleensä.
Lentokoneesta katsottuna Peru näytti aika mahtavalta. Hiekkavuoria tai jotain semmoisia. Montaa puuta en ole kyllä nähnyt. Majaillaan sellaisella siistimmällä, "rikkaampien" alueella. Korkeita rakennuksia, en kuvitellut Perua ihan tällaiseksi. Luulin tätä alkeellisemmaksi, intiaanihenkisemmäksi. Hanni sanoi osuvasti taksikuskille, että voisi kuvitella olevamme Espanjassa.
Nälkäisenä ei ole ikinä hyvä tutustua uuteen paikkaan. Nälkä vääristää kaikki aistit. Etsimme ruokapaikkaa lähes tunnin verran. Päädyimme ravintolakadulle, olimme kuin vapaata riistaa verenhimoisille sisäänheittäjille. He piirittivät meidät ja pommittivat meitä tarjouksilla, kunnes sanoimme kyllä. Perkele, mä en mene sinne enää ikinä! Tórkeää nälkäisen, heikon ihmisen hyväksikäyttöä.
Mun hammas oikkuilee taas. Ei ole mukavaa pureskella ainoastaan toisella suunpuoliskolla, puhumattakaan nestemäisten aineiden nauttimista pää kallellaan. Luulin jo päässeeni eroon siitä, mutta ilmeisesti se on myötätuntokipua. Hannilla on sienet sekä muita harmeja, kai se on reilua että mulla särkee edes hampaasta. Olen silti kiukkuinen. Kaiken lisäksi joku varasti mun mp3-soittimen. Mun joulusta tulee ihan paska, kun en saa kuunnella Celine Dionin joululevyä. Toivon hartaasti, että joulupukki tuo mulle uuden. Hannia ei kuulemma haittaa ollenkaan. Kostoksi tuolle ajatukselle mä pakotan Hannin kuuntelemaan Eros Ramazottia koko joulun.
Tosiaan muuten kaikki on aika hyvin. Odotamme innolla, mitä tällä eksoottisella maalla on meille tarjottavana.
Lentokoneesta katsottuna Peru näytti aika mahtavalta. Hiekkavuoria tai jotain semmoisia. Montaa puuta en ole kyllä nähnyt. Majaillaan sellaisella siistimmällä, "rikkaampien" alueella. Korkeita rakennuksia, en kuvitellut Perua ihan tällaiseksi. Luulin tätä alkeellisemmaksi, intiaanihenkisemmäksi. Hanni sanoi osuvasti taksikuskille, että voisi kuvitella olevamme Espanjassa.
Nälkäisenä ei ole ikinä hyvä tutustua uuteen paikkaan. Nälkä vääristää kaikki aistit. Etsimme ruokapaikkaa lähes tunnin verran. Päädyimme ravintolakadulle, olimme kuin vapaata riistaa verenhimoisille sisäänheittäjille. He piirittivät meidät ja pommittivat meitä tarjouksilla, kunnes sanoimme kyllä. Perkele, mä en mene sinne enää ikinä! Tórkeää nälkäisen, heikon ihmisen hyväksikäyttöä.
Mun hammas oikkuilee taas. Ei ole mukavaa pureskella ainoastaan toisella suunpuoliskolla, puhumattakaan nestemäisten aineiden nauttimista pää kallellaan. Luulin jo päässeeni eroon siitä, mutta ilmeisesti se on myötätuntokipua. Hannilla on sienet sekä muita harmeja, kai se on reilua että mulla särkee edes hampaasta. Olen silti kiukkuinen. Kaiken lisäksi joku varasti mun mp3-soittimen. Mun joulusta tulee ihan paska, kun en saa kuunnella Celine Dionin joululevyä. Toivon hartaasti, että joulupukki tuo mulle uuden. Hannia ei kuulemma haittaa ollenkaan. Kostoksi tuolle ajatukselle mä pakotan Hannin kuuntelemaan Eros Ramazottia koko joulun.
Tosiaan muuten kaikki on aika hyvin. Odotamme innolla, mitä tällä eksoottisella maalla on meille tarjottavana.
tiistaina, marraskuuta 21, 2006
Kaikkea ei voi saada
Mä rakastan olla kaukana kaikesta ja kaikista. Mä rakastan sitä fiilistä kun istuu bussissa matkalla seuraavaan paikkaan, josta ei tiedä mitään eikä tunne ketään. Se fiilis, kun saa taas alottaa kaiken alusta. Mä rakastan kaikkea uutta. Mä muistan kun näin Karibian meren ensimmäisen kerran ja en voinut lopettaa hymyilemistä. Mä muistan kun eksyin Palenquen raunioille ja alkoi sataa kaatamalla. Mä muistan sen illan kun kulutettiin hirveät määrät rahaa Mariachi bandiin Tulumissa. Mä rakastan muistoja ja mietin niitä, kun tuntuu pahalta. Miten mä selviäisin tässä maailmassa, jos mulla ei olisi miljoonaa valokuvaa ja matkapaivakirjoja, joita lueskella masisten kourissa.
Eniten mä rakastan kaikkia niitä elämäntapahaahuilijoita, joita reissatessa tapaa. Kaikista ihmisistä oppii jotain. Joistakin jää mieleen vain se, ettei ikinä halua päätyä samankaltaiseksi. Joiltakin oppii uuden korttipelin ja sitten on niitä, joita huomaa ajattelevansa vielä vuosia reissun jälkeenkin. Suomessa on mahdollista olla liikaa ystäviä, mutta maailmalla niitä ei voi ikinä olla tarpeeksi.
Ei kai tää reissaus mulle hyvää tee. Toinen välivuosi käynnissä ja kolmas lähestyy uhkaavasti. Mulla oli poikaystävä kotona odottamassa, vaan eipähän ole enää. Pitäiskö lopettaa reissaus ja laittaa elämä järjestykseen vai lopettaa elämä ja keskittyy täysipäiväisesti itsensä onnellisena pitämiseen?
Eniten mä rakastan kaikkia niitä elämäntapahaahuilijoita, joita reissatessa tapaa. Kaikista ihmisistä oppii jotain. Joistakin jää mieleen vain se, ettei ikinä halua päätyä samankaltaiseksi. Joiltakin oppii uuden korttipelin ja sitten on niitä, joita huomaa ajattelevansa vielä vuosia reissun jälkeenkin. Suomessa on mahdollista olla liikaa ystäviä, mutta maailmalla niitä ei voi ikinä olla tarpeeksi.
Ei kai tää reissaus mulle hyvää tee. Toinen välivuosi käynnissä ja kolmas lähestyy uhkaavasti. Mulla oli poikaystävä kotona odottamassa, vaan eipähän ole enää. Pitäiskö lopettaa reissaus ja laittaa elämä järjestykseen vai lopettaa elämä ja keskittyy täysipäiväisesti itsensä onnellisena pitämiseen?
Määränpäänä Peru
Eilen oli autonostopäivä. 8000 quezalia taskussani lampsimme tapaamispaikalle. Hanni oli koeajanut auton viikko sitten, nyt oli mun vuoro. Eihän kukaan itseään kunnioittava autonostaja osta autoa koeajamatta sitä!
Alku sujui lupaavasti. Kesti yli viisi minuuttia saada se ylipäätään käyntiin. Vihdoin onnistuimme, ja niin lähdimme Antiguan yksisuuntaisille kaduille. Mua pelotti ihan valtavasti. Täysin automaattisen sysleri 300c:n jälkeen kolmivaihteinen Fordi ei tuntunut kovin tutulta. Ja ne polkimet! Hanni joutui virkistämään muistiani, missä jarru, missä kytkin. Lisäksi naamani oli ratin korkeudella, sillä jostain syystä penkin korkeutta ei ollut mahdollista nostaa kuten isin rakkaassa syslerissä. Päätin hankkia turvastuimen seuraavaa kertaa varten, jotta näkisin minne ajan.
