Luulen, etta tassa paikassa on jotain lamauttavaa. Ensinnakin maisemat: valtava kirkkaan sininen jarvi, joka on tulivuorien ymparoima. Tahti taalla on todella loysa, mika voi tosin johtua maaston huomattavista korkeuseroista. ¨Ylämäki, alamäki, ylämäki, alamäki yhdessä kulkien...¨ - todellakin yhdessa, silla Hanni jostain syysta tykkaa pitaa musta kiinni aina silloin kun kavellaan ylospain.
No kumminkin, ollaan tavattu paljon reissaajia, joilla on ollut samankaltaiset suunnitelmat kuin meilla. Jostain syysta paiva on vaihtunut viikoksi, sitten kuukaudeksi, ja sitten hups... huomataan, etta ollaan asuttu taalla jo kolmisen vuotta. Henkilokohtaisesti en pelkaa, etta tallaista tapahtuisi meille. San Pedro on ihan kiva, muttei asumisen arvoinen. Suurin haittapuoli taalla on se, ettei taalla puhuta espanjaa. Mulle taa ei ole aitoa Guatemalaa, vaan taa on yks lomakohde muiden joukossa. Turhauttaa, etta viikon tehokurssi Xelassa valuu hukkaan tallaisessa paikassa, jossa kommunikoidaan lahinna englanniksi.
Paattamattomyys on kenties suurin hidasteemme meille kahdelle. Olipa sitten kyse ruokalistasta tai seuraavasta matkakohteesta. Taidamme ottaa kayttoon systeemin ¨kivi, paperi, sakset¨, eihan tasta muuten tule mitaan! Liikaa valinnanvaraa. Samalta tuntuu Suomessa, kun pitaisi paattaa mita haluaa opiskella. Miks ihmeessa isi ja aiti ei voi enaa paattaa mun puolesta, se olis niin helppoa. Taa menee nyt kauheen synkaks, mutta aikuisuus pelottaa ihan kauheasti. Ma en halua vanheta enaa paivaakaan...
Viikon paasta ollaan todennakoisesti jo ulkona Guatemalasta. Seuraava etappi on Hondurasin paratiisisaaret, Bay Islands. Viikko makoilua ja leikkia kalojen kanssa. Totaalinen rentoutumispaikka. Ma oon ainakin tosissaan laittanut jo nyt aivot narikkaan. Hartain toiveeni on, etten hukkaa narikkalappua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti