Gino tulee Suomeen

Jep, se viisumi on nyt varma. Se sai suurlähetystön väen vakuutettua, ettei se ole mun rahojen (muutama euro) perässä tai muutenkaan tän mun huikean Eurooppalaisen elintason. Gino oikeesti tulee Suomeen. Joku lentää mun takia näin kauas. Mua ahdistais jo jos joku tulis laivalla päiväks moikkaamaan mua Ruotsista. Mitähän tässä pitäisi ajatella. Nyt tarttis hyvän linjauksen.
Mulla on ihan vähän Mancoran rantaelämää ja noita kroppia ikävä, tottakai siis vaan tota yhtä. Ehkä myös aurinkoa ja sitä, että sai olla koko ajan bikineissä. Mulla on todella epäviehättävä olo äidin villahousuissa täällä Suomessa.

On tää elämä muutenkin aika outoa ja vaikeaa. En oo oikeestaan päässyt vielä tähän normirytmiin kiinni. Oon kovasti suunnitellut töihin menemistä -siis lähinnä duunin hakemista. Jotenkin sitä ei kuitenkaan vaan tiedä, että minne ja miksi ja kuinka pitkäksi aikaa, koska tänä keväänä olisi tarkoituksena lukea itseni sisälle yliopistolle, aihealueena espanjalainen filologia. Enkä aio tehdä samaa virhettä kun vihreänä juuri kirjoittaneena abina, joka kuvitteli, että lukemisen ohessa on aikaa käydä kuutena päivänä viikossa töissä. Ei muuten toimi, jos joku aikoo kokeilla samaa.

Nyt mä aloitan rustailemaan työhakemuksia. Mulla on tässä kuitenkin se viisi tuntia aikaa, ennen kuin on mitään mahdollisuuksia edes kuvitella nukahtavansa. Heräsin tosin tänään jo kymmeneltä. Melkein jopa toivoisin, että kohta jo väsyttäisi. Huomenna äiti kuitenkin repii mut taas aamuvarhain retkiluistelemaan liian isoilla hokkareilla. Hyvää treeniä pepulle ja äidin kanssa on muutenkin lähes aina aika kivaa.

Gino lähti eilen illalla Mancoraan ja soitin sille sitten samantien kotinumeroon tänään aamulla. Sen äiti vastas puhelimeen. Se on ihana, ihana, ihana! Jos mä olen sen mielestä täydellinen miniä, niin sitä ei voi edes kuvailla anoppina. Kukaan ei oikeesti pysty ymmärtämään kuinka hyvältä musta tuntuu, kun se sanoo, että sillä on ikävä mua ja hihkuu sinne puhelimeen innoissaan, kun kuulee mun äänen -aivan tajuttoman uskomattoman ihanalta. Sen takia oon tänään ollut aika hyvällä tuulella. Mä olen toipunut mun traumoista

Päivällä kävin Miltsun ja Tainan kanssa kahvilla Belgessä. Mileenan kanssa oltiin molemmat myöhässä. Aika vaikeaa sopeutua joihinkin ihme aikatauluihin taas. Oli tajuttoman kivaa pitkästä aikaa viettää kunnon laatuhengaus. Se oli jo päivän toinen kahvittelu. Johannes vei mut aamulla retkiluistelun jälkeen jonnekin Maunulan perukoille kunnon retrokahvilaan wiinerille ja nimen omaan sille kahville. Kävin myös superiextyttöystävänä siivomassa mun vanhassa/nykyisessä/en tiiä kodissa. Vähän on helpompi olla hyvä extyttöystävä kuin tyttöystävä.

Se Antin tyttö oli muuten oikeasti ihana. Just sellanen, mitä mä halusinkin et sillä olisi. Johannes vähän kummasteli tätä mun ja Antin aika hyvää suhtautumistapaa tähän eroon. (Kauhee sana, ei me oltu naimisissa!) Katkeaminen, ehkä se olisi parempi. Mut miksi olla huonoissa väleissä, jos voi olla hyvissäkin? Paras tapa hoitaa ero on oikeesti varmaan sillon kun toinen on kaukana poissa. Tää on mennyt ihan pelottavan hyvin.

Tänään on tainut olla aika kiva päivä. Mikähän mua taas vaivaa, kun en kuitenkaan vaan osaa olla. Tänään kävin kaksi kertaa autotallissa ihailemassa mun lautaa. Pakko mennä töihin, että pääsis Ginon mukaan Portugaliin surffaamaan. Näillä fiiliksillä jaksaa hetken väsätä taas työhakemuksia.

Hyvää yötä, pus pus. Oon ihan täpinöissä ja kuitenkin niin hukassa. Voi kun mä ailahtelen.

-Näillä naamareilla siis tänään.