Wau, auto oli ihana! Sulava. Yhdenkään mummon päälle en ajanut ja polkupyöräilijätkin osasivat väistää hienosti. Viiden minuutin päästä rupesin jo pääsemään vauhtiin, mutta Princess Leyah hyytyi! Jäimme jonnekkin tienpenkkaan. Hanni kiljui vieressä mitä mun pitäisi tehdä, omistaja neuvoi takapenkiltä, ja mulla meni jo kaasut ja kytkimet ja virtalukot sekasin. Hanni tuli neuvokkaana kuskin paikalle "annas kun minä näytän".. HAH, ei mitään. Se siitä autosta.
Suunnitelmat menivät täysin uusiksi. Sitäpaitsi, mulla oli lompakossa tajuton tukko seteleitä, joista halusin päästä eroon. Päätimme poiketa tavallisesta reitistä ja ostimme tänään lentoliput Peruun. Oliko se kovin viisasta, tuskin, mutta saimmepahan ainakin päätöksen loputtomalle empimiselle seuraavasta määränpäästämme!
Alku sujui lupaavasti. Kesti yli viisi minuuttia saada se ylipäätään käyntiin. Vihdoin onnistuimme, ja niin lähdimme Antiguan yksisuuntaisille kaduille. Mua pelotti ihan valtavasti. Täysin automaattisen sysleri 300c:n jälkeen kolmivaihteinen Fordi ei tuntunut kovin tutulta. Ja ne polkimet! Hanni joutui virkistämään muistiani, missä jarru, missä kytkin. Lisäksi naamani oli ratin korkeudella, sillä jostain syystä penkin korkeutta ei ollut mahdollista nostaa kuten isin rakkaassa syslerissä. Päätin hankkia turvastuimen seuraavaa kertaa varten, jotta näkisin minne ajan.
Wau, auto oli ihana! Sulava. Yhdenkään mummon päälle en ajanut ja polkupyöräilijätkin osasivat väistää hienosti. Viiden minuutin päästä rupesin jo pääsemään vauhtiin, mutta Princess Leyah hyytyi! Jäimme jonnekkin tienpenkkaan. Hanni kiljui vieressä mitä mun pitäisi tehdä, omistaja neuvoi takapenkiltä, ja mulla meni jo kaasut ja kytkimet ja virtalukot sekasin. Hanni tuli neuvokkaana kuskin paikalle "annas kun minä näytän".. HAH, ei mitään. Se siitä autosta.
Suunnitelmat menivät täysin uusiksi. Sitäpaitsi, mulla oli lompakossa tajuton tukko seteleitä, joista halusin päästä eroon. Päätimme poiketa tavallisesta reitistä ja ostimme tänään lentoliput Peruun. Oliko se kovin viisasta, tuskin, mutta saimmepahan ainakin päätöksen loputtomalle empimiselle seuraavasta määränpäästämme!
sunnuntaina, marraskuuta 19, 2006
Näppylä-Hanni
Tää rupee menee jo vähän härskiksi. Jos joku tietää mitä nää paiseet mussa on, kertokoon. Mielelläni kuulisin myös josko niistä olisi mahdollista päästä eroon. Tää ei ole enää hauskaa.Suoritan kohta itsenäisesti jalkojen amputoinnin.
Pääepäillyt ovat tällä hetkellä perinteisesti uusi trooppinen sairaus, joka tullaan nimeämään mun mukaan tai vaihtoehtoisesti allerginen reaktio hiusväristä tai laventeliöljystä. Aivan sama mulle, haluun niistä vaan eroon.
Kaunista, eikö vain?
Jone lähetti mulle ihanan meilin tänään, jonka voimalla oon jaksanut katsoa taas tämänkin päivän mun ruttojalkoja.
Meili loppui näin:
”Matkustamisessa on kaikkein vaikeinta harhailun taidon oppiminen. Täydellinen matkailija ei tiedä, mistä hän tulee tai minne hän menee.” (-Lin Jutang, 1895-1976, kiinalainen kirjailija)
lauantaina, marraskuuta 18, 2006
Cat fight
Mikään ei ole ikuista. Ei edes suomalainen tyttörakkaus. Eka oikea flaidis takana. Toisaalta olisko kukaan uskonut, että reissataan yhdessä yli kuukausi ilman kärhämiä. Tapeltiin tietysti yöllä, jotta muutkin heräisi.
Aiheena tällä kertaa moraali tai lähinnä sen puute. Hanni aka läpimätä-paska-ämmä ja Mileena aka tekopyhä ämmä herättivät siis koko hostellin kuulemaan eksoottisia suomalaisia kirosanoja. Päädyimme jatkamaan matkaa erikseen. Teki melkeinpä mieli vaihtaa paluulentoa, ettei vahingossakaan törmättäisi kuin vasta koti Suomessa.
Aamulla heräsimme jäätävään ilmapiiriin. Ilma oli kylmempi kuin Xelassa parhaimmillaan. Lähdimme kävelemään eri suuntiin, vain törmätäksemme vakkarinettipaikassa. Perkele. Puolikkaan askin röökiä, kahvin ja croisanttien jälkeen olimme valmiit rakentavaan keskusteluun. Keskustelu oli itseasiassa aika hyvä. Reseptinä hyppysellinen psykaa ja rutkasti itsetutkiskelua. Lopputuloksena kivi-paperi-sakset, ostetaan auto ja ajetaan El Salvadoriin. Kerrankin joku resepti toimi.
Suomalainen lesbopari jatkaa entistä vahvempana yhdessä kohti uusia konflikteja.
Aiheena tällä kertaa moraali tai lähinnä sen puute. Hanni aka läpimätä-paska-ämmä ja Mileena aka tekopyhä ämmä herättivät siis koko hostellin kuulemaan eksoottisia suomalaisia kirosanoja. Päädyimme jatkamaan matkaa erikseen. Teki melkeinpä mieli vaihtaa paluulentoa, ettei vahingossakaan törmättäisi kuin vasta koti Suomessa.
Aamulla heräsimme jäätävään ilmapiiriin. Ilma oli kylmempi kuin Xelassa parhaimmillaan. Lähdimme kävelemään eri suuntiin, vain törmätäksemme vakkarinettipaikassa. Perkele. Puolikkaan askin röökiä, kahvin ja croisanttien jälkeen olimme valmiit rakentavaan keskusteluun. Keskustelu oli itseasiassa aika hyvä. Reseptinä hyppysellinen psykaa ja rutkasti itsetutkiskelua. Lopputuloksena kivi-paperi-sakset, ostetaan auto ja ajetaan El Salvadoriin. Kerrankin joku resepti toimi.
Suomalainen lesbopari jatkaa entistä vahvempana yhdessä kohti uusia konflikteja.
keskiviikkona, marraskuuta 15, 2006
Pacaya
Perillä. Vau, se oli aika vakuuttavaa, vaikka mun kamera ei oikein toiminutkaan.
Minä. Taustalla laavaa.
Mileena ja Alfredo. Lauleskeltiin Lasten mehuretkea koko matka huipulle. Isoäitikin ois selviytynyt tästä retkestä. Tosi kiipelijä kiipeää nenälle meijän reittiä. :)
Vahan luokattomia kuvia, myönnän. Laava oli aika uskomatonta. Tää kuva näytti hyvältä mun kamerassa.
tiistaina, marraskuuta 14, 2006
Me ostetaan auto!
Siis paivan paras idea. Paastiin vihdoin ja viimein Antiguaan. 1500 euroa vuoden 67 fordi. Siis aivan klassikko. Jonin valkonen dodge kalpenee meijan menopelin rinnalla! Lahetaan kiipeilee tulivuorelle, jonka nimen jo ehdin unohtaa. Huomenna mennaan hakee Alfredon tyttoystava Guatesta meidan uudella fordilla. Ma rakastan tata fiilista.
Tarvitaan vaan muutama söpö aussipoika mukaan meidan roadtripille. Moottorit ei oo oikeen mun juttu ja Mileena ei osaa ajaa kun automaatilla. Toisaalta fordissa on vaan 3 vaihdetta, mut se kiihtyy yllattavan hyvin. Testasin Antiguan kapeilla kaduilla. Mileena tais unohtaa hengittaa koko koeajon ajan. Ma ajoin yllattavan hyvin.
Vitsi taa on siistii. Hey dudes, we`re gonna buy a car! Ja hei, me tervitaan nimi meijan fordille. Keksikaa.
lauantaina, marraskuuta 11, 2006
Tiivistelmä San Pedrosta
Mä voisin kirjottaa tähän vaan hyvää hengausta ja rilluttelua. Sitähän se lähinnä oli, mutta se ei riitä kuvaamaan sitä uskomatonta fiilistä, mikä siellä vallitsi. Oli ihanaa vaan kävellä ympäriinsä niitä pikkupolkuja main dockin ja Santiago dockin välissä ja moikkailla kaikkia. Joka kerta selitettiin vakuuttavasti, että lähdettäisiin huomenna. Kivoista paikoista on aina vaikea lähteä. Mul on nyt jo vähän haikea olo.
San Pedro tuntui van niin eri maailmalta. Saatettiin istuskella melkeen koko päivä Nueva Solissa, lipittää viiniä ja jutella kaikkien kanssa. Loistava paikka spottailla ihmisiä. Jos kaveri on kadoksissa, täytyy vaan istahtaa hetkeksi alas ja odotella. Saaren paras suklaakakkupaikka oli aivan liian lähellä meitä. Asuttiin San Fransicossa, josta maksettiin hulppeat 15 quetzalia (1,5 e) yö. Pelattiin lähes joka ilta korttia Daven ja Benin terdellä. Missattiin siis lähes poikkeuksetta häppärit. Silti löydettiin itsemme joka ilta vaihtoehtoisesti Barriosta tai Buddhasta.
San Pedrossa on liian halpaa vetää lärvit. Yks ilta vedettiin lärvit poikien kanssa 140:llä quetzalilla. Neljä ihmistä 14:llä eurolla. Tolla summalla ei vedetä Suomessa kalsarikännejä edes yksin kotona.
Okei, saatiinhan me sitä rahaa kulumaankin. Mä en vaan ymmärrä mihin ne meni. Kirput tuli toisaalta aika kalliiksi. Kaikkien vaatteiden pesu ja myrkyt. Vuorattiin varmuuden vuoksi meidän sänky vielä muovilla. Meitä saatettiin pitää aika perversseinä.
Ei itseasiassa saatu juuri mitään ikaseks sen puolentoista viikon aikana, mitä San Pedrossa vietettiin. Saatiin parit hyvät juorut liikkeelle ja pönkitettiin suomalaisten asemaa alkoholinystävinä. Ekat päivät oli suhteellisen tehokkaita, ottaen huomioon kajakoinnit ja ratsastuksen. Onneks saatiin aikaseks meijän nenäreissu. Muuten valoisan ajan aktiviteetit olisivat oleet hyvin vähäiset.
San Pedroon aion ehdottomasti mennä takas vielä tällä reissulla. Ja jumittaa siellä pidempäänkin. Mua vaan pelottaa, että se paikka on pian ihan piloilla. Meidän vikana iltana saapui muutama bussilastillinen oikeita turisteja matkalaukkujen ja oppaiden kera. Ehkä mä vaan kuvittelin, mutta fiilis jotenkin muuttui.
Ei San Pedro oikeastaan tuntunut Guatemalalta. Se tuntui aivan omalta maailmalta, minne mennään karkuun oikeaa maailmaa. Lago de Atitlanissa on jotain todella maagista. Sitä on vaikea selittää. Ihanan pieni. Opittiin tuntemaan lähes kaikki parin ekan päivän aikana, jonka jälkeen paikka tuntui jo ihan kodilta -ei, paremmalta kuin kotona.
Mä tiedän, että jëtehuolto ja roskat yleensä ei ole Guatemalan isoin ongelma, mutta Lago de Atitlan tulee hukkumaan siihen roskamäärään pian, mikä joka päivä heitetään järveen. Mayanaiset pesemässä pyykkiä järvenrannalla ja koko perhe peseytymässä ympärillä kuulostaa kovin idylliseltä. Ongelma on vaan kertakäyttöshampoonäytteet lillumassa vedessä jätskikääreiden ja kokispullojen ympäröimänä. Liian moni paikallinen heittää edelleen kaikki roskat maahan tai järveen. Enkä usk että että se pesuainamääräkään tekee järvelle kovin hyvää. Surullista.
San Pedrossa ei ole rantaa. Paras tapa pulahtaa on kallioilta tai main dockin laiturilta, jos ei halua kahlata siinä paskassa mitä pohjasta löytyy. Aina voi ottaa lanchan San Marcosiin ja mennä hyppimään kallioilta.
Vietettiin San Pedrossa lähes 2 viikkoa enkä vieläkään tajua, mistä se huumeparatiisin maine tulee. Jointit paloi aika avoimesti baareissa, mutta ei mitenkään erityisemmin kun muissakaan paikoissa Väli-Amerikassa. Mulla meni ohi myös paikan vaarallisuus. Mua ei pelottanut kertaakaan, vaikka nukuttiin yleensä huoneen ovi auki ja käveltiin yksin baarista kotiin. Toisaalta aina sattuu joillekin. Yks kanadalainen kaveri oli ryöstetty keskellä päivää ja siltä oli viety kaikki mahdollinen. Seuraavana päivänä sama heppu oli päässyt todistamaan murhaa Santiago Dockilla.
Ehkä meillä on vaan ollut hyvää tsägää. En valita.
San Pedro tuntui van niin eri maailmalta. Saatettiin istuskella melkeen koko päivä Nueva Solissa, lipittää viiniä ja jutella kaikkien kanssa. Loistava paikka spottailla ihmisiä. Jos kaveri on kadoksissa, täytyy vaan istahtaa hetkeksi alas ja odotella. Saaren paras suklaakakkupaikka oli aivan liian lähellä meitä. Asuttiin San Fransicossa, josta maksettiin hulppeat 15 quetzalia (1,5 e) yö. Pelattiin lähes joka ilta korttia Daven ja Benin terdellä. Missattiin siis lähes poikkeuksetta häppärit. Silti löydettiin itsemme joka ilta vaihtoehtoisesti Barriosta tai Buddhasta.
San Pedrossa on liian halpaa vetää lärvit. Yks ilta vedettiin lärvit poikien kanssa 140:llä quetzalilla. Neljä ihmistä 14:llä eurolla. Tolla summalla ei vedetä Suomessa kalsarikännejä edes yksin kotona.
Okei, saatiinhan me sitä rahaa kulumaankin. Mä en vaan ymmärrä mihin ne meni. Kirput tuli toisaalta aika kalliiksi. Kaikkien vaatteiden pesu ja myrkyt. Vuorattiin varmuuden vuoksi meidän sänky vielä muovilla. Meitä saatettiin pitää aika perversseinä.
Ei itseasiassa saatu juuri mitään ikaseks sen puolentoista viikon aikana, mitä San Pedrossa vietettiin. Saatiin parit hyvät juorut liikkeelle ja pönkitettiin suomalaisten asemaa alkoholinystävinä. Ekat päivät oli suhteellisen tehokkaita, ottaen huomioon kajakoinnit ja ratsastuksen. Onneks saatiin aikaseks meijän nenäreissu. Muuten valoisan ajan aktiviteetit olisivat oleet hyvin vähäiset.
San Pedroon aion ehdottomasti mennä takas vielä tällä reissulla. Ja jumittaa siellä pidempäänkin. Mua vaan pelottaa, että se paikka on pian ihan piloilla. Meidän vikana iltana saapui muutama bussilastillinen oikeita turisteja matkalaukkujen ja oppaiden kera. Ehkä mä vaan kuvittelin, mutta fiilis jotenkin muuttui.
Ei San Pedro oikeastaan tuntunut Guatemalalta. Se tuntui aivan omalta maailmalta, minne mennään karkuun oikeaa maailmaa. Lago de Atitlanissa on jotain todella maagista. Sitä on vaikea selittää. Ihanan pieni. Opittiin tuntemaan lähes kaikki parin ekan päivän aikana, jonka jälkeen paikka tuntui jo ihan kodilta -ei, paremmalta kuin kotona.
Mä tiedän, että jëtehuolto ja roskat yleensä ei ole Guatemalan isoin ongelma, mutta Lago de Atitlan tulee hukkumaan siihen roskamäärään pian, mikä joka päivä heitetään järveen. Mayanaiset pesemässä pyykkiä järvenrannalla ja koko perhe peseytymässä ympärillä kuulostaa kovin idylliseltä. Ongelma on vaan kertakäyttöshampoonäytteet lillumassa vedessä jätskikääreiden ja kokispullojen ympäröimänä. Liian moni paikallinen heittää edelleen kaikki roskat maahan tai järveen. Enkä usk että että se pesuainamääräkään tekee järvelle kovin hyvää. Surullista.
San Pedrossa ei ole rantaa. Paras tapa pulahtaa on kallioilta tai main dockin laiturilta, jos ei halua kahlata siinä paskassa mitä pohjasta löytyy. Aina voi ottaa lanchan San Marcosiin ja mennä hyppimään kallioilta.
Vietettiin San Pedrossa lähes 2 viikkoa enkä vieläkään tajua, mistä se huumeparatiisin maine tulee. Jointit paloi aika avoimesti baareissa, mutta ei mitenkään erityisemmin kun muissakaan paikoissa Väli-Amerikassa. Mulla meni ohi myös paikan vaarallisuus. Mua ei pelottanut kertaakaan, vaikka nukuttiin yleensä huoneen ovi auki ja käveltiin yksin baarista kotiin. Toisaalta aina sattuu joillekin. Yks kanadalainen kaveri oli ryöstetty keskellä päivää ja siltä oli viety kaikki mahdollinen. Seuraavana päivänä sama heppu oli päässyt todistamaan murhaa Santiago Dockilla.
Ehkä meillä on vaan ollut hyvää tsägää. En valita.
Pullot pepussa pilvessä
Hanni herätti mut aamulla kello seitseman. "Nyt lähdetään!" Hanni ei ollut nukkunut silmänräpäystäkään, ja mäkin tosi huonosti. Mutta tänään oli tärkeä päivä, tänään se tapahtuisi. Se, mitä olemme yrittäneet tehdä jo viisi päivää. Operaatio "Kiivetään naamalle".
Söimme aamupalan ja otimme mopotaksin, tuctucin, vuoren juurelle. Katsoimme hetken kylttiä (el nariz) ja lähdimme kävelemään autotietä pitkin. (okei en jaksa enaa laittaa noita ään ja öön pisteita!) Tuctuceja ajoi jatkuvasti ohitsemme, olimme tuohtuneita siita, etta meidat jatettiin vaaraan paikkaan. Viidentoista minuutin kavelyn jalkeen kysyimme eraalta miehelta, mista paasemme kiipeamaan "nenalle". Han naytti polun alun, ja lahdimme kapuamaan kahviplantaasien halki. Alku naytti lupaavalta. Polku oli ihan mentava, joskin hieman vaivalloinen. Kenties viidentoista minuutin jalkeen polku kapeni miltei olemattomaksi, kasvustokin oli aika hankalaa. Luulisi niin suositun reitin olevan paremmassa kunnossa, eika huonokuntoinen, umpeen kasvanut. Mutta meilla oli missio, missio kiiveta vuoren korkeimmalle huipulle. La cara indigena, Intiaanin kasvot.
Jatkoimme matkaa. Reittimme kavi hieman jyrkaksi, kaytimme kiipeamiseen kahta jalkaa ja kahta katta, toisin sanoen konttasimme vuorta ylospain. Ei ihan sita mita luulimme. Aikaisemmin kaksi ruotsalaista tyttoa sanoivat retken olevan tosi helppo. Ihme yli-ihmisia ne ruotsalaiset... Kasvit repivat haavoja jalkoihimme ja kasiimme, paasimme ylospain ottaen tukea puista ja juurista. Joissain paikoissa oli niin jyrkkaa, etta jouduimme miltei makaamaan rinnetta vasten ja hivuttautumaan eteenpain pitaen kiinni kasveista. Yksikin vaara askel, ja olisimme vyoryneet makea alas. Maa mureni Hannin alta, ja Hanni putosi alas vahan matkaa. Ja otti musta kiinni! Luojan kiitos mulla oli hyva ote eraasta puusta, emmeka siis pudonneet.
Jatkoimme matkaa pusikon ja risukon lapi kuin alkukantaiset ihmiset. Puhisimme ja ahisimme ja arisimme. Loysimme vihdoin sopivan levahdyspaikan ja jaimme katselemaan ymparillemme. Rupesimme miettimaan olemmeko vaaralla vuorella, silla kiipeaminen oli niin hankalaa. Olimme jo lahes varmoja erehdyksestamme, kunnes muistin vuoresta ottamamme valokuvan kamerassa. Olimme siis oikealla suunnalla. Ainoa vaihtoehtomme oli jatkaa ylospain, silla sama reitti alaspain olisi ollut silkka itsemurhayritys. Lahes juoksimme ylos, tahdon voimalla. "Polku!" Naimme oikean polun. Sellaisen, joka oli ainakin 30cm levea. Kavelimme, huom, KAVELIMME, emme kontanneet enaa. Kiljaisin. Nain ihmisen. Olimme uskomattoman onnellisia. Olimme selvinneet viralliselle reitille.
Loppu tuntui lasten mehuretkelta. Viela tunnin verran kavelya ja olimme huipulla. Likaisina, risaisina, onnellisina. Muistimme tietysti ottaa valokuvia todisteeksi heille, jotka eivat uskoisi meita.
Jos joku on joskus kiivennyt vuorta ylos, tietaa, etta alaspain on noin kaksinverroin vaikeampaa. Onneksi tajusin laittaa tyhjan puolentoistalitran vesipullon shortsieni sisaan, tarpeen tullessa se toimisi myos airbagina. Pilvet olivat jo laskeutuneet vuoren paalle, onneksi aurinko paistoi ja naimme eteemme.
Taman reissun jalkeen voimme tehda mita vain. Olen hyvin iloinen tasta extreme-retkesta, se todistaa etta meissa kahdessa on uskomaton maara voimaa ja tahtoa. Me olemme valmiina kaikkeen, mita tama reissu eteemme tuo.
Söimme aamupalan ja otimme mopotaksin, tuctucin, vuoren juurelle. Katsoimme hetken kylttiä (el nariz) ja lähdimme kävelemään autotietä pitkin. (okei en jaksa enaa laittaa noita ään ja öön pisteita!) Tuctuceja ajoi jatkuvasti ohitsemme, olimme tuohtuneita siita, etta meidat jatettiin vaaraan paikkaan. Viidentoista minuutin kavelyn jalkeen kysyimme eraalta miehelta, mista paasemme kiipeamaan "nenalle". Han naytti polun alun, ja lahdimme kapuamaan kahviplantaasien halki. Alku naytti lupaavalta. Polku oli ihan mentava, joskin hieman vaivalloinen. Kenties viidentoista minuutin jalkeen polku kapeni miltei olemattomaksi, kasvustokin oli aika hankalaa. Luulisi niin suositun reitin olevan paremmassa kunnossa, eika huonokuntoinen, umpeen kasvanut. Mutta meilla oli missio, missio kiiveta vuoren korkeimmalle huipulle. La cara indigena, Intiaanin kasvot.
Jatkoimme matkaa. Reittimme kavi hieman jyrkaksi, kaytimme kiipeamiseen kahta jalkaa ja kahta katta, toisin sanoen konttasimme vuorta ylospain. Ei ihan sita mita luulimme. Aikaisemmin kaksi ruotsalaista tyttoa sanoivat retken olevan tosi helppo. Ihme yli-ihmisia ne ruotsalaiset... Kasvit repivat haavoja jalkoihimme ja kasiimme, paasimme ylospain ottaen tukea puista ja juurista. Joissain paikoissa oli niin jyrkkaa, etta jouduimme miltei makaamaan rinnetta vasten ja hivuttautumaan eteenpain pitaen kiinni kasveista. Yksikin vaara askel, ja olisimme vyoryneet makea alas. Maa mureni Hannin alta, ja Hanni putosi alas vahan matkaa. Ja otti musta kiinni! Luojan kiitos mulla oli hyva ote eraasta puusta, emmeka siis pudonneet.
Jatkoimme matkaa pusikon ja risukon lapi kuin alkukantaiset ihmiset. Puhisimme ja ahisimme ja arisimme. Loysimme vihdoin sopivan levahdyspaikan ja jaimme katselemaan ymparillemme. Rupesimme miettimaan olemmeko vaaralla vuorella, silla kiipeaminen oli niin hankalaa. Olimme jo lahes varmoja erehdyksestamme, kunnes muistin vuoresta ottamamme valokuvan kamerassa. Olimme siis oikealla suunnalla. Ainoa vaihtoehtomme oli jatkaa ylospain, silla sama reitti alaspain olisi ollut silkka itsemurhayritys. Lahes juoksimme ylos, tahdon voimalla. "Polku!" Naimme oikean polun. Sellaisen, joka oli ainakin 30cm levea. Kavelimme, huom, KAVELIMME, emme kontanneet enaa. Kiljaisin. Nain ihmisen. Olimme uskomattoman onnellisia. Olimme selvinneet viralliselle reitille.
Loppu tuntui lasten mehuretkelta. Viela tunnin verran kavelya ja olimme huipulla. Likaisina, risaisina, onnellisina. Muistimme tietysti ottaa valokuvia todisteeksi heille, jotka eivat uskoisi meita.
Jos joku on joskus kiivennyt vuorta ylos, tietaa, etta alaspain on noin kaksinverroin vaikeampaa. Onneksi tajusin laittaa tyhjan puolentoistalitran vesipullon shortsieni sisaan, tarpeen tullessa se toimisi myos airbagina. Pilvet olivat jo laskeutuneet vuoren paalle, onneksi aurinko paistoi ja naimme eteemme.
Taman reissun jalkeen voimme tehda mita vain. Olen hyvin iloinen tasta extreme-retkesta, se todistaa etta meissa kahdessa on uskomaton maara voimaa ja tahtoa. Me olemme valmiina kaikkeen, mita tama reissu eteemme tuo.
torstaina, marraskuuta 09, 2006
We are leaving tomorrow
Yllättäin ollaan vielä San Pedrossa. Joku tässä paikassa vaan viehättää mua. Vahan ehka huolestuttaa tää jumiutuminen, mut miks lähteä mihinkään jos kaikki on ihanasti täällä.
Me ei oikeestaan edes tehdä täällä mitään. Láhinnä ollaan vaan bileilty kaikki illat ja hengattu päivät. Hyi meitä.
Eilen melkeen jäi kaljottelu väliin. Kylän ainoa automaatti ei toiminut ja Mileenan hätävaradollaritkin oli aika vähissä Xelan jälkeen. Heh, meidät ryösti 6-vuotias pikkutyttö ja Daven ja Benin ryösti kaheksankymppinen mummeli. Vaarallista väkeä täällä Guatemalassa.
Meillä oli paljon ideoita, kuinka hankkia rahaa. Oli hyvin lähellä ettei menty kadulle hattu kädessä lauleskelee suomalaisia iskelmiä. Tai siis pätkiä niistä. Ei taideta osata yhtään biisiä kokonaisuudessaan. Ei olla muuten pariin päivään maksettu asumisesta mitään. Lasku tulee varmaan perässä.
Tuntuu, et me ollaan ainoat, joille ei oo sattunut mitään. Kaikilta on vähintään pöllitty lompakko tai jotain. Yritettiin selittää meidän jenkkipojille miks nille sattuu ja tapahtuu ja meille ei. Kukapa haluaisi ryöstää söpöt suomalaistytöt jos voi vaihtoehtoisesti viedä raavaiden jenkkipoikien rahat.
Mutta niin tosiaan eilen. Tuli melkeen jo suru puseroon, kun tajuttiin, että ei päästä ulos. Täällä on kyl uskomattoman helppoo elää rahattomana. Kaupasta saa ostettua kaljaa luotolla. Aika hurjaa. No Dave piti meidat kiinni leivassa koko päivän. Ekaa kertaa kokattiin hostellilla. (Mä keitin spagetit, Mileena leikkeli vihannekset ja Dave teki loput) Lopputulos oli huomattavasti parempi kuin esim. Xelan makaronilaatikko.
Illalla kuultiin huhua, että joku oli saanut automaatista jokusen setelin ulos. Ja tietysti me otettiin paikallinen moto-taxi ja lähdettiin tarkastamaan asian oikeellisuus. Luojan kiitos se masiina toimi, koska muuten olisi pitänyt ottaa ns. juoksutaksi.
Ja baareiluksi se eilinenkin meni ja ei, me emme kiivenneet tänäänkään tulivuorelle. Me aletaan olee jo yleinen vitsi täällä. Ollaan lähetty huomenna jo varmaan 5 iltaa. Ja kappas vaan tytöt on aina mestoilla. Me ei tosin olla ainoat, joille lähteminen täältä tuntuu ylivoimaiselta. San Pedrossa on kymmeniä tyyppejä, jotka ovat jumittaneet täällä vuosia.
This is our last night here. Toi lause herättää ihmisissä enää hilpeyttä.
Me ei oikeestaan edes tehdä täällä mitään. Láhinnä ollaan vaan bileilty kaikki illat ja hengattu päivät. Hyi meitä.
Eilen melkeen jäi kaljottelu väliin. Kylän ainoa automaatti ei toiminut ja Mileenan hätävaradollaritkin oli aika vähissä Xelan jälkeen. Heh, meidät ryösti 6-vuotias pikkutyttö ja Daven ja Benin ryösti kaheksankymppinen mummeli. Vaarallista väkeä täällä Guatemalassa.
Meillä oli paljon ideoita, kuinka hankkia rahaa. Oli hyvin lähellä ettei menty kadulle hattu kädessä lauleskelee suomalaisia iskelmiä. Tai siis pätkiä niistä. Ei taideta osata yhtään biisiä kokonaisuudessaan. Ei olla muuten pariin päivään maksettu asumisesta mitään. Lasku tulee varmaan perässä.
Tuntuu, et me ollaan ainoat, joille ei oo sattunut mitään. Kaikilta on vähintään pöllitty lompakko tai jotain. Yritettiin selittää meidän jenkkipojille miks nille sattuu ja tapahtuu ja meille ei. Kukapa haluaisi ryöstää söpöt suomalaistytöt jos voi vaihtoehtoisesti viedä raavaiden jenkkipoikien rahat.
Mutta niin tosiaan eilen. Tuli melkeen jo suru puseroon, kun tajuttiin, että ei päästä ulos. Täällä on kyl uskomattoman helppoo elää rahattomana. Kaupasta saa ostettua kaljaa luotolla. Aika hurjaa. No Dave piti meidat kiinni leivassa koko päivän. Ekaa kertaa kokattiin hostellilla. (Mä keitin spagetit, Mileena leikkeli vihannekset ja Dave teki loput) Lopputulos oli huomattavasti parempi kuin esim. Xelan makaronilaatikko.
Illalla kuultiin huhua, että joku oli saanut automaatista jokusen setelin ulos. Ja tietysti me otettiin paikallinen moto-taxi ja lähdettiin tarkastamaan asian oikeellisuus. Luojan kiitos se masiina toimi, koska muuten olisi pitänyt ottaa ns. juoksutaksi.
Ja baareiluksi se eilinenkin meni ja ei, me emme kiivenneet tänäänkään tulivuorelle. Me aletaan olee jo yleinen vitsi täällä. Ollaan lähetty huomenna jo varmaan 5 iltaa. Ja kappas vaan tytöt on aina mestoilla. Me ei tosin olla ainoat, joille lähteminen täältä tuntuu ylivoimaiselta. San Pedrossa on kymmeniä tyyppejä, jotka ovat jumittaneet täällä vuosia.
This is our last night here. Toi lause herättää ihmisissä enää hilpeyttä.
tiistaina, marraskuuta 07, 2006
Mut on unohdettu!!!!!!!!!!!!!!
Kävin äsken kattomassa mun meilit. 3 uutta meilia ja nekin roskapostia. Alan kohta fiilistelemaan jo niita kun ei teista mitaan kuulu. Mä olen katkera. Jään kohta tänne, enka tuu takas. Teillä ei vaan voi olla iltaisin mitään tekemistä kun ulkona on pilkkopimeää ja sataa räntää.
Jumissa täällä spitaalisena
Siis hyvinkin spitaalinen olo. Mun kauniit jalat on ihan näppylöillä. Oltiin ihan varmoja, että mulla on kirppuja, jotka pureskelee mun jalkoja öisin. Se teoria ei kuitenkaan pitänyt. Ollaan nukuttu 5 yötä samassa sängyssä ja Mileenan jalat on kuin vauvan peppu. Niin epäreilua. Joka aamu oon innoissani herännyt tutkimaan Mileenan hipiää, mutta ei edes yhtä myötätuntonäppylää havaittavissa.
Muutenkin aika prinsessaolo. En oo pessyt mun hiuksia kohta viikkoon. Se vesi on vaan liian kylmää pään kasteluun. Suihkuja kutsutaan täällä Suicide showereiksi. Vesi lämmitetään sähköllä. Suihkuissa menee hirveesti pikkujohtoja, mistä on helppo saada säkäri. En vaan jotenkin nää pointtia tehdä suihkussa käymisestä sähköiskualtista, kun vedenlämmitin ei toimi. Täytyy ottaa kuva meidän suihkusta.
San Pedroon on helppo jäädä jumiin. Jos me ei pikkuhiljaa päästä eteenpäin, vietetään luultavasti joulu täällä. Me ollaan vaan niin kovin laiskoja. Rinkan pakkaaminen on kovaa puuhaa. Oikeesti haluisin päästä kohta näyttämään näitä mun kinttuja jollekin poppamiehelle. Fiksuinta olis varmaankin mennä oikeelle lääkärille Antiguassa. Täkäläinen apteekkari ei oikeen osannut sanoa tästä uudesta ruttoesiintymästä yhtään mitään. Sain kuitenkin jotain pillereitä, joita oon tapani mukaan muistanut popsia ajoittain. Setä antoi mulle myös jotain huulirasvan oloista ainetta, mitä täytyy levitellä näppylöille aamuin illoin. Ei toiminut. Mileena sanookin mua vaihtoehtoisesti kirppu-Hanniks taikka ihan vaan spitaaliseks. No, onneks niitä ei esiinny esim. naamassa.
Meiän ei oikeesti pitänyt jumittaa tänne, mut koko ajan tapaa vaan mukavampia tyyppejä ja löytää uusia kivoja paikkoja. Mitä kauemmin täällä on, sitä vaikeempi on jatkaa matkaa.
Muutenkin aika prinsessaolo. En oo pessyt mun hiuksia kohta viikkoon. Se vesi on vaan liian kylmää pään kasteluun. Suihkuja kutsutaan täällä Suicide showereiksi. Vesi lämmitetään sähköllä. Suihkuissa menee hirveesti pikkujohtoja, mistä on helppo saada säkäri. En vaan jotenkin nää pointtia tehdä suihkussa käymisestä sähköiskualtista, kun vedenlämmitin ei toimi. Täytyy ottaa kuva meidän suihkusta.
San Pedroon on helppo jäädä jumiin. Jos me ei pikkuhiljaa päästä eteenpäin, vietetään luultavasti joulu täällä. Me ollaan vaan niin kovin laiskoja. Rinkan pakkaaminen on kovaa puuhaa. Oikeesti haluisin päästä kohta näyttämään näitä mun kinttuja jollekin poppamiehelle. Fiksuinta olis varmaankin mennä oikeelle lääkärille Antiguassa. Täkäläinen apteekkari ei oikeen osannut sanoa tästä uudesta ruttoesiintymästä yhtään mitään. Sain kuitenkin jotain pillereitä, joita oon tapani mukaan muistanut popsia ajoittain. Setä antoi mulle myös jotain huulirasvan oloista ainetta, mitä täytyy levitellä näppylöille aamuin illoin. Ei toiminut. Mileena sanookin mua vaihtoehtoisesti kirppu-Hanniks taikka ihan vaan spitaaliseks. No, onneks niitä ei esiinny esim. naamassa.
Meiän ei oikeesti pitänyt jumittaa tänne, mut koko ajan tapaa vaan mukavampia tyyppejä ja löytää uusia kivoja paikkoja. Mitä kauemmin täällä on, sitä vaikeempi on jatkaa matkaa.
Jarvessa
Saavuimme siis San Pedroon. Siita on tosin jo aikaa, nimittain nelja tai viisi yota. Matkassamme on tapahtunut totaalinen jamahdys. Edellisessa kaupungissa, Xelassa, jamahdyksellamme oli sentaan tarkoitus, eli opiskella espanjaa. Taalla suunnitelmat ovat pienia ja teot viela pienempia. Tavoitteenamme on ollut kiiveta San Pedron tulivuorelle, mutta aamun koittaessa olemme siirtaneet sita aina seuraavaan paivaan, niinpa myos pysahdyksemme taalla on pidentynyt paiva paivalta.
