Kurkistus

Hei murut,

En viitsi kirjoittaa enää mitään mun kotiintulosta, koska mä en oikeesti tiedä missä mennään. Mä ilmestyn sitten yllättäin.

Mä rakastan matkustamista ja varsinkin sitä fiilistä kun istuu bussissa matkalla uuteen paikkaan. Oon aika yllättynyt, että jämähdin Mancoraan ja näin ollen skippasin Ecuadorin ja Kolumbian. Tuntuu, että olen muuttunut tän reissun aikana muutenkin aika paljon. Kaipa se on ihan hyvä juttu. Kävin eilen taas manikyyrissä, sillä erotuksella, että se oli Gino joka mun kynnet lakkasi. Tulos ei ollut niin vaikuttava kuin viime kerralla.

Lopetin tyttöpisteiden laskun ajat sitten. Mun ei enää tarvitse, olen kohta tytömpi kuin Mileena ja se on jotain se. Eilen oli taas ristiäisbileet. Jos mun kynsiä ei oteta lukuihin, niin olin aika kauniina liikenteessä. Ginon äiti lainasi mulle aika vaikuttavat korut kokoelmistaan ja kähertelin mun tukkaa varmaan kolme tuntia -turhaan tosin. Laitoin sen lopulta kiinni, kun satoi.

Ei ettenkö mä Suomessa olisi käyttäytnyt kuin pikku prinsessa, mutta täällä tämä alkaa menemään jo härskiksi. Meillä on siis oma kokki ja kaiken kaikkiaan neljä ihmistä, jotka työskentelevät Ginon kämpillä. Mun ei siis tarvitse tehdä mitään. Alkuaikoina mulle oli aika outoa, että ruoka oli aina pöydässä valmiina ja leipääkään ei tarvinnut voidella itse. Kaipa mä olen alkanut tottumaan siihen, koska mä olen kohta yhtä laiska kun Gino. Mä sentään käyn itse ostamassa tupakkani.

Eilen jaksoin vetää herneen nenään siitä, kun Gino ei jaksanut käydä ostamassa mulle hiuslakkaa vaan laittoi Dinan (tyttö joka työskentelee Ginon kotona) hakemaan sitä. Siinä vaiheessa mua vasta ärsytti kun apteekista oli lakka loppu ja satoi ja jouduin sanomaan hyvästit mun vaivalla väsäämille vessapaperirullakiharoille. On mulla rankkaa joo.

Mutta bileet olivat taas itsessään aika vaikuttavat. Ei ehkä niin fiinit kuin viimekerralla, mutta enemmän porukkaa. Ginon serkut Natalia, Karen ja Cocky tulivat Limasta tyttö- ja poikaystävineen perjantaina. Muutenkin tällä viikolla on ollut aika hyvin säpinää ja siitähän mä tykkään.

Muutenkin olen ollut aika tehokas näin Mancoran mittakaavalla. Oon päässyt veteen asti melkein joka päivä. Eilen oli elämäni huippuhetket laudan kanssa. Vitsi mä olin hyvä! Sitä ei pysty sanoin kuvaamaan, mitkä kicksit aalloista voi saada. Olen yrittänyt myöskin saada vähän väriä pintaan. Ainoa pigmentti, mitä muhun on tarttunut on punainen. Nenä palaa edelleen hyvin helposti.

Saattaa olla, että mulla on enää muutama päivä Mancoraa jäljellä. Jostain kumman syystä vähän ahdistaa. Yritän olla miettimattä lunta ja muita kylmiä juttuja, mutta vieläkään en ole löytänyt off nappulaa mun ajatuksen juoksulle.

Lähdin taas vaan käymään pikaisesti apteekissa. Meillä on ventti-ilta katolla. Meen takaisin tienaamaan vähän shoppailurahaa Limaan. Ain niin, Mileena on Ciudad Perdida retkellä ja tulee sieltä vasta torstaina, että älkää turhaan huolehtiko.

Heippa rakkaat.