Livenä pään sisältä

Mun ei tee mieli kirjoittaa, mutta kirjoitan silti. Tekee mieli avautuu jollekin, mutta en jaksa kaivaa mun kännykkää. Niin, elämä on rankkaa.

Lotta sanoi, että mä olen joskus elämässäni saattanut seurustella ylimustasukkaisen miehen kanssa. Huolestuttavaa tässä on vaan se, että Lotta ei ole ikinä tavannut Ginoa.

No joo, mä meen nukkuu ja aloitan mun seurusteluprojektin taas alusta huomenna.

Pientä päivitystä

Mä en tiedä miten mä en ole saannut kirjoitettua mitään varmaan kahteen viikkoon. Ehkä mä en halua kertoa, mitä mulle oikeesti kuuluu ja pelkän sössön sössön kirjoittaminen on aika turhauttavaa sekin.

Hyvää mulle kuuluu -ihan oikeesti. Mä oon saanut leikkiä reissu-Hannia ihan kotoota käsin. Gino on ollut täällä jo pari viikkoa ja Hellekin kävi pikavisiitillä alkuviikosta. Siitä tulee aika hyvä mieli, kun kaksi tärkeää ihmistä lentää Suomeen asti moikkaamaan. Muutenkin kaikki on mennyt nyt aika nappiin. Sain duunit hoidettua silleen, että oon vielä toukokuun ekan viikon lomilla. Lähetään siis mitä luultavammin Ginon kanssa käymään maanantaina Saksan kautta Espanjassa. Ei lomia hellanlettas sentään Suomessa vietetä!

Olihan mulla aika järkyttävä paniikki koko tästä Gino-jutusta, että mitä tästä tulee. Aika turhaan. Kaikki on ollu vielä huomattavasti siistimpää, kuin Perussa. Ollaan tapeltu säälittävät kaksi kertaa. Ekat päivät oli aika hankalaa puhua espanjaa, mutta nyt se alkaa jo tulemaan ihan kivasti.

Äiti ja Kaju on ollut ihan loistavia. Meillä asui hetken aikaa siis minä, joka en oikeasti edes asu täällä, sekä Gino ja Helle. On meitä muutenkin kestitty aika kivasti. Karoliina teki taas ihan loistavat pääsiäisillalliset ja Airi laittoi päydän koreaksi Lappiherkuilla. Gino jäi graaviloheen ja silliin(?) pahasti koukkuun. Eihän siis kukaan tykkää sillistä!

Oon mä päässyt vähän elämään omaakin elämää tässä sivussa. Viime viikon perjantaina mä taas tajusin, kuinka ihanien ihmisten kanssa sitä on saanut kasvaa isoksi. Vietettiin Riikalla tyttöjen iltaa Dinan, Piitun, Tiian ja Riikan kanssa. Korkattiin terdellä pullo punaista skumppaa, mitä tietysti läikyteltiin ympäriinsä. Aloin melkeen itkeä. Mulla on mun elämässä kaikki mitä tarvitsen, niin kauan kuin tiedän, että mun ystävät on olemassa, vaikka nekin aina huitelee ties missä.

Mä en jaksa edes ajatella huitelua nyt, mulla on kaikki ihanasti tässä äidin keittiön pöydän äärellä juuri nyt.

Aamuisin

Mä oon vasta tänä keväänä tajunnu kuin kaunista täällä stadissa on. Kevät on kyl yks parhaimpia aikoja täällä. Joka päivä kun mä kierrän Vallun kans tota Töölönlahtea, katselen niitä maisemia yhä uudestaan haltioituneena. Mä en oo tajunnut kuinka nättiä meidän arkkitehtuuri onkaan. Kaikki ne kirkontornit, jotka erottuu sieltä palikkatalojen lomista... Mut saattaa bongata vielä joku päivä niiden kymmenien japski-turistien joukosta räpsimässä valokuvia kukista ja kärpäsistä.

Keväisin löytää taas sen aamuihmisen sieltä jostain, kun lumet sulaa ja heittää sen paksun talviturkin kaappiin. Aamuaurinko, parveke, kahvi ja rööki ja oma kulta kainalossa on jotain supersiistiä. Mä ymmärrän nyt Hannin hehkutuksen siitä parvekkeesta. Ja kaikista noista muistakin tekijöistä.

Oikeesti paljo kivempaa lukeakin, kun on hyvä mieli. Avoin mieli :) Mun täytyykin vissiin mennä takas lukee...

Hei Hanni, heitäs tänne kuvia siitä Ginosta!

Gino vino

Täs on nyt vaan muutama kuva. Mä kirjottelen ihan kohta lisää. Jasulla ja Ginolla on Xbox-skabailut käynnissä, mikä häiritsisi liikaa mun kirjotusprojektia-

Mun ei yhtään tasapainoinen elämä

Mä olen välillä tosissani huolestunut omasta mielenterveydestäni. Mun mieliala, tai fiilikset ihan yleisesti, muuttuu niin nopeatempoisesti ettei kukaan pysy perässä. Minä kaikista vähiten. Kaikki voi tuntua täydelliseltä, mutta yhtäkkiä maailma murenee niin pieniksi palasiksi ettei yhdestäkään murusesta saa kiinni. Vallu kakkaa kolmannen kerran, eikä mulla ole niin montaa pussia mukana. Voisin jäädä paikoilleni vollottamaan. Tai katon ulos parkkipaikalle, ja kyyneleet valuu ilman mitään syytä.

Tai sitten tajuton ahdistus valtaa mun joka solun, valtava huoli mun tulevaisuudesta. Kädet ja koko kroppa tärisee. En pysty olemaan paikoillani, vaan mä yritän etsiä sitä tulevaisuutta epätoivoisuuden vimmalla internetistä. Työpaikkaa, kurssia, matkaa.. Aina ensimmäisenä kirjoitan selaimeen jonkun lentoyhtiön osoitteen. Ei mitään järkeä.

Niinkuin viikonloppuna yritin pienessä nousussa avautua Jonelle, mä pelkään keskinkertaisuutta ehkä eniten maailmassa. Mä en edes pelkää epäonnistumista niin paljon. Mielummin epäonnistun ja nousen taas jaloilleni, kuin sulaudun harmaaseen joukkoon jossa mun rooli on niin pieni ja mitätön, ettei epäonnistumista huomata tai ettei sillä ole edes merkitystä.

Luulin vahvistuneeni ton reissun aikana. Ainakin mulla oli lähes aina sellainen fiilis, että mä selviydyn ihan mistä vaan. Mä tunsin itteni hyväks tyypiks, mä tiesin ainakin suurinpiirtein kuka oon (lukuunottamatta muutamia kriisejä..). Ainakin viimeiset kuukaudet oli sellasta aikaa, jolloin mä olin sujut itteni kanssa.

Reissun jälkeen Suomessa mulla on kovin epävarma olo itestäni, liian usein. Mä en seiso vahvasti kahdella jalalla, vaan pompin eteenpäin ehkä yhden jalan varassa, kunnes se puutuu ja vaihdan toiseen tai kunnes jonkun pienen tönäisyn voimasta mun tasapaino järkkyy ja mä horjahdan. Tai kaadun, mikä ilmenee niinä ihmeellisinä hajoamiskohtauksina, jolloin vollotan silmät päästäni eikä missään oo mitään järkeä. Oon hyvin herkkää tekoa.

Kovin on vaikeaa korjata ittensä, jos ei alunperinkään tiedä mistä on mennyt rikki.

Hitto, mun näppäimistö hajoaa. Pari viikkoa sitten lähti k, nyt m repsottaa. Eikä tää kone ole kuin vuoden vanha. Asiasta ihan toiseen, Gino tulee tänään! Hannin surffari-hobitti, niinkuin pojat asian ilmaisee. Tosi jänskää, tapaan sen ekaa kertaa tänään Hannin faijalla pääsiäispäivällisen parissa. Meen sinne jo toisen kerran, sillä mun isä ja äiti hylkää mut aina näihin aikoihin ja lähtee mökille.

Hyvää Pääsiäistä pupuset ja tipuset.

Terdekauden avajaiset

Luojan kiitos ennätettiin avaamaan terde, ennen kuin palautin avaimet. Meillä oli ihana torstai. Antin parvekkeella on ollut ihan uskomattomia hengauksia. Mä luulen, että Angervotien Ruoka-Tarmo joutuu pikkuhiljaa jättämään Crowmoorin pois valikoimistaan, kun ei olla enää ravaamassa siellä.
Tähän oli hyvä lopettaa. =) =) =)