Luulen, etta tassa paikassa on jotain lamauttavaa. Ensinnakin maisemat: valtava kirkkaan sininen jarvi, joka on tulivuorien ymparoima. Tahti taalla on todella loysa, mika voi tosin johtua maaston huomattavista korkeuseroista. ¨Ylämäki, alamäki, ylämäki, alamäki yhdessä kulkien...¨ - todellakin yhdessa, silla Hanni jostain syysta tykkaa pitaa musta kiinni aina silloin kun kavellaan ylospain.
No kumminkin, ollaan tavattu paljon reissaajia, joilla on ollut samankaltaiset suunnitelmat kuin meilla. Jostain syysta paiva on vaihtunut viikoksi, sitten kuukaudeksi, ja sitten hups... huomataan, etta ollaan asuttu taalla jo kolmisen vuotta. Henkilokohtaisesti en pelkaa, etta tallaista tapahtuisi meille. San Pedro on ihan kiva, muttei asumisen arvoinen. Suurin haittapuoli taalla on se, ettei taalla puhuta espanjaa. Mulle taa ei ole aitoa Guatemalaa, vaan taa on yks lomakohde muiden joukossa. Turhauttaa, etta viikon tehokurssi Xelassa valuu hukkaan tallaisessa paikassa, jossa kommunikoidaan lahinna englanniksi.
Paattamattomyys on kenties suurin hidasteemme meille kahdelle. Olipa sitten kyse ruokalistasta tai seuraavasta matkakohteesta. Taidamme ottaa kayttoon systeemin ¨kivi, paperi, sakset¨, eihan tasta muuten tule mitaan! Liikaa valinnanvaraa. Samalta tuntuu Suomessa, kun pitaisi paattaa mita haluaa opiskella. Miks ihmeessa isi ja aiti ei voi enaa paattaa mun puolesta, se olis niin helppoa. Taa menee nyt kauheen synkaks, mutta aikuisuus pelottaa ihan kauheasti. Ma en halua vanheta enaa paivaakaan...
Viikon paasta ollaan todennakoisesti jo ulkona Guatemalasta. Seuraava etappi on Hondurasin paratiisisaaret, Bay Islands. Viikko makoilua ja leikkia kalojen kanssa. Totaalinen rentoutumispaikka. Ma oon ainakin tosissaan laittanut jo nyt aivot narikkaan. Hartain toiveeni on, etten hukkaa narikkalappua.
Luulen, etta tassa paikassa on jotain lamauttavaa. Ensinnakin maisemat: valtava kirkkaan sininen jarvi, joka on tulivuorien ymparoima. Tahti taalla on todella loysa, mika voi tosin johtua maaston huomattavista korkeuseroista. ¨Ylämäki, alamäki, ylämäki, alamäki yhdessä kulkien...¨ - todellakin yhdessa, silla Hanni jostain syysta tykkaa pitaa musta kiinni aina silloin kun kavellaan ylospain.
No kumminkin, ollaan tavattu paljon reissaajia, joilla on ollut samankaltaiset suunnitelmat kuin meilla. Jostain syysta paiva on vaihtunut viikoksi, sitten kuukaudeksi, ja sitten hups... huomataan, etta ollaan asuttu taalla jo kolmisen vuotta. Henkilokohtaisesti en pelkaa, etta tallaista tapahtuisi meille. San Pedro on ihan kiva, muttei asumisen arvoinen. Suurin haittapuoli taalla on se, ettei taalla puhuta espanjaa. Mulle taa ei ole aitoa Guatemalaa, vaan taa on yks lomakohde muiden joukossa. Turhauttaa, etta viikon tehokurssi Xelassa valuu hukkaan tallaisessa paikassa, jossa kommunikoidaan lahinna englanniksi.
Paattamattomyys on kenties suurin hidasteemme meille kahdelle. Olipa sitten kyse ruokalistasta tai seuraavasta matkakohteesta. Taidamme ottaa kayttoon systeemin ¨kivi, paperi, sakset¨, eihan tasta muuten tule mitaan! Liikaa valinnanvaraa. Samalta tuntuu Suomessa, kun pitaisi paattaa mita haluaa opiskella. Miks ihmeessa isi ja aiti ei voi enaa paattaa mun puolesta, se olis niin helppoa. Taa menee nyt kauheen synkaks, mutta aikuisuus pelottaa ihan kauheasti. Ma en halua vanheta enaa paivaakaan...
Viikon paasta ollaan todennakoisesti jo ulkona Guatemalasta. Seuraava etappi on Hondurasin paratiisisaaret, Bay Islands. Viikko makoilua ja leikkia kalojen kanssa. Totaalinen rentoutumispaikka. Ma oon ainakin tosissaan laittanut jo nyt aivot narikkaan. Hartain toiveeni on, etten hukkaa narikkalappua.
perjantaina, marraskuuta 03, 2006
Autokoulu Guatemalalaisittain
Okei, mun ajokortti on siis vanhentunut ja joudun luultavasti kaymaan inssin uudestaan. Tan reissun jalkeen on hyvinkin mahdollista, etta en lapaise sita, jos omaksun edes vahan takalaista ajotyylia.
Kaupunkiajo
1. Liikennevalot ovat ainoastaan suuntaa-antavia. Eivatko olekin?
2. Pyyda etupenkilla istuvaa painamaan torvea puolestasi,(vaikka se olisi vaimosi) niin voit itse keskittya tytoille vislaamiseen.
3. Jos liikenne kertakaikkea tokkii, laita hatavilkut paalle ja pida tootti pohjassa, eikohan se siita taas lahde sujumaan.
4. Jalankulkijat ottavat tietoisen riskin lahtiessaan kaduille. Sinun tehtavasi on ajaa autoa, ei vaistella jalankulkijoita.
5. Ala paasta ketaan ylittamaan katua. Silloinhan kauniit tytot saattavat kadota nakopiiristasi.
6. Aja kovaa ja mieluiten kannissa. Muistathan vain pitaa rahaa mukana, niin voit tarvittaessa lahjoa poliisiin.
Maantieajo
1. Katso kohta kuusi.
2. Ketaan ei saa paastaa ohi.
3. Kaikki torpot, jotka ajavat edellasi on ohitettava.
4. Mutkat ovat hyvia paikkoja ohittaa, samoin kuin hidastekohdat. Silloin kun muut hidastavat paina kaasu pohjaan. Ala unohda tootata, etta vastaantulijat tajuavat, etta olet heidan kaistallaan.
4. Kun tie tokkaisee ja jono ei liiku puoleen tuntiin, ALA SAMMUTA MOOTTORIA.
5. Sinun ei tietenkaan tarvitse jonottaa muiden tapaan, ohita ja kiilaa jonon karkeen, josta on parempi lahtea taas paahtamaan taysilla pitkin vuoristoteita.
6. Pimealla, ala kayta valoja.
7. Bussikuskeille tiedoksi: Ajat liian hiljaa, jos puolet matkustajista ei kilju.
Dios nos acompañe (Lukee jokaisen chicken busin etuosassa)
Kaupunkiajo
1. Liikennevalot ovat ainoastaan suuntaa-antavia. Eivatko olekin?
2. Pyyda etupenkilla istuvaa painamaan torvea puolestasi,(vaikka se olisi vaimosi) niin voit itse keskittya tytoille vislaamiseen.
3. Jos liikenne kertakaikkea tokkii, laita hatavilkut paalle ja pida tootti pohjassa, eikohan se siita taas lahde sujumaan.
4. Jalankulkijat ottavat tietoisen riskin lahtiessaan kaduille. Sinun tehtavasi on ajaa autoa, ei vaistella jalankulkijoita.
5. Ala paasta ketaan ylittamaan katua. Silloinhan kauniit tytot saattavat kadota nakopiiristasi.
6. Aja kovaa ja mieluiten kannissa. Muistathan vain pitaa rahaa mukana, niin voit tarvittaessa lahjoa poliisiin.
Maantieajo
1. Katso kohta kuusi.
2. Ketaan ei saa paastaa ohi.
3. Kaikki torpot, jotka ajavat edellasi on ohitettava.
4. Mutkat ovat hyvia paikkoja ohittaa, samoin kuin hidastekohdat. Silloin kun muut hidastavat paina kaasu pohjaan. Ala unohda tootata, etta vastaantulijat tajuavat, etta olet heidan kaistallaan.
4. Kun tie tokkaisee ja jono ei liiku puoleen tuntiin, ALA SAMMUTA MOOTTORIA.
5. Sinun ei tietenkaan tarvitse jonottaa muiden tapaan, ohita ja kiilaa jonon karkeen, josta on parempi lahtea taas paahtamaan taysilla pitkin vuoristoteita.
6. Pimealla, ala kayta valoja.
7. Bussikuskeille tiedoksi: Ajat liian hiljaa, jos puolet matkustajista ei kilju.
Dios nos acompañe (Lukee jokaisen chicken busin etuosassa)
San Pedro
Vitsin typera tietokone, en saa laitettua muita kuvia tanne. Mutta eiko ole aika nattia taalla jarven rannalla?Kuvia Xelasta
Yleista hengausta vikana iltana
Parque
Makaronilaatikko Mileenan ja Hannin tapaan
Meidan koti, ylamakea ei erota tasta kuvasta
katutaidetta
torstaina, marraskuuta 02, 2006
1400 quetzalia koyhempana eteenpain
Se on kauheeta kun matto vedetaan alta. Ehka olis pitanyt hankkia ruskeet piilarit samaan aikaan, kun varjasin tukan tummaks. Tanaan todettiin, etta ollaan Guatemalassa. Taalla esiintyy sellaisia ongelmia, jotka on suomalaistytoille hankala ymmartaa.
Aamulla katsoin huvikseni rahatilanteen ja huomasin, etta sellainen 400 quetzalia (40 e) uupuu. Kysyin Mileeenalta, josko han olisi kaynyt ottamassa lisaa kayttista. Kuulemma ei, jonka jalkeen Mileena tsekkasi oman rahajemmansa. 110 dollaria puuttui siita jemmasta.
Joku meidan perheesta oli varastanut meilta rahaa. Ma en olis vaan ikina voinut uskoa, etta kukaan niista olis voinut sita tehda, varsinkaan meille. Luulin, etta oltiin osa perhetta. 40 euroa ei kauheesti kosketa, mutta menipa taas hetkeks luotto ihmisiin.
Se on vaan kauheen vaikeeta ajatella meille, etta joku oikeesti tarvitsi ne rahat. Etta ainoa vaihtoehto oli ottaa ne meilta. Rahat meni aivan varmasti hyvaan tarkotukseen, mut silti ei oikeen vielakaan pysty uskoa tata.
Eilen illalla viela kokkailtiin yhdessa makaronilaatikkoa ja otettiin Danielan raskausmasusta kuvia. Mietin koko illan, etta haluun samanlaisen ison ja elavaisen perheen sitten isona.
Ehka se on mulle helpompaa olla tuomitsematta. Mulle tuli jo kauhee morkkis, kun kerrottiin kolululla, etta rahaa on viety. Ei oo kuulemma ensimmainen kerta, kun opiskelijoilta katoaa rahaa perhemajoituksessa. Taalla varastaminen on niin yleista, etta sita ei osata pitaa enaa niin pahana. Meille se on vaan outoa, etta oman huoneen ovi pitaisi lukita vessan mennessa.
No, eipa tassa kai pitaisi valittaa. Ei voi olettaa, etta toisella puolella maailmaa kaikki olisi niin kuin kotosuomessa. Taytyy osata sopeutua kulloinkin vallitsevaan systeemiin, eika olettaa systeemin muuttuvan meidan astuessa kuvaan. En vaan haluaisi uskoa kaikista pahinta. Ehka tarkein syy miksi pidin oveani auki oli etta halusin ilmaista luottamukseni perheenjaseniin. Oven lukitseminen vessaan mennessa tarkoitti minulle epaluottamusta kanssaihmisiin. Ihan kuin olettaisin perheenjasenten, jotka olivat ottaneet meidat ennakkoluulottomasti ja sydamellisesti vastaan, olevan sivistumattomia varkaita, jotka odottavat vain sopivaa hetkea varastaa meilta jotain.
Ehka tastedes osaan suhtautua kaikkiin terveella epailyksella. En vaan ikina olisi halunnut oppia tata suomalaisille niin yleista pessimistista maailmankuvaa. Tassa maailmassa se taitaa vaan olla suhteellisen toimiva.
Ketutttaa. Jatketaan San Pedroon viela tanaan.
Aamulla katsoin huvikseni rahatilanteen ja huomasin, etta sellainen 400 quetzalia (40 e) uupuu. Kysyin Mileeenalta, josko han olisi kaynyt ottamassa lisaa kayttista. Kuulemma ei, jonka jalkeen Mileena tsekkasi oman rahajemmansa. 110 dollaria puuttui siita jemmasta.
Joku meidan perheesta oli varastanut meilta rahaa. Ma en olis vaan ikina voinut uskoa, etta kukaan niista olis voinut sita tehda, varsinkaan meille. Luulin, etta oltiin osa perhetta. 40 euroa ei kauheesti kosketa, mutta menipa taas hetkeks luotto ihmisiin.
Se on vaan kauheen vaikeeta ajatella meille, etta joku oikeesti tarvitsi ne rahat. Etta ainoa vaihtoehto oli ottaa ne meilta. Rahat meni aivan varmasti hyvaan tarkotukseen, mut silti ei oikeen vielakaan pysty uskoa tata.
Eilen illalla viela kokkailtiin yhdessa makaronilaatikkoa ja otettiin Danielan raskausmasusta kuvia. Mietin koko illan, etta haluun samanlaisen ison ja elavaisen perheen sitten isona.
Ehka se on mulle helpompaa olla tuomitsematta. Mulle tuli jo kauhee morkkis, kun kerrottiin kolululla, etta rahaa on viety. Ei oo kuulemma ensimmainen kerta, kun opiskelijoilta katoaa rahaa perhemajoituksessa. Taalla varastaminen on niin yleista, etta sita ei osata pitaa enaa niin pahana. Meille se on vaan outoa, etta oman huoneen ovi pitaisi lukita vessan mennessa.
No, eipa tassa kai pitaisi valittaa. Ei voi olettaa, etta toisella puolella maailmaa kaikki olisi niin kuin kotosuomessa. Taytyy osata sopeutua kulloinkin vallitsevaan systeemiin, eika olettaa systeemin muuttuvan meidan astuessa kuvaan. En vaan haluaisi uskoa kaikista pahinta. Ehka tarkein syy miksi pidin oveani auki oli etta halusin ilmaista luottamukseni perheenjaseniin. Oven lukitseminen vessaan mennessa tarkoitti minulle epaluottamusta kanssaihmisiin. Ihan kuin olettaisin perheenjasenten, jotka olivat ottaneet meidat ennakkoluulottomasti ja sydamellisesti vastaan, olevan sivistumattomia varkaita, jotka odottavat vain sopivaa hetkea varastaa meilta jotain.
Ehka tastedes osaan suhtautua kaikkiin terveella epailyksella. En vaan ikina olisi halunnut oppia tata suomalaisille niin yleista pessimistista maailmankuvaa. Tassa maailmassa se taitaa vaan olla suhteellisen toimiva.
Ketutttaa. Jatketaan San Pedroon viela tanaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)