Hereillä taas, tosin baarissa käyty tänään, eli ihan ok

Tästähän näkyy muodostuvan mulle tapa. Valvon ja hengailen kaikki yöt ja vingun päivisin kun väsyttää. Aijai. Mun rakas kaukosuhteeni päättyi jo tovi sitten. Ihan kauheeta vaan ajatella, että mun Perun perhe meni siinä samalla. Koko se mun maailma siellä. Mä en ehkä vielä edes hahmota, kuinka tärkeetä mulle oli vaan tiedostaa, että voisin karata toiselle puolelle maailmaa ihan heti kun siltä tuntuisi. Enää en varmaan voi.

Paras vaan totutella ajatukseen. En vaan tykkää ajatella asioita, jotka saa mut näin haikeeks. Se oli hieno ajanjakso mun elämässä. Niin ei varmaan vaan voi elää ikuisesti. Puhuin itseasiassa Ginon kanssa eilen yöllä aika pitkään. Samalla hävitin mun koiran, joka kuitenkin sitten löytyi etuovelta. Se raukka ei vaan osaa haukkua halutessaan sisään. Olisinhan mä sen bongannut, jos se olisi tajunnut pyrkiä sisään samalta ovelta, kuin pääsi uloskin. Etupihalta se löytyi niin maailman nujertaman näköisenä vinkumasta. Onneks jaksoin käydä tarkistamassa puol viisi aamulla.

Niin se Gino. Täytyy vaan osata päästää niinkin hienoistakin tyypeistä irti. Eroominen ei oo ikinä kivaa ja kaikista kauheinta jos siihen toiseen sattuu. Olisi varmaan tosi huono idea lähteä vaihtoon Limaan. Onhan se. Silti mä oon harkinnut sitä. Onhan mun lautakin siellä.

Kävin ostamassa tupakkaa ja tiputin lähes täyden askin parvekkeelta sellasen katoksen päälle. Olin jo luovuttamassa ja lähes luopunut toivosta röökien pelastumisen suhteen, mutta onneksi mulla on fiksuja kavereita. Mileena tajusi ehdottaa heti lätkämailaa, jolla sen saisi sohittua alas sieltä -ja minähän sohin. Se oli vielä kallis aski, baarista ostettu. Ansaitsi tulla pelastetuksi.

Ehkä alkaa jo olla aika mennä nukkumaan. Jos huomenna pääsis sängystä ylös jo ennen yhtä.