Nyt se iski ja meni ja iski taas. (aikaa kului tunti)

Menihän tässä tosiaan melkein se kaksi viikkoa. Ahdistavaa ajatella, että musta ei vaan ole tähän. Kaipa tää väsymyskin liittyy tähän. En edelleenkään osaa nukkua. En oikein saa tehtyä mitään. Nää on näitä hetkiä, kun tekisi mieli maata lattialla koko päivä ja katsoa telkkarista Welhon mainoskanavaa. Ihan kun tähän lattialle mahtuisi. Täytyy kaivaa joku metri, että näistä vaatekasoista saa lattiaa edes näkyviin.

Juttelin eilen Riikan kanssa. Mun elämää ei saa kyseenalaistaa. Tai siis saa, mutta mä olen aika hukassa nyt. Nyt ei tunnu enää edes Perulta. Eipä muuten tunnu yhtään miltään. Mä olen oikeasti kaksikymmentä ja en tiedä mihin suuntaan pitäisi äidin nurkista lähteä. Ei varmaan mihinkään, ennen kun olen keksinyt itselleni jonkun duunin. Mun tilillä on rahaa alle 3, 20. Käteisvaratkin on aivan väärässä valuutassa. Joonas kysyisi nyt, että "Millä naamareilla?" Kuule, ihan ilman naamaria.

Riikkahan on pelottavan usein oikeassa mun suhteen -varmaan useammin kuin minä itse. Kaipa mä sitten haen yliopistolle. Kauppikseen musta ei ole. Vähän kerrallaan. Kyllähän mä melkein aloitin opiskelut jo Haagassa. Jos nyt tällä kertaa sitten pääsisi ihan luennoille asti ja saisi kerättyä muutaman opintopisteenkin. Kaikista kauheinta on vaan joutua päättämään, mitä sitä isona haluaisi tehdä. Enkä tahdo jäädä jumittamaan opiskelemaan jotain, mistä en pidä.

"Elämässä täytyy tehdä uhrauksia ja tehdä juttuja, joista ei pidä", Mä olen vihdoin viimein päässyt eroon "sitten kun-syndroomasta" ja aivan varmasti en lähde siihen enää koskaan. "Sitten kun tienaan kuustonnia kuussa oon onnellinen" Opettelin elämään tässä päivässä ja fiilistelemään aivan uskomattoman tyhmiä ja pieniä juttuja. Esimerkiksi aalloista voi tulla hyvin onnelliseksi. Toisaalta ihan vaan kahvi, ei edes välttämättä capuchino, voi saada hymyn kirpoamaan kasvoilleni moneksi tunniksi.

Voi kun kaikki olisikin niin helppoa ja ihanaa. Mua pelottaa, että jämähdän johonkin ihan paskaduuniin jos en pikkuhiljaa ala opiskelemaan jotain hienoa. Musta ei tule isona caddiemasteria. Jotain musta tulee, mun täytyy vain hetki vielä pohtia, että mitä. Luulen, että kukaan ei edes yllättyisi, jos tästä ampaisisin vaikka Intiaan meditoimaan. Mutta en mä lähde, järkkäilen mun elämää vielä hetken täällä ja kun se on hyvällä mallilla lähden taas ja sotken sen. Mua on aina ahdistanut liika järjestys ja siisteys -tai sitten mä en vaan ole ikinä jaksanut siivota.