Aamulla herättiin kauheaan paniikkiin. Lähtö oli kello 9 aamulla, ja meidän herätyskellon mukaan kello oli kaksi. Taasko meillä petti kellot niinkuin vuosi sitten ennen Tikal reissua! Onneksi hetken kuluttua henkilökohtainen herättäjämme Captain Steve kolkutti ovellemme - kello oli vasta kahdeksan. Hanni etsi vimmatusti aurinkorasvaa, ettei herkät nassumme palaisi taas jälleen. Ei löytynyt, joten fläbärit jalkaan ja menoks.
Pysähdyimme Pisaqin markkina-alueella, aikaa kiertelyyn oli puolisen tuntia. Yhtäkkiä vastaamme käveli lukioaikainen ystävämme Saara! Jouduin tuijottamaan hetken ennen kuin tajusin sen olevan totta. Aivan käsittämätöntä! Ensin törmätään kolmeen suomalaiseen poikaan, sitten vanhaan koulukaveriin! (Muutama huutomerkki vielä!!!!) Kukahan seuraavaksi. Kenties entinen rehtorimme Holopainen? Se nyt olisi jo absurdia...
No, matka jatkuu. Saapuessamme ensimmäisille raunioille rupesi jo satamaan. Luojan kiitos emme raahanneet turhaan sitä aurinkorasvaa! Sadeviitat niskaan ja kohti ensimmäistä kulttuurielämystä. Hmm, nimi taisi olla Ollantaytambo. Karkeasti arvioiden kuulimme tuon nimen reissumme aikana noin 60 kertaa. (Siltikin mulla on vaikeuksia nimen kanssa..) Sateen ja tuulen yltyessä tajusin, etteivät täysi-ilmastoidut kenkäni välttämättä olleetkaan hyvä idea. Oli kylmä ja nälkä, oppaamme tarinointi meni täysin kuuroille korville.
En edes tiedä mikä viimeinen kohteemme oli, sillä jäin jumiin alpakkagrillille. Ehdottomasti parasta lihaa, mitä olen ikinä saanut. Nähtäväksi jää, onko Argentiinassa vastusta tämänpäiväiselle lihatarjonnalle...
Tässä muutama kuva reissulta:
Pysähdyimme Pisaqin markkina-alueella, aikaa kiertelyyn oli puolisen tuntia. Yhtäkkiä vastaamme käveli lukioaikainen ystävämme Saara! Jouduin tuijottamaan hetken ennen kuin tajusin sen olevan totta. Aivan käsittämätöntä! Ensin törmätään kolmeen suomalaiseen poikaan, sitten vanhaan koulukaveriin! (Muutama huutomerkki vielä!!!!) Kukahan seuraavaksi. Kenties entinen rehtorimme Holopainen? Se nyt olisi jo absurdia...
No, matka jatkuu. Saapuessamme ensimmäisille raunioille rupesi jo satamaan. Luojan kiitos emme raahanneet turhaan sitä aurinkorasvaa! Sadeviitat niskaan ja kohti ensimmäistä kulttuurielämystä. Hmm, nimi taisi olla Ollantaytambo. Karkeasti arvioiden kuulimme tuon nimen reissumme aikana noin 60 kertaa. (Siltikin mulla on vaikeuksia nimen kanssa..) Sateen ja tuulen yltyessä tajusin, etteivät täysi-ilmastoidut kenkäni välttämättä olleetkaan hyvä idea. Oli kylmä ja nälkä, oppaamme tarinointi meni täysin kuuroille korville.
En edes tiedä mikä viimeinen kohteemme oli, sillä jäin jumiin alpakkagrillille. Ehdottomasti parasta lihaa, mitä olen ikinä saanut. Nähtäväksi jää, onko Argentiinassa vastusta tämänpäiväiselle lihatarjonnalle...
Tässä muutama kuva reissulta:
Matkalla kiviröykkiöille tutustuin varovaisesti paikalliseen eläimistöön.
Kunnon urheilijat muistavat venytellä ennen vaativaa suoritusta.
Fiilistelyä ennen kiipeämistä kiviröykkiöille.
Lyle oli retkestä vähän turhankin innoissaan. 
Tasapainoilua jyrkällä vuorenrinteellä.
Pidimme seremonian sateen loppumista varten.
Captain Steve & his girls.
Löysimme vanhoista inkaraunioista aivan Hannia muistuttavan patsaan.
Steve ja mää.
Kävelyn ja muulikyydin lisäksi vaihtoehtona on aina Steven kyyti.
Tjoo, mä tassuttelin urheana loppuun saakka.
Sateenvastainen seremonia ei tuottanutkaan tulosta, tässä vaiheessa kylmyys rupee olemaan jo vähän liikaa.
Steve ja Hanni taukopaikallamme. Tällä kertaa se oli muuten minä, joka jäi bussista=/
2 kommenttia:
Heh, Mileenan bussin perassa juoksentelu oli huomattavasti viihdyttavampaa kuin mun vastaava. Mileena veti kunnon spurtin ja juoksi bussin rinnalla hakaten ikkunaa. Mulla ei ole hetkeen ollut niin hauskaa.
Mä arvasin, että te tapaatte siellä :)
Joulun odotusta!
Lähetä kommentti