Lähtötunnelmia. Odotettavissa huikeita maisemia, hikisiä ylämäkiä, vaivalloisia alamäkiä, jäätäviä öitä, sekä neljä päivää ilman suihkua. Joo, todellaki!!
Määränpäämme oli jossain tuolla monien vuorien takana.
Hanni oli huolissaan olisiko nelipäiväinen trekki fyysisesti tarpeeksi rankka, joten hän pakkasi mukaan mahdollisimman paljon lisäpainoa.
Ei ihan Machu Picchun veroiset rauniot, mutta ensimmäisenä päivänä pitääkin ottaa iisisti.
Ensimmäisenä päivänä Hanni syötti vaivalla hankitut eväämme uudelle ystävälleen Papukaijalle. Ei se mitään Hanni, kunhan Papukaijalla on hyvä mieli.
Pelätty "toisen päivän nousu" oli maineensa arvoinen. Selvisimme matkasta välillä hammasta, välillä kokalehtiä purren. Itse olin niin keskittynyt nousuun, että nielaisin vahingossa 10 kokalehteä sekä niitä aktivoivat kivenpalaset.
Monen ikuisuuden jälkeen saavuimme huipulle. What a feeling! 
Hanni syleilee maailmaa.
Kello viisi aamulla silmiä ei saanut aina auki teekupin eikä edes huikeiden maisemien voimalla.
Tositrekkaajat syövät aamupalansa valmiiksi katetulta pöydältä. Eikä pidä unohtaa tähdiksi taiteltuja lautasliinoja.
Pakolliset poseerauskuvat vuoren huipulla. Vaikka oltiin lumihuippujen korkeudella, niin kylmä ei ollut etteikö shortseja voinut pitää.
Ei ollenkaan pahat telttailumaisemat.
Valoakin nopeammat viidakkosissit pakollisella vartin lepotauolla.
Hannin syötettyä eväämme Papukaijalle, nälän yllättäessä jouduimme turvautumaan viidakon keskellä paikalliseen kasvustoon. Kuka sanoi, ettemme syö tarpeeksi salaattia?
Huikeissa korkeuksissa jotkut turvautuivat suusta suuhun-hengitykseen.
Kaksi ryvettynyttä tositrekkaajaa, takana Machu Picchu. Ihan selkeesti.
Kaikki paitsi Laskelmoija-Lilly yhtyivät päähänpistooni maalata mudalla "hienot" sissinaamiot.
Sisukas suomalaiskaksikko ei kaihdannut tuulta ja tuisketta, vaan katsoi velvollisuudekseen soveltaa suomalaista viuhahduskulttuuria vanhassa inkavaltiossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti