Kävin röökillä ja mietin, mikä tekisi musta onnellisen tällä hetkellä. Mä luulen,että mun elämässä ei ole mitään muuta vialla kuin minä ja mun pää ja siitä aiheutuvat sivuvaikutukset. Mä en edes lähde siihen kaikkihan-on-nyt-niin-hyvin-läppään mukaan.
Mä haluan pois munmaailmasta ja olla taas hetken joku muu. Mä en kestä tätä keskinkertaisuutta, missä mä elän. Mä haluan olla niin paljon enemmän. En jaksa alkaa rakentaa tästä epämääräisestä jo niin moneenkertaan pilatusta demoversiosta yhtään mitään. Mä haluan pois, missä mä saan olla ihan mitä vaan milloinkin huvittaa olla.
Tänään teki mieli purskahdella itkuun. En nähnyt sitä missään vaiheessa realistisena vaihtoehtona. Mietin sen sijaan, että itken siten koneessa. Onkohan nää ne kuuluisat hormonit, mihin naiset säälittävästi vetoo aina, mitkä saa mut näin sekasin? Aivan se ja sama. Ärsyttää niin moni pieni juttu, että tää tuntuu jo aika isolta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti