Mikahan Cityssa mua niin kovasti viehattaa? Talla kertaa olin huomattavasti paremmin valmistautunut siihen kulttuurishokkiin, minka Zocalolla liehuva Meksikon lippu aiheuttaa pienessa matkustelijassa. En itkenyt edes vahan.
Kaikissa paikoissa tulisi kayda vain kerran. Varsinkin niissa paikoissa, joissa kateen on jaanyt hyvia muistoja. Meksiko City on kuitenkin poikkeus. Cityssa haahuilua ei vaan voi kuvailla. Meksiko City saa ihmisesta kaikki mahdolliset tunnetilat esiin.
Yritin sulkea pois kaikki epakohdat ja keskittya ainoastaan uuden ja ihmeellisen kokemiseen. Onnistuin siinakin paremmin kuin viimekerralla. Talla kertaa halusin ja myoskin uskalsin lahtea suureen maailmaan yksin. En tietenkaan ensimmaisena paivana, jonka vietimme koko hostellin porukalla Zocalolla pyorimiseen.
Paasin haastateltavaksi Mexico Cityn poliittisesta tilanteesta. Onneks olin aika hyvin perilla Oaxacan tilanteesta, mita ne tais hakeakin takaa. Daven mielesta olin kovin vakuuttava.
Kaksi paivaa Cityssa oli juuri sopivasti ilman hengitykselle sopimattomaksi toteamiseen ja muutamaan mukavaan museoon. Opiskelijakortista on ollut hyotya joka paikassa.
Kavin katsastamassa Frida Kahlon ja Leon Trotskyn museon, jossa pidin oppaille esitelman Suomen historiasta Venajan vallan aikana. Kaikki palaute mulle jos joku saa vaaraa informaatiota Trotskyn museossa koskien Suomea.
Luulen, etta joudun kaymaan cityssa viela vahintaan viisi kertaa, ennen kun oikeesti osaan ottaa sen oikeella tavalla. Kaikki se vastakohtaisuus jotenkin herkistaa liikaa. Onneks kaiken Citystressin voi nollata Escondidossa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti