Mä olen välillä tosissani huolestunut omasta mielenterveydestäni. Mun mieliala, tai fiilikset ihan yleisesti, muuttuu niin nopeatempoisesti ettei kukaan pysy perässä. Minä kaikista vähiten. Kaikki voi tuntua täydelliseltä, mutta yhtäkkiä maailma murenee niin pieniksi palasiksi ettei yhdestäkään murusesta saa kiinni. Vallu kakkaa kolmannen kerran, eikä mulla ole niin montaa pussia mukana. Voisin jäädä paikoilleni vollottamaan. Tai katon ulos parkkipaikalle, ja kyyneleet valuu ilman mitään syytä.
Tai sitten tajuton ahdistus valtaa mun joka solun, valtava huoli mun tulevaisuudesta. Kädet ja koko kroppa tärisee. En pysty olemaan paikoillani, vaan mä yritän etsiä sitä tulevaisuutta epätoivoisuuden vimmalla internetistä. Työpaikkaa, kurssia, matkaa.. Aina ensimmäisenä kirjoitan selaimeen jonkun lentoyhtiön osoitteen. Ei mitään järkeä.
Niinkuin viikonloppuna yritin pienessä nousussa avautua Jonelle, mä pelkään keskinkertaisuutta ehkä eniten maailmassa. Mä en edes pelkää epäonnistumista niin paljon. Mielummin epäonnistun ja nousen taas jaloilleni, kuin sulaudun harmaaseen joukkoon jossa mun rooli on niin pieni ja mitätön, ettei epäonnistumista huomata tai ettei sillä ole edes merkitystä.
Luulin vahvistuneeni ton reissun aikana. Ainakin mulla oli lähes aina sellainen fiilis, että mä selviydyn ihan mistä vaan. Mä tunsin itteni hyväks tyypiks, mä tiesin ainakin suurinpiirtein kuka oon (lukuunottamatta muutamia kriisejä..). Ainakin viimeiset kuukaudet oli sellasta aikaa, jolloin mä olin sujut itteni kanssa.
Reissun jälkeen Suomessa mulla on kovin epävarma olo itestäni, liian usein. Mä en seiso vahvasti kahdella jalalla, vaan pompin eteenpäin ehkä yhden jalan varassa, kunnes se puutuu ja vaihdan toiseen tai kunnes jonkun pienen tönäisyn voimasta mun tasapaino järkkyy ja mä horjahdan. Tai kaadun, mikä ilmenee niinä ihmeellisinä hajoamiskohtauksina, jolloin vollotan silmät päästäni eikä missään oo mitään järkeä. Oon hyvin herkkää tekoa.
Kovin on vaikeaa korjata ittensä, jos ei alunperinkään tiedä mistä on mennyt rikki.
Hitto, mun näppäimistö hajoaa. Pari viikkoa sitten lähti k, nyt m repsottaa. Eikä tää kone ole kuin vuoden vanha. Asiasta ihan toiseen, Gino tulee tänään! Hannin surffari-hobitti, niinkuin pojat asian ilmaisee. Tosi jänskää, tapaan sen ekaa kertaa tänään Hannin faijalla pääsiäispäivällisen parissa. Meen sinne jo toisen kerran, sillä mun isä ja äiti hylkää mut aina näihin aikoihin ja lähtee mökille.
Hyvää Pääsiäistä pupuset ja tipuset.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti