Tää ei todellakaan sovi mulle, aivan liikaa aikaa ajatella asioita. Mileena lähtee reissuun huomenna. Mä stressaan siitä, miten se pärjää. Muutenkin jonkinlainen matka-ahdistus päällä. Perjaatteessa on tajuttoman siistiä lähtee taas luuhaamaan maailmalle, mut toisaalta 4 kuukautta jo ihan aikamääreenäkin tuntuu aika paljolta.
Yritin tänään näyttää äidille kartalta vähän meidän matkasuunnitelmaa. Oli jokseenkin suuntaa-antava. Mulla ei edelleenkään ole mitään kunnollista ajatusta mihin suuntaan siellä pitäis mennä. Toisaalta viimekerrallakin mun hieno matkaplääni petti kolmantena päivänä.
Tää ei vaan tunnu yhtään samalta kun viime kerralla. Laskin päiviä lähtöön jo tammikuusta. Nyt en taida olla edes varma monta päivää mun lähtöön on. Reilu viikko?
Eniten mua varmaan ahdistaa Mileena. Lähinnä se, miten me tullaan toimeen niin pitkä aika. Eikä kyl tunnu kauheen kivalta jättää Anttiakaan tänne neljäks kuukaudeks. Siitä tulee aika huono olo ihmisenä, kun tietoiseti satuttaa toista.
Mutta kuten tekstistä pystyy päättelemään, alan olla taas siinä jamassa, että Suomen pimeyttä on pakko lähteä karkuun. Ihan vaan jo perspektiivinkin takia. Kaikkihan on perjaatteessa oikein hyvin. Mä en tiedä mistä se johtuu, mutta Suomessa mulle on vaan niin paljon vaikeempaa olla onnellinen ja nauttia pikkujutuista, kun reissun päällä.
Ihanaa, Riina tuli. Nyt pari Crowmoorea parvekkeella ni tuntuu taas namilta tää elämä